Millainen aamuihminen olet?

Yksi parhaista ystävistäni myöhästyi aina lukion englannintunnilta keskiviikkoisin. Hän halusi keittää rauhassa aamukahvit ja lukea Kalevan. Suurin syy ajan venymiselle oli Sudoku. Ystäväni on hieman kilpailuhenkinen ja haasteet ja kaikenlaiset pähkinät koukuttavat hänet välittömästi.

House of Small Wonder Berlin
Täydellinen aamuhetki Berliinin House of Small Wonder-kahvilassa.

Aamurutiinit

Olin itsekin aamu tv:n tuijottelija pitkän tovin yksin asuessani. Parisuhteiden mukana tulleet pienet neliöt lopettivat perinteeni, sillä ensimmäisessä tapauksessa meillä ei ollut olo- ja makuuhuoneen välissä edes ovea. Sittemmin mies ja koti ovat vaihtuneet, mutta olen itse alkanut priorisoida aikaisempaa lähtöä tv:n tuijottelun sijaan.

Noin tunnin aamurutiinini menee nykyään suunnilleen näin:

  • Kasvojen huuhtelu
  • Kahvinkeitto
  • Puuro mikroon
  • Vaatteet päälle
  • Hiusten laitto & meikkaus
  • Puuro, kahvi ja vitamiinit + nopea(hko) sometsekkaus
  • Hampaiden harjaus
  • Laukun pakkaaminen
  • Ulkovaatteet ja ulos!

Örrimörrit

Nykyisen suhteeni alussa pahimpia olivat aamut. Ei siksi, että olisin aamuisin havahtunut uuteen elämäntilanteeseeni. Heräsin vaan örrimörri-aamutorkun vierestä. Opin vähitellen avaamaan suuni vasta autossa, tuolloinkin lähinnä tarkistaakseni, että olemme molemmat vielä elossa (ja puheväleissä). Kahvitujauksen jälkeen sain yleensä jo vastauksiakin.

Sittemmin olen oppinut, että aamuisilla tuhahduksilla ei ole mitään tekemistä parisuhteemme tilan kanssa. Tiedän myös, että tätä kaveria ei kannata varovasti herätellä – siinä saavat sätkyn molemmat osapuolet.

Sarjatorkuttajat

Onko täällä muita, joita ärsyttää sarjatorkuttaminen? Mua ärsytti kauan – etenkin aamuina, joina olin päättänyt nukkua pitkään ja heräsin lopulta kaikesta huolimatta torkuttajan kelloon häntä aikaisemmin. Sittemmin olen joutunut hellittämään, sillä sulauduin vähitellen samaan kastiin. Aina ei vaan aamuisin tunnu se aikaisemmin lähteminen yhtä hyvältä idealta kuin vielä illalla. Se on elämää se!

House of Small Wonder Berlin

Aamulenkkeilijät

Yritin jossain elämäntilanteessa siirtää lenkkeilyn aamuun, sillä luin jostain sen olevan rasvanpolton kannalta hyödyllistä. Tuon kokeilun jälkeen valikoivat silmäni ovat lukeneet vain ne jutut, joissa lenkin ajankohdan kerrotaan olevan merkityksetöntä. En yksinkertaisesti toimi ilman aamiaista. Se on rakennettu sisäiseen kellooni. Aamulenkkien tuloksena oli vain oksettava olo ja entistä väsyneempi mimmi viimeistään puoleen päivään mennessä.

Jäitkö miettimään lensikö ystäväni lopulta ulos englanninkurssilta aamurutiininsa vuoksi? Ehei, ei suinkaan. Jossain vaiheessa opettaja alkoi vain osallistujalistaa täytellessään todeta hänen nimensä kohdalla: ”Ahaa, mutta xx tuleekin varmaan vielä ihan pian.”

Noora

Suhteet Parisuhde Terveys Ajattelin tänään

Mun äiti

Äitienpäivän kunniaksi tämä postaus on omistettu omalleni. Äidistäni tuli äiti jo 5 vuotta ennen kuin minä synnyin. Olen perheen villi kuopus, siskoani n. 10 x vilkkaampi ja voimakastahtoisempi.

Lapsuuteni äiti oli lempeä, huolehtivainen ja herkkä tyyppi, vähän ujokin, mutta tarvittaessa topakka (lue: hölmöillessäni). Äiti suuttui harvoin, mutta vetäessäni siskoni kaveria mustasukkaisena letistä, sain kokea senkin.

Äiti leipoi paljon ja teki usein mm. makaronilaatikkoa ja porkkanaraastetta tai jauhelihapihvejä, joissa oli tomaattisattumia. Pullaakin meillä oli muistini mukaan melko usein, isä söi korvapuustirullan reunat ennen paistoa. Muistan kerran nauhoittaneeni Podcastien esi-isää, omaa radio-ohjelmaani. Kesken äitini haastattelun hän tokaisi: ”Voi, nyt ne pullat palaa uunissa.” Nauroin tuolle nauhoitetulle tokaisulle vielä usein. 

Äitini piti kukista ja pitää edelleen. Lapsena muistan hänen kitkeneen kukkapenkkiä useasti. Erityisesti mieleeni jäivät tulppaanirivit talon seinustalla sekä krassit etuoven kukkalaatikossa. Nyt kasvatan krasseja omissa viljelyruukuissani nuo väriloistot mielessäni.

Jo ollessani pieni äiti testasi ruotsintuntiensa oppimateriaaleja muhun. Ja se oli musta hauskaa – ajatella!

Muistan äidin ja isän lenkkeilleen paljon. Äiti juoksi ekan maratoninsa vähän yli kolmekymppisenä. Kannustimme paikan päällä. Äidin ja isän ollessa yhtäaikaa lenkillä, teimme aina isosiskoni kanssa salaa ”sekajuomaa”, jossa miksattiin kaikkea ihmeellistä mehuista limppareihin samaan lasiin. Se oli hauskaa. Kerran jääkaapin avatessamme alas putosi kulhollinen salaattia. Kulho halkesi. Äiti ei suuttunut.

Äitini on jo eläköitynyt kieltenopettaja. Mustakin tuli kieli-ihminen. Jo ollessani pieni äiti testasi ruotsintuntiensa oppimateriaaleja muhun. Ja se oli musta hauskaa – ajatella! Ylä-asteella ja lukiossa se tunsi kaikki mun opettajat ja osa niistä kävi meillä kylässä. Se ei ollut enää niin hauskaa. Kieliä rakastan edelleen, etenkin englantia ja saksaa.

Äidilläni ei lapsuudessani ollut ajokorttia, hän pyöräili kaikkialle. Minäkin opin tuolloin hyödyntämään pyörää välimatkoihin. Teen sitä edelleen. Mulla tosin on ajokorttikin ja niin nykyään äidilläkin. Hän meni autokouluun nelikymppisenä. Tuolloin nauratti, mutta jälkikäteen ihailen tuota rohkeutta. Äidillä on nykyään myös auto, mutta hyötyliikunta on edelleen sydäntään lähellä.

Minä ja äiti

Ymmärrän vanhetessa monia äidin tunteita paremmin, vaikka en kaikkea toimintaa meidän kummankaan osalta yhä allekirjoita.

Teininä kahden asuessamme elämänmuutokset toivat välillemme kitkaa. En juuri muistele noita aikoja, lienevät niitä pimeitä kohtia meidän molempien elämässä. Välimme etääntyivät tuolloin ja enemmän vuosina muuttoni jälkeen. Olen oikeastaan vasta viime vuosina voinut vähitellen sivuttaa monia sanoja ja ajatuksia, joita tuolloin molemmin puolin toisistamme vaihdoimme. Ymmärrän vanhetessa monia äidin tunteita paremmin, vaikka en kaikkea toimintaa meidän kummankaan osalta yhä allekirjoita.

Äitini on myös mummi, siskoni kahdelle pojalle. Hyvä mummi onkin. Pojat kertovat aina tehneensä hauskoja asioita mummin kanssa. Usein kaikkea kehittävää, ehkä vähän ”vanhanaikaistakin”. Hyviä juttuja vastapainona tämän päivän digitaaliselle vallankumoukselle ja ruutujen tuijottelulle.

Äiti on kotoisin etelä-pohjanmaalta. ”Äiree”, kutsui hän omaa äitiään. Nyt äippä asuu musta noin 600 kilometrin päässä. Tänä äitienpäivänä lähetin hänelle kukkia. Olen varma, että siitä äitini pitää. Jos uskallan, vinkkaan ehkä lukemaan tämänkin. Ehkä.

Ihanaa äitienpäivää rakas Äippä! <3 

Noora

Puheenaiheet Tapahtumat ja juhlat