Säästövinkki arjen ruokamenoihin

Näyttökuva 2018-10-27 kello 11.56.24.png

Pari kuukautta sitten teimme taloudessamme päätöksen uuden asunnon hankinnasta ja aloimme kilpailuttaa pankkeja. Talousasioista lähes kuukauden päivittäin keskusteluani, alkoi arjen kulutuskin kiinnostaa uudella tavalla. En ole koskaan laskenut tarkkaan menojani, rahaa on jäänyt välillä säästöön enemmän, välillä vähemmän. Pankkineuvottelujen yhteydessä oli kuitenkin pakko laskeskella kuluja vähän tarkemmin, josta innostuneena päädyin ynnäämään menneiden kuukausien kauppalaskuja. Yllätyin.

Olen aina ollut huono suunnittelemaan päivieni ruokailuja. Osasyynä siiihen on suhteellisen kiireinen ja vaihteleva elämänrytmini, jota pyörittävät niin työt, harrastukset kuin parisuhdekin. Olen tottunut käymään kaupassa liian usein ja ostamaan vain 1-2 päivän ruoat kerrallaan. Unohdan usein asioita ja löydän itseni taas illalla lenkin jälkeen kassajonosta. Kaikki voinevat nähdä tämän ongelmallisuuden rahan käytön kannalta. Ei ole halpaa ei.

Tulimme puolisoni kanssa tulokseen, että kauppalaskulle olisi helppo tehdä leikkausoperaatio suunnitelmallisuudella. Syömme usein viikosta toiseen samoja ruokia: vakioannoksiin kuuluvat jauhelihapasta, lihapullat, lohi ja kasvikset, makaroonilaatikko ja erilaiset salaatit. Ilta- ja välipaloina toimivat rahkat, välipalapatukat ja hedelmät. Aamuisin keitän puuroa pakastemarjoilla ja raejuustolla. Olisi siis helppoa miettiä viikon ruoat ennakkoon.

Ryhdyimme tuumasta toimeen. Googletimme kauppakassipalveluita, joiden noutopisteet olisivat lähellä. Halusimme valita palvelun, jonka ostokset kootaan isommassa marketissa kalliin lähikauppamme sijaan. Valikoimme tarjonnasta Foodien – S-ryhmän ruokaostosten suunnittelupalvelun, josta tilatut ostokset voi joko noutaa lähimmästä marketista tai tilata ne kuljetettuna kotiin. Meille kaikki vaihtoehdot, jossa emme itse joudu nälissämme seikkailemaan marketin hyllyväleissä olivat plussaa. Myöhään sunnuntai-iltana aloimme koota ensimmäistä listaa.

Näyttökuva 2018-10-27 kello 12.07.54.png

Näin homma toimii:

1. Lataa Foodie-sovellus ja kirjaudu sisään. Kirjautumistietoihin voi liittää omien tietojen lisäksi maksukortin ja S-etukortin sekä valita haluamansa noutopisteen. Plussaa noutopistevaihtoehdoista – niitä oli jo paljon!

2. Etsi tuotteet ostoslistalle. Voit käyttää tähän hakutoimintoa tai selata eri tuoteryhmiä. Palvelussa on helppo tehdä hintavertailua kaikkien samankataisten tuotteiden näkyessä valikossa kuvineen ja hintoineen yhtäaikaa. 

Vinkki! Palvelussa voi etsiä myös reseptejä, joiden valintojen mukaiset tuotteet voit lisätä automaattisesti listallesi.

3. Kun olet tyytyväinen listaan, sen voi tallentaa seuraavia käyttökertoja varten. Olimme onnellisia tästä toiminnon säästäessä aikaa tulevina viikkoina. 

4. Varaa nouto-/toimitusaika. Noutoaikoja oli jäljellä myöhään sunnuntaina aikaisintaan tiistaille. Tämä kuitenkin riitti meille. Toisena viikkona teimme tilauksen jo aiemmin, saadaksenmme noudon maanantaille. Kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä, kun jääkaappi alkaa tyhjentyä. Noutoaikasloteilla on myös eri hintoja (5,90 €-8,90 €) niiden suosion mukaan. 

