Kirje 10 vuotta nuoremmalle itselleni

DSC_1566.jpg

Muistan kun protu-leirillä aikoinaan kirjoitimme kirjeen tulevaisuuden itsellemme. Se oli vain vuoden päähän, mutta voi pojat, miten paljon siinä iässä ehtiikään tapahtua. Olen harrastanut tätä muutenkin, aina päiväkirjaani kirjoitan itselleni kirjeitä 5 vuoden päähän. Niitä on aina yhtä hauska lukea, sillä joskus kaikki asiat ovat juuri niin kuin olin ajatellutkin ja toisinaan taas omat haaveet ja toiveet ovat muuttuneet täysin. 

Aloin miettiä tätä ajatusleikkiä toisinpäin. Jos nyt voisin kirjoittaa kirjeen 10 vuotta vuoremmalle itselleni, mitä kirjoittaisin? 

Hei Elisa ja terkut tulevaisuudesta,

Elät tällä hetkellä vähän levotonta vaihetta elämässä ja samalla kuvittelet tietäväsi kaikesta kaiken. Itsevarmuus on hyvä asia, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun tapasi ajatella on ainoa oikea. Kun olet aidosti itsevarma, ei sinun tarvitse todistella sitä kenellekään. Arroganssi ei ole koskaan hurmaavaa. Mustavalkoisuus ei myöskään ole kovin älykästä ja on ihan sallittua kyseenalaistaa juttuja joita pidät totuuksina ja kuunnella mitä sinua viisaammilla ihmisillä on sanottavaa.

Jos joku on ilkeä sinulle tai läheisellesi, sinun ei tarvitse olla ilkeä takaisin. Koskaan ei tiedä, mitä muilla ihmisillä on meneillään ja minkä takia he käyttäytyvät huonosti. Jos sinulla on tarve purkaa kiukkuaan muihin, voisit miettiä mistä se kaikki paha olo kumpuaa? 

Minulla on myös iloisia uutisia. Elämä ei tule olemaan niin rankkaa ja raskasta kuin tällä hetkellä kuvittelet. Ainakaan jos päätät toisin. Mitä nopeammin alat uskomaan siihen, että juuri sinä olet kykeneväinen tekemään hienoja asioita ja myös sinulle on luvassa kaikkea ihanaa elämässä, sitä nopeammin alat niitä myös saamaan elämääsi. Vaikka nyt saattaisi tuntua, että muserrut sydänsuruihin ja muihin elämän vastoinkäymisiin, tulet olemaan näistäkin kokemuksista onnellinen myöhemmin. Kaikki ikävät asiat ovat tehneet sinusta vahvan ja osaat seistä omilla jaloillasi juuri niiden takia. 

Haluan kertoa myös sen, että olet riittävä ja olet omalla tavallasi täydellinen juuri tuollaisena. Et ole suorituksesi tai se, mitä muut ihmiset sinusta sanovat. Et ole myöskään se, mitä ääni pääsi sisällä sanoo. Sinun ei tarvitse muuttua ulkoisesti, voidaksesi olla rakastettu. Eikä sinun kohtaamasi vaikeudet ole sinun syytäsi. Ja heti kun ymmärrät, ettet elä muita miellyttääksesi vaan voit tehdä elämästäsi aivan itsesi näköisen, taakkasi kevenee hurjan paljon. 

Yhdessä asiassa oot kuitenkin jo ihan oikeilla jäljillä. Rakkaus on se juttu, mistä tässä kaikessa on kyse. Mutta se tarkoittaa niin paljon muutakin, kun sitä parisuhderakkautta. 

terkuin, 10 vuotta vanhempi ja viisaampi sinä

Mitä te haluaisitte sanoa nuorelle itsellenne? 

DSC_1445.jpg

DSC_1521.jpg

DSC_1554.jpg

DSC_1516.jpg

DSC_1531.jpgDSC_1484.jpg

DSC_1526.jpg

DSC_1452.jpg

Shorts – Vintage Levi’s, Shoes – Superga, Shirt – The Shirt Factory

Pictures: Sara / Tickle Your Fancy

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Kommentit (10)
  1. Ariettagrants
    29.6.2016, 09:04

    Oiiiii miten ihana postaus!!!! Itselleni haluaisin kertoa että anteeksi antamisen voima on tärkeämpää kun moni muu asia. Kylmästi vaan pitää antaa anteeksi itselleen ja muille. Itse menetin monta vuotta silloin juuri elämästäni elämällä katkeruudesta ja negatiivisissa tunteissa 🙂

  2. Ihana kirje! Ihan kylmät väreet nousi liikutuksesta tota lukiessa. Paljolti kirjoittaisin ite samoja asioita nuoremmalle itselle, ja voi kun ois ollu upeeta saada tommonen kirje niinä aikoina! Ihanan lämmin ja huolehtiva, ”isosiskomainen” tunne välitty tosta kirjeestä, toivottavssti sitä riittää myös sun nykypäivän minälle :)!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *