Liian vanha tanssijaksi

action-adult-dance-270837 (1).jpg

Aloitin tanssimisen ensimmäisen kerran 15-vuotiaana nähtyäni elokuvan Save the last dance. Kyseinen tanssileffa sytytti mun sisällä jotain, mitä en ollut ennen tuntenut. Rakkauden hiphoppiin. Rakkauden liikkeeseen ja sen herättämiin tunteisiin.

Menin naapurin tytön kanssa Oulun City Dancen hiphoptunnille ja selvisi nopeasti, ettei mun kärsivällisyyttä oltu tehty lajille, joka oli aiemmin vain lähinnä pesäpalloa harrastaneena niin outo. Turhauduin, kun en oppinut ja tuntui, että kaikki muut oppivat. Turhauduin eniten siksi, että olin tunnin vanhimpia ja tunsin itseni kömpelöksi. Lopulta annoin periksi ja lähdin pois tunnilta, naapurin mimmi jäi. Tanssikoulun kevään oppilasnäytöksiä samana keväänä katsellessani harmitti.

Nielin turhautumiseni ja menin takaisin tunneille. Tällä kertaa ilmoittauduin nuorten hiphoptunnin lisäksi myös aikuisten (16+) street-tunnille. Aloin saada vähitellen itseluottamusta liikkeeseen ja ymmärsin, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Oulussa pyöri tuohon aikaan myös hip hop ’n I -niminen fuusiotunti, joka keskittyi oman tyylin löytämiseen. Siellä soi aina Redrama. Niin pian myös mun huoneessa ja korvalapuissa minne ikinä meninkään. Äitikin osasi jo biisit ulkoa.

Vuosien varrella kuviot hioontuivat, löysin itsestäni lavalla esiintyjän, jota muuten ei ollut olemassa. Mukaan tarttui lockingia, housea ja vähän breikkiäkin. Esiinnyimme oppilasnäytöksissä kahdesti vuodessa, parhaimmillaan eri esityksiä oli neljä. Kisamuodostelmaan hiphopissa pyrin kolmesti, mutta en päässyt. Ensimmäisellä kerralla pääsin toiselle kierrokselle, josta olin jo yllättynyt. Toisella kerralla odotin menestystä, mutta mokasin. Kolmannella kerralla en oikeastaan enää odottanutkaan onnistumista. Ehkä kisoja ei oltu tehty mulle. Ehkä näin oli parempi.

Vaihtaessani paikkakuntaa, tanssi tuli aina mukana. Välillä saatoin pitää pientä taukoa, mutta jälleen musiikin tahdissa kotona siivotessani tai salilla notkuessani havaitsin tavitsevani tanssitunteja. En pystynyt tai pysty vieläkään kuuntelemaan hiphop musiikkia aksentoimatta bassoon milloin milläkin kropan osalla. Julkisilla paikoilla pyrin pitämään liikkeen pääni sisällä.

Muutamaa viikkoa ennen, kun täytin 30 vuotta, kuulin tanssikavereiltani aikuisten hiphopkisamuodostelmasta, jonne pian taas haettaisiin jengiä uudelle kaudelle. Mielenkiintoni heräsi, mutta en uskonut pääseväni mukaan.

Kun synttäreiden jälkeisenä päivänä osallistuin koetanssiin, oli olo ilman odotuksia rento. Pidin lattialla hauskaa, tunsin onnistumiset kropassani, mutta en jäänyt odottamaan tuloksia jännittyneenä. Lopputuloksella ei ollut tässä vaiheessa mitään väliä. Kun tieto päääsystäni muodostelmaan viikkoa myöhemmin tuli, aloitin matkani kohti seuraavan kevään SM-hopeaa. Kyllä – hopeaa! Kausi oli mahtava, koreografia superhieno ja onnistuimme ryhmänä erinomaisesti.

Tanssini jatkuvat edelleen ja saan yhä kiksejä esiintymisistä kaikkein eniten. Näin on aina ollut, vaikka kaikkea muuta esiintymistä jännitin pitkään melkoisesti. Lavalle nousee itsevarmempi, yhteenkuuluvuuden tunteesta ja musiikista täysillä nauttiva Noora, joka fiilistelee lavalta saatuja kiksejä vielä viikonkin päästä.

Vaikka hiphoppia ja street-tanssia ei usein mielletä aikuisten lajiksi, on Suomessa useita 30-60-vuotiaita lajin harrastajia, jotka myös kisaavat säännöllisesti. Tänäkin vuonna odotan pienryhmän koetanssia jo innolla, että pääsen haastamaan itseni ja mahdollisesti ensi vuoden kisoihinkin. Tällä kertaa harrastus kuitenkin jatkuu menestyksestä huolimatta.

-Noora

Kuva: kuvituskuva

Hyvinvointi Liikunta

Kuka olen? 25 kysymystä.

33436589_10155666281829423_9002722395580006400_n.jpg

Törmäsin Twitterissä haasteeseen, jossa tarkoituksena on yhtä tykkäystä kohden vastata yhteen henkilökohtaiseen liittyvään kysymykseen. Sen sijaan, että ottaisin haasteeseen osaa siellä, päädyin heittämään omani suoraan tänne blogiin. Eli nyt mennään. Jos sulla tulee mieleen lisää kysymyksiä tätä lukiessa, anna tulla kommentteihin – voin päivitellä vastauksia sitten sinne.

1. Pituus? 

170 cm

2. Kengän koko? 

39/40, riippuen kengästä ja merkistä. Adidakselta mulla on yhdet lenkkarit kokoa 41 1/3 ja Vansilta kokeilin kerran 38,5 kokoisia kenkiä, jotka olisivat olleet sopivat. En kuitenkaan tuolloin päätynyt niitä hankkimaan.

3. Poltatko? 

En ole koskaan maistanut tupakkaa tai mitään siihen rinnastetavaa.

4.Juotko? 

Joskus. Yleensä siideriä, uutena suosikkina Happy Joen Rosé. 

5. Oletko käyttänyt huumeita? 

En ikinä. Mulla oli nuoruudessani ystävä, jonka huumeet veivät. Tarina on aika surullinen ja on siten muovannut mun suhtautumista asiaan aika negatiiviseksi.

6. Minkä ikäiseksi muut sinua luulevat? 

Ennen monet luulivat nuoremmaksi kuin olen, mutta viime aikoina etenkin työelämässä moni on yllättynyt mun nuoresta iästäni.

7. Onko sinulla tatuointeja? 

Ei vielä.

8. Haluaisitko? 

Joo. Ihailen esimerkiksi Jon Boyn tyyliä. Haluaisin jonkin pienen ja ohutviivaisen kuvan tai tekstin.

9.Lävistyksiä? 

Korvissa kaksi reikää molemmissa ja napakoru.

33130999_10155666281819423_4352971018311041024_n.jpg

10. Parisuhdestatus? 

Vahvasti varattu. Ihanan avomieheni kanssa asustelen.

11. Mikä sytyttää sinut? 

Katse. Ja hymy. Sen yhden.

12 Lempielokuva? 

Ehkä Now you can see me, eli Suuri puhallus-leffat.

13. Mitä harrastat? 

Juoksua, hiphop-tanssia, golfia, lumilautailua, hiihtoa ja matkailua. Vai onko matkailu harrastus? 🙂 

14. Fakta persoonallisuudestani.

Olen tunneihminen. Tunnen vahvasti kaikenlaisia tunteita ja aika asiat menee helposti tunteisiin. Esimerkiksi en voi kuunnella musiikkia saamatta jotain tunnetta, muistoa tai ajatusta mieleeni.

15. Mistä et pidä itsessäsi? 

Ylianalysoinnista. Mietin ihan liikaa kaikkea.

16. Mistä pidät eniten itsessäsi? 

Siitä, että olen elämän varrella oppinut suhtautumaan moniin asioihin paremmin. Olen oppinut olemaan itseni kanssa, oppinut tuntemaan tunnetilojani, tunnistamaan tarpeitani ja olemaan välittämättä turhista jutuista.

17. Mitä haluat olla tulevaisuudessa? 

Onnellinen.

18. Millaiset olisivat täydelliset treffit?

Yhdessäoloa jossain, missä ei ole muita, mutta on nättiä. Tai jotain sporttista tekemistä ja sen päälle rentoilua. 

19 Kuvaile henkilöä, josta pidät? 

Huomoiva, tunteellinen, söpö ja vähän höpö. 

20. Missä haluaisin asua? 

Tällä hetkellä Helsingissä, joskus ehkä uudelleen vielä Berliinissä, joskus ajattelin että New Yorkissakin.

21. Lapsuuteni uravalinta. 

Hiihtäjä tai mäkihyppääjä. Kyllä!

22. Lempijäätekömakuni? 

Vaniljapehmis. 

23. Kuka haluaisin olla?

Just nyt vaan mä.

24. Missä haluaisin olla juuri nyt? 

Kainalossa.

25. Viimeisin asia, jonka söin? 

Haha, Valion Jäätelöfabriikin suklaa-macchiato-jäätelöä. Oikein hyvää oli sekin!

 

Huh.

Tulee mieleen ihan lapsuuden ystäväkirjat, tosin kysymykset ovat osin erilaisia. Olisi kiva tutustua muihinkin Lilyn bloggaajiin, vaikka näillä kysymyksillä? Ja saa toki keksiä omiakin. Jos haluat kysyä jotain multa, feel free!

– Noora

Puheenaiheet Höpsöä