5. Maksa tilaus. Tilauksen maksun yhteydessä palvelu perii 15 % ylimääräisen osan katevarauksena, mikäli mukana on punnittavia tuotteita. Voit myös valita saako tuotteita korvata vastaavilla halutun vaihtoehdon ollessa loppu. Korvaavia tuotteita varten voi lisätä listalle myös erikoisruokavaliotiedot sekä tuotekohtaisia kommentteja. Meillä esimerkiksi lohimedaljongit oli ensimmäisellä kerralla korvattu lohifileellä (joka oli jopa parempi vaihtoehto), kun taas yksi hedelmävaihtoehto oli kokonaan loppunut ja jäänyt siksi toimituksesta pois. Palvelu ilmoittaa sähköpostitse tilauksen lopullisen summan noutuopäivänä  ja vain tuo summa veloitetaan kortilta. Samalla näet, onko jotain jäänyt pois mahdollisten valikoimarajoitteiden vuoksi.

6. Nouda tilaus. Tilauksen noutokoodi ja lokeron numero tulee tekstiviestinä noutoajan alettua. Kauppa lisää ostoksien loppusummaan muovipussien hinnat, joissa tuotteet odottavat noutajaansa. Turhia pusseja emme kokeneet saavamme, vaan noudetut pussit oli pakattu hyvin täyteen.

Näyttökuva 2018-10-27 kello 12.06.19.png

Yhteenvetona, kauppakassipalvelun käyttäminen säästää meiltä aikaa, hermoja ja rahaa.

– Kaupassakäynnit vähenevät, kun ruokalistat on suunniteltu viikoksi kerrallaan. Mahdollista olisi suunnitella lista myös kahdelle viikolle, sillä käyttöpäiväykset ovat olleet tilaamisamme tuotteissa aina tosi kaukana.

– Kaupassa käyntiin riittää vain pyörähdys parkkihallin noutopisteellä kerran viikossa. Tämä säästää hermoja merkittävästi, sillä inhoamme molemmat kaupassa käyntiä – etenkin niissä suurissa, joissa usein olisi edullisempaa.

– Säästämme aikaa, kun ruokasuunnittelu on tehty ennakkoon, eikä töiden jälkeen tarvitse miettiä mitä syödään, kuka käy kaupassa ja miten tämän kaiken ehtii toimittaa ennne nälän ehtimistä liian suureksi.

– Ja ennen kaikkea säästämme paljon rahaa, heräteostosten jäädessa pois listoilta ja tilaustuotteiden tullessa isommasta marketista kalliin lähikauppamme sijaan. Ruokaostoksiin ei tullut myöskään lisättyä herkkuja, sillä ne tuskin muuten säilyisivät viikonlopulle saakka.

– Ruokamenojen budjetointi helpottuu, kun tilaus menee aina kristillisesti puoliksi ilman keskusteluja siitä, kumpi on käynyt tällä viikolla enemmän kaupassa tai mitä sieltä milloinkin on ostetty. Sopukin säilyy  näin taloudessa paremmin. 🙂

Suosittelen siis lämpimästi testaamaan ruokapalvelua arjen helpottajana myös pienemmissä talouksissa. Vastaavia kauppakassipalveluita on myös K-ryhmällä, mutta keskityin postauksessa tähän S-ryhmän Foodieen omien kokemuksien rajoittuessa toistaiseksi vain siihen. Tämä ei yksityiskohtiasuudestaan huolimatta ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan aito omista tarpeista kummunnut arjen oivallus.

– Noora

Työ ja raha Ruoka ja juoma Raha Vastuullisuus

Näin teen Instagram-kuvia

igphoto2.jpg

Tänään Instagramia päivittäessäni, sain idean jakaa blogissa ajatuksia oman Instagramini kehityksestä sekä sinne julkaistavien kuvien periaatteista. Oma tyyli kehittyy kuvia päivittäessä ja saattaa myös muuttua matkan varrella Instagramin ominaisuuksien kehittyessä ja omaa silmää miellyttävien juttujen kirkastuessa. Katso mun Instagram-vinkit tästä postauksesta!

Mistä kaikki alkoi?

Aloitin Instagramin päivittämisen, kun sain ensimmäisen älypuhelimeni, Lumia 620:sen vuonna 2013. Samaan aikaan hoidin myös silloisen työnantajani tiliä. Moni ystäväni ei vielä ollut palvelussa ja tuolloin siellä oli tapana jakaa lähinnä sillä hetkellä tapahtuvia asioita (instant = hetkellinen, kiireellinen, hetkessä tapahtuva). Kuvien itseisarvona ei ollut niiden kauneus, sisältö ainakin omassa feedissäni oli karunkin aitoa. Kuvan laatukaan ei tuolloisissa laitteissa päätä huimannut.

Julkaiseminen unohtui pian, sillä kameran kuvat olivat suttuisia ja veivät paljon muistia. Pari vuotta myöhemmin innostuin kuitenkin uudelleen inspiroituneena uudesta puhelimestani. iPhone 6 oli kuvan laadulta ihan eri tasolla kuin aiemmat vempeleeni ja kesäinen luonnonvalo kannusti kertomaan kauniilla kuvilla päivieni kulusta.

Vuonna 2016 liityin  #adidasheimo-juoksuryhmään, jonka osana jaoin kuvia treeneistä ja hyvästä fiiliksestä someen. Feediini päätyi yhä enemmän juoksuaiheisia päivityksiä, eli usemmiten kuvia lenkkarinkärjistä ja juoksukellosta aikoineen. Näitä on kiva katsella edelleen juoksukuntovertailun vuoksi. Myös visuaalista herkkua tarjoavat ruokakuvat, kauniimmat matkakuvat ja valossa hehkuja luonto ovat aiheita, jotka päätyvät usein feediini.

Näin kuvaan Instagramiin

Vuosien varrella mulle on syntynyt tietynlainen tapa ottaa ja muokata kuvia. Seuraavassa niistä muutamia

  • ”Selfieissä” esiintyvät usein kenkieni kärjet. En viihdy kuvattavana, sillä mielestäni en ole kovin lahjakas poseeraaja. Ehkä osin tämänkin seurauksena otan kuvia ylhäältä alaspäin tai lenkillä lenkkareista ja ajanottokellosta. Nyttemmin olen julkaissut myös muutamia kuvia itsestäni ystävieni kanssa tilanteissa, jotka haluan muistaa myöhemmin. Tällöin kuvat ovat useimmiten selfieitä, että mun on helpompi hallinta ilmeeni kuvanottohetkellä. Hassua, tiedän, mutta olen jotenkin ihan liian itsekriittinen kuvieni suhteen.
  • Kuvaan annoksia usein ylhäältä niin, että koko lautanen näkyy. Tämä oli joskus taannoin Instagramissa tapa, jonka omaksuin. Nyttemmin mun on ollut hankala luopua tavasta, sillä feedissä olevat ruokakuvat on pääasiassa otettu näin. Olen kuitenkin yrittänyt poiketa esimerkiksi tilanteissa, joissa sivusta otettu kuva antaa paremmin oikeutta ruoan herkullisuudelle (ja usein näin onkin).
  • Pyrin kuvaamaan luonnonvalossa. Jos valoa ei ole riittävästi, lisään sitä julkaisuvaiheessa. Luonnonvalossa otetut kuvat vaan aina näyttävät parhaimmilta. Esimerkkinä ajankohtainen ruska, josta en saanut ensin millään hyvää kuvaa, kunnes yhden aurinkoisen päivän jälkeen oli otosta jo vaikea valita. Luonto on muutenkin ihana kohde ja vesi elementtinä kuvissa mulle kaikkein mieluisin.
  • Suunnittelen Instagram-kuvia vain harvoin. En yleensä mieti kuvaa ottaessani laittavani sitä Instagramiin, vaan huomaan jälkeenpäin sen olevan juuri ihana jaettavaksi feediini. Sanonkin usein, että ”Instagram-kuviani ei oteta, ne syntyvät.” 🙂 Tiedän, että monet suunnittelevat feediään jopa eriliasin työkaluin, mutta en näe pointtia viedä omaa tekemistäni niin pitkälle. Enkä pidä yhden filtterin/pre-sets-asetusten käytöstä, joka tekee kaikista kuvista ihan samanlaisia. Niissä huomio kiinnittyy mun mielestä vääriin asioihin.
  • Päivitän enemmän tarinaa kuin feediä. Feedi on mulle jotenkin pysyvänä visuaalisesti tärkeämpi, joten pyrin pitämään sen mahdollisimman selkeänä, yksinkertaisena ja luonnollisena. En käytä vahvoja filttereitä ja tykkään väreistä kuvissa. Puhelimessa värit toimivat hyvin, deskarilla osa kuvistani näyttää häiritsevän ylikontrastiselta. Olen vähentänyt kontrastin käyttöä tuon huomioni jälkeen.
  • Kommentoi alle sun Instagram-nimimerkki, jos haluat uuden seuraajan. 🙂 Olisi myös hauska kuulla, mitä tykkäät mun feedistä.

– Noora (@nooraroon)

Työ ja raha Höpsöä