Arjen pienet nautinnot

Nopeaa, terveellistä ja maukasta, niinkuin ennenkin 🙂

 Vaniljasoijamaitoa, jäisiä marjoja, 1 banaani, hiukan hunajaa ja lusikallinen camu camu-jauhetta.Pienillä variaatioilla tämän tyyppisiä pirtelöitä meillä nautitaan päivittäin. Tällä tavoin tulee pitkin vuotta nautittua marjoja ja saatua niistä hyviä antioksidantteja. Mitä yhdistelmiä te suositte? Laitatteko näihin protskujauheita?  Aasinsiltana tästä pirtelöherkusta, tuli mieleen kuinka omaan arkeensa voi luoda hiukan luksusta. Ne voivat olla tällaisia pieniä tekoja oman itsensä vuoksi, kuten pirtelö keskellä rankkaa päivää. Tai vielä parempi, jos päätät piristää jonkun läheisesi päivää! Tekojen ei tarvitse olla suuria, tärkeintä on ajatus. Minusta on ihana tulla iltavuorosta kotiin, kun kotona minua odottaa valmiiksi tehty iltapala. Yksi ilta sain avokado-kinkku-savujuusto-jälkiuunileivän ja mustikoita. Ihanaa arjen luksusta!   Pienet teot ja sanat siis merkitsevät paljon. Yllättäkää tekin läheisenne jollain arkisella, mutta huomaavaisella tavalla. Esimerkiksi silittämällä toisen paidat valmiiksi, pesemällä pyykkiä, ostamalla kukkia, tekemällä toisen herkkuruokaa, siivoamalla! Palkinnoksi saatte hyvän mielen, ja luultavasti toinen tekee sinun vuoksesi joskus jotain tulevaisuudessa. Laitetaan siis hyvä kiertämään 🙂 Mitä mukavia yllätyksiä teille on tehty? Tai miten olette itse yllättäneet muita?

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Ajattelin tänään

Unen tärkeydestä

Olen aina ollut todella aamu-uninen ihminen, ja varsinkin tämä vuodenaika on minulle yleensä todella vaikeaa. Sängystä ei meinaa päästä millään ylös aamuisin, ja ahdistaa ikkunaverhojen takana vallitseva pimeys. Kuulostaako tutulta?

Kuitenkin tänä vuonna, kokonaisvaltaisen elämäntapojeni uudistamisen jälkeen, olen jopa alkanut pitää aamuista. Kun menee joka ilta nukkumaan suurinpiirtein samaan aikaan(myös viikonloppuisin), ja varmistaa että saa unta vähintään 8 tuntia, ei herääminen olekaan niin kamalaa. En oikeastaan tiedä mitään niin ihanaa, kuin herätä ilman kelloa aikaisin, lukea Hesari laiskasti läpi ilman kiirettä, ja nauttia aamupalasta.

Perus aamupala (ruisleivät juustolla ja kurkulla) ja virkeänä aamusalille!

Muistakaa siis pitää huolta siitä, että saatte unta tarvittavan määrän!
Keräsin hiukan tietoa tohtori.fi-sivuilta, mitä kaikkea kehollesi käy jos et saa unta riittävästi.

1. Himoitset roskaruokaa ja lihot

2. Alistat itsesi pöpöille ja bakteereille

3. Insuliiniaineenvaihdunta heikkenee

4. Kehosi stressaa

5. Olet pahalla päällä etkä ajattele terävästi

6. Näytät vanhemmalta

7. Kärsit kivuista

8. Altistut syövälle


Siinä olikin jo melko monta hyvää syytä mennä ajoissa nukkumaan 🙂 
Lähde siis täältä , ja myös perustelut jokaiseen kohtaan. 

Monet ovat saaneet helpotusta aamuihinsa myös kirkasvalolampuista, itse olen kuitenkin tunnelmavalon kannattaja, ja kirkasvalosta tulee liian sairaalamainen olo. Tuollaista wake-up-lightia olisi silti mukava kokeilla.

Mitä vinkkejä teillä on pimeisiin aamuihin?

Puheenaiheet Ajattelin tänään