Ei, en etsi seuraa

Vanha koulukaverini laittoi minulle viestiä viime viikolla yllättäen. En ollut kuullut kyseisestä kundista kymmeneen vuoteen, joten yhteydenotto oli yllättävä. Hän kertoi, että tuli mieleen laittaa viestiä, kun oli törmännyt profiiliini Hot or Notissa. Kysyin, että mikäs ihmeen palvelu tämä on? Ja kuulemma eräänlainen seuranhakupalvelu on kyseessä. 

Totesimme, että joku oli luonut sinne profiilin minun kuvilla ja myös koko nimelläni. Aluksi suhtauduin tähän melko rauhallisesti ja ajattelin, että laitan ylläpitoon viestiä kun pääsen kotiin. Kuviani on ennenkin käytetty ties millä sivustoilla aina irc-galleria-ajoista lähtien ja tiedostan että se riski on olemassa, kun itsestään yhtään mitään julkaisee internetissä. Ystäväni kuitenkin huomautti, että tässä ei ole kyse vain kuvista, vaan tämä henkilö voi myös aloittaa keskusteluita erilaisten tyyppien kanssa esiintyen minuna. 

En tiedä, miten palvelu toimii, mutta jos kyseessä on Tinderin kaltainen sovellus, on mahdollista että törmään johonkin "matchiini" esimerkiksi yöelämässä. Koko ajatus puistatti minua, että jokin henkilö on varastanut identiteettini ja käyttää sitä luultavasti pahantekoon. Mitään muuta syytä en keksi siihen, miksi joku haluaisi esiintyä jonain muuna deittailupalvelussa? 

Onko teille käynyt vastaavia juttuja?

Shoes- Adidas, Jacket - Monki, Dress - Gina Tricot, Shirt - Brandy Melville

Pictures: Sara/ Tickle Your Fancy

Kommentit

Taru Mari
Stuff About

Onpa inhottavaa tollanen! Itse en ole ainakaan törmännyt omiin kuviini missään, toivottavasti niin ei käykään. :( Toivottavasti profiili poistetaan nopeasti!

Elisa Lepistö

Joo tulee kyllä inhottava fiilis. Ja vähän sellanen kummallinen, että mitä tolla yritetään saavuttaa? Ja ilmeisesti profiili on nyt poistettu. :)

Lonely Parade

Hox! Hot or Notiin voi logata Facebook-tunnuksilla, ja välillä palveu heittääkin eteen FB-kaverien "profiileja", jotka siis näyttävät oikeilta mutta eivät sitä ole. Yleensä noissa profiileissa lukee "kutsu ystäväsi mukaan palveluun", ja ideana on tosiaan kalastella lisää käyttäjiä. Voisiko kyseessä olla tällainen tapaus, eli erehdys?

Elisa Lepistö

Ei valitettavasti ollut :/ ylläpito oli löytänyt ja poistanut tämän profiilin.

Ninnivisions (Ei varmistettu) http://visions-ninni.blogspot.fi

Ai kauhee, enpä oo tajunnu et tommonenkin on mahdollista nyt kun on noita deittisovelluksia! Toivottavasti se profiili poistetaan. Itselle on käynyt vastaavasti mutta vain instagramissa, joku poika porukka oli luonut "Veera" nimisen tytön Turusta mun kuvilla, eikä siinä muuten mitään mutta he olivat myös luoneet kik messenger tunnukset ja chattailleet mun kasvoilla vaikka ja kelle mitä hävyttömyyksiä! Onneksi se profiili poistettiin nopeasti! I feel you melkeinpä!

Elisa Lepistö

Ai kauheeta!!! Ja kun tossa jää sellanen olo, että luuleekohan joku edelleen kenelle he on jutellu, että sä oot ollu asialla. Tosi inhottavaa :/ onneksi sait nopeasti profiilit pois! 

SannaEmiliaK (Ei varmistettu)

Mulle on käynyt samoin! Ja vieläpä saman Hot or not-palvelun kanssa.

Elisa Lepistö

Voiei! :(( Nää on inhottavia juttuja!

CougarWoman
CougarWoman

Ikuisena MTV:n Catfish - fanina (silleen salaa, eihän kukaan 40+ oikeesti katso MTV:tä) voin kertoa, että yllättävän monesti motiivina käyttää toisen kuvia voi olla ihan se perinteinen ja perustavanlaatuinen itseinho omaa ulkonäköä ja itseä kohtaan.

Ollaan omasta mielestä niin rumia ja läskejä ja kuvottavia, että ei voida kuvitellakaan, että joku voisi kiinnostua omalla profiilikuvalla; ja sitten päädytään käyttämään jonkun kauniin/komean tyypin kuvia ja tavallaan kuvitellaan, että ollaan itse kauniita ja paistatellaan niissä kehuissa, joita toisen kuvalla saa, mutta omalla ei ehkä saisi. 

Sad but true... 

Mutta väärinhän toisen identiteetin omaksuminen toki on. 

Elisa Lepistö

Niiin, se on vaan jotenkin nurinkurista, että mitä siitä sitten itse saa jos tietää ettei kuvat ole omia? Ehkä siinä alkaa sekin raja hämärtyä. Vähän kuin kuvanmuokkaus-geimi! 

Tepita (Ei varmistettu) http://outlandish-blog.blogspot.com.

Mulle tuli myös heti mieleen Catfish! Muistan jo teinivuosilta jolloin Tindereitä sun muita ei edes ollut vielä miten feikkiprofiileihin törmäili IRC-galleriassa ja ties missä siihen aikaan sai tehtyä sellaisia, ihan vain sillä tarkoituksella että pääsivät flirttailemaan ja ehkä törkyilemään etänä jonkun hyvännäköisen tyypin kanssa, jotka tosielämässä olivat täysin "oman liigan" ulkopuolella.

vainsinkkujutut

Mä sain tänä kesänä viestiä instassa että mun kuvat oli nyysitty ja tehty feikki Tinder-profiili. Tää oli tapahtunut kanssa ihan kotikaupungissa ja oli törkeen puistattava ajatus! Lisäksi että tää tyyppi oli mun kasvoilla chattaillyt jotain törkeitä rivouksia miehille. Tuntu ihan hirveelle! 

Elisa Lepistö

Ihan kamalaa :( Onneksi sait kuitenkin tietää tästä, vaikka ei tollaset uutiset ikinä tietysti mukavia oo!

mirvaannamaria

Mä sain facebookissa viestin ihan tuntemattomalta mieheltä et "Löysin sut Tinderistä enkä jäänyt odottelemaan matchia joten etsin sut Facebookista..." Apua :D 

Joku oli siis tehnyt mun instakuvista feikkiprofiilin Facebookiin mun etunimellä ja sitä kautta Tinderiin. En oo koskaan edes avannut Tinderiä joten olipa kiva ylläri..

Elisa Lepistö

No niinpä! Ja varattuna ihmisenä tosi kiusallista. Kun ei koskaan voi tietää kuka siihen profiiliin törmää ja tekee omia johtopäätöksiä sen perusteella. 

mirvaannamaria

Niinpä, kuitenkin jos iän ja alueen mukaan etsii seuraa niin varmasti on moni tuttukin törmännyt siihen. Ihmettelin just tuota samaa kuin säkin, että mitä se profiilin väärentäjä siitä itse saa kun esiintyy toisen kuvilla? Eihän hän koskaan voi tavata ketään kuitenkaan. Sairasta!

Lilylaa (Ei varmistettu)

Facesta on ryöstetty kuvia ja laitettu johonkin maksulliselle miesten huijaus deittisivustolle. Olin joku 18v ihkupissis etsimässä seuraa. :D Onneksi on atk-ystäviä jotka osaa kaataa moiset sivut nopeasti alas. Kannattaa kuitenkin googlettaa itseään säännöllisesti ehkäistäkseen identiteettiryöstöt.

Elisa Lepistö

Kamalaa! Ja tosiaan, enpä ole koskaan ajatellut että voisi googlata itsensä tällaisten varalta :D

Annemarie (Ei varmistettu)

Oletteko kyseisen miehen kanssa Facebook-kavereita? Hot or Not saattaa synkronoida profiilin Facebookista. Ihmettelin, kun kerran itse kirjauduin Hot or Notiin Facebook-tunnuksillani, ja yhtäkkiä yli 70-vuotias, naimisissa oleva kummitätini tuli Hot or Notissa vastaan... Laitoin vihaista postia lopulta Hot or Notiin, että haluan itseni sieltä lopullisesti pois. Ilmeisesti Hot or Notissa Facebook-kaverini näkyvät kuitenkin vain minulle.

Elisa Lepistö

Ei olla facebook-kavereita! Mutta eihän ne nyt voi mielivaltaisesti ottaa sinne kenen tahansa kuvia. Ihan todella outoa! :D

mandaaa_123 (Ei varmistettu)

Parillekin ystävälleni on käynyt sama, että joku tuttu on löytänyt kuvia juuri tuolta Hot or Notista. Asiaa selviteltyään oli käynyt ilmi, että he käyttävät Facebookin ja/tai Tinderin kuvia siellä ilman sen kummempaa suostumusta tai rekisteröitymistä. Eli kuten joku tuossa aiemminkin kommentoi, niin palvelu hakee noita kuvia mm. Facebookista, vaikka kyseinen henkilö ei siellä olisikaan.

Elisa Lepistö

Siis mitä ihmettä!!!? Miten toi voi olla edes mahdollista!? :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannattaa lukaista ne Fakebookin Terms & Conditions + Privacy Policy -nivaskat läpi. Suosittelen lämpimästi.

Emilia M

Takana voi olla myös ihan taloudelliset motiivit. Jos nätin tytön naamalla hetken chattailee jonkun tyypin kanssa ja sitten pyytää rahaa lainaksi, niin aina joku lankeaa. Ja siinäpähän meni rahat sitten. Jos on lainannut vaikka viisikymppiä tai satasen, niin aika harva jaksaa sen takia mitään oikeusjuttua asiasta tehdä.

Elisa Lepistö

Ei mulle tullut mieleenkään, että siinä voisi olla joku rahallinen insentiivi! Mutta kyllähän tota ihan varmasti tapahtuu myös :/

Emilia M

Meillä kävi myös niin, että joku kirjoitteli Aamulehden verkkosivujen yleisönosastolle kommenttejaan - isäni nimissä. Eli oli luonut nimimerkikseen isäni nimen. Jolla siis ei ole kaimoja, sen verran harvinainen nimi. Aamulehti suostui tekemään asialle jotain vasta aika pitkän sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen.

Marianne / STAY FRESH (Ei varmistettu) http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

Täällä kanssa! Nyt viime kevään ja alkukesän aikana sain useaan otteeseen ihan random miehiltä yksityisviestiä, että olisivat jutelleet mun kanssa jossain seuranhakuchateissä ja oli sitten etsineet minut toiveissa jatkaa juttua... Ikinä en oo missään chatissa ollutkaan! Jotenkin tosi puistattava fiilis, sielläkin joku on minuna minun nimellä ja henkilöllisyydellä jutellut ihmisille ja linkannut esim blogiani niille miehille ja esittäytynyt minuna. En tiedä mitä tälläistän tyyppien päässä oikeen liikkuu jotka tätä harrastaa? Meno aika Catfish :D

Halooooooooooooo (Ei varmistettu)

Tuollaisesta täytyy tehdä rikosilmoitus!

Lähesjuristi (Ei varmistettu)

Jep, rikoslain 38 luvun 9b pykälä tuli voimaan viime syksynä ja siinä säädetään identiteettivarkaus rikokseksi! Tosin rikoksen pitää aiheuttaa taloudellista tai muuta vähäistä suurempaa haittaa, että identiteettivarkaudesta voidaan tuomita sakkoon.

idaelisa (Ei varmistettu)

Nyt aiheeseen täysin liittymätön kommentti, mutta oon jo pitkään ihastellut miten hyvin tuo pinkki huumipuna pukee sua! Tajuton! <3 minkä merkin puna tuo on, entä sävy? :)

Kommentoi