Mieli menestyksen tiellä?

tee2.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Twinings

Alkuvuodesta blogissani oli kisa, jonka palkintona oli Twiningsin kustantama hyvinvointivalmennus ystävän, sekä minun kanssa. Olin valinnut Pilotsin workshopin ”Mieli menestyksen tiellä”, sillä kuvaus kuulosti todella mielenkiintoiselta. Aloitin tammikuussa Twiningsin kanssa yhdessä hyvinvointimatkan, jonka aluksi teimme hyvinvointilupauksia tälle vuodelle. Jaoin myös aamurutiinini videon muodossa, ja nyt tämä koulutus oli viimeisenä antamassa eväitä hyvinvointia varten. Ja voi pojat, kuinka inspiroiva ilta meillä olikaan! 

Saavuimme Korkeavuorenkadulle kauniiseen tilaan, jossa soi musiikki ja paloi kynttilät. Koulutuksen piti Rosa Nenonen, joka on opiskellut New Yorkissa positiivista psykologiaa. Kiinnostuin heti aiheesta, sillä se tutkii muun muassa niitä asioita, jotka saa meidät kurottamaan parhaimpiin suorituksiimme. Pidän myös siitä, että kaikki tieto on tutkittua ja faktoihin perustuvaa, eikä mitään ”mutu”-tuntumaa. 

DSC_7184 copy.jpg

pilots.jpg

Koska koulutuksen tavoite oli auttaa meitä menestykseen, määrittelimme ensin kukin sen, mitä menestys juuri meille tarkoittaa?

Kirjoitin itse menestyksen auki näin: Haluan herätä joka päivä hymy huulilla ja elää elämää, joka tuntuu merkitykselliseltä.

Kun menestyksen määritelmää on tutkittu ympäri maailmaa, on havaittu sen tarkoittava oikeastaan kaikille aivan samaa. Se tarkoittaa niitä asioita, joiden ajatellaan tekevän meitä enemmän onnelliseksi. Joku kokee, että onnen tuo uusi työpaikka, toinen toivoo taloudellisen tilanteen nousua ja kolmas uskoo parisuhteen tuovan onnen. 

tee.jpg

pilotsi.jpg

Koulutus keskittyi paljon myös mielenlaatuihin. Kurssin kuvauksessa sanottiin näin:Professori Carol Dweckin mukaan omaamamme mielenlaatu on parempi ennustaja tulevaisuuden saavutuksille kuin älykkyysosamäärä. Oikealla mielenlaadulla karistat pois itsellesi asettamiasi rajoja, ja siten hyödynnät paremmin potentiaaliasi, josta hyvinvointi ja tyytyväisyys elämään kumpuavat.”

Mielenlaatuja on kaksi. Muuttumattomuuden mielenlaatu tai kasvun mielenlaatu. Ihmiset, jotka omaavat kasvun mielenlaadun, menestyvät suuremmalla todennäköisyydellä. Muuttumattomuuden mielenlaadun omaavat uskovat, että ihmisellä ei ole niin paljon itsellä vaikutusvaltaa omiin kykyihinsä tai esimerkiksi älykkyyteen. Silloin negatiiviset uskomukset toimivat itseään toteuttavina ennusteina.

Teimme testin, jonka mukaan minulla oli kasvun mielenlaatu, mutta silti löytyi joitain osa-alueita, joissa minulla oli muuttumattomuuden mielenlaatu. Mielenlaatua voi onneksemme muuttaa, eikä se ole synnynnäinen ominaisuus.

Minulle jäi hyvin mieleen myös se, kuinka kasvatus vaikuttaa siihen, millaisen mielenlaadun omaamme. Kärjistettynä esimerkkinä, kun lasta esimerkiksi kehutaan hänen piirustuksestaan, hän oppii tekemään asioita niin, että saa siitä ulkopuolelta kiitosta. Hän ei välttämättä piirräkään enää siksi, että olisi itse siitä kiinnostunut, vaan siksi että kaipaa kehuja. Tämä sama asenne voi siirtyä kaikkeen tekemiseen ihan aikuisikään asti. Opiskellaan, jotta saataisiin hyviä numeroita ja opettaja olisi tyytyväinen, ei puhtaasta tiedonjanosta. 

twinings0.jpg

Joku ryhmästä kysyikin, mikä sitten olisi paras tapa sitten kehua lasta vaikkapa tässä samassa esimerkissä? Kuulemma parasta on olla kiinnostunut siitä, mitä lapsi on tehnyt, kysellä miten hän on jonkin hienon asian tehnyt tai minkä takia hän on valinnut joitain värejä. Auttaa ikäänkuin lasta myös itse kiinnostumaan omasta työstään ja tekemisestään. 

Tuntui kuin lamppu olisi syttynyt pääni sisällä ja tunnistin monia hetkiä, jolloin olen tanssitunnilla koittanut miellyttää opettajaa, koulussa tehnyt töitä vain hyvien numeroiden takia ja validoinut omia töitäni ulkopuolelta tulevien kannustusten perusteella. Tästä lähtien alan kiinnittämään huomiota enemmän siihen, kenen vuoksi teen asioita, ja löytää se palo oman itseni sisältä kaikkea tekemistä kohtaan.

Kaikenkaikkiaan yksi inspiroivimmista luennoista joilla olen ollut. Joskus nimittäin tuntuu, että jauhetaan vain samoja tuttuja asioita, eikä mitään jää käteen. Tällä kertaa pää oli aivan täynnä uusia ajatuksia ja tuntui että monta konkreettista vinkkiä jäi takataskuun. Raapustin vihkoon sivutolkulla oivalluksia luennon aikana, ja olen lueskellut niitä läpi monta kertaa sen jälkeen. 

Pssst. Vielä ehtii osallistua Twiningsin Instagram-kisaan jossa jaossa tuotepalkintoja, julkaisemalla kuva omasta teehetkestä hashtageilla #twiningssuomi ja #teeparashetki.

twinings1.jpgtee3.jpg

Pictures: Tomi Taskula / Edit: me

Kommentit (14)
  1. Kaisa/Si Moda
    15.3.2017, 19:45

    Apua miten cool oot näissä kuvissa 😀 <3 ihania! Noi lasit!!

    1. Haha cool & nerdy 😀 kiitos kaitsu <3

  2. Hyvin mielenkiintoinen aihe. Pakko muuten kysyä, mistä olet löytänyt tuon ison mukin? Olen etsinyt kaikkialta mutta en ole löytänyt!

    1. Se on saatu ystävältä lahjaksi, mutta Indiskassa on ainakin joskus ollut tuollaisia samantapaisia jättimukeja. Ehkä voisi löytyä edelleen? 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *