Mental Health Monday: Merkityksellisyydestä

DSC_0777.jpg

Kysellessäni taannoin teidän toiveitanne Mental Health Mondayn aiheiksi, tuli monta viestiä merkityksellisyyden kokemisesta. Jotkut halusivat vinkkejä siihen, miten kokea elämä merkitykselliseksi kun maailma tuntuu pyörivän niin pinnallisten asioiden ympärillä. Toiset kaipasivat merkityksellisyyttä työhönsä ja toiset taas halusivat tuntea jotain, kun kaikki tuntuu merkityksettömältä. Myös oman kutsumuksen löytämiseen toivottiin vinkkejä, joka mielestäni sopii tähän otsikkoon.

Tunnistan kaikki ylläolevista fiiliksistä. Ahdistavin on tietysti se hetki, kun mikään ei tunnu merkitykselliseltä. Omalla kohdallani nämä hetket ovat sellaisia, kun peruspilarit eivät ole kunnossa. Näillä tarkoitan lähinnä urheilu, ravinto ja riittävä uni kombinaatiota. Silloin on helppo luisua sellaiseen tilaan, jossa millään ei ole väliä. Itse pääsen tällaisesta kuopasta parhaiten tietysti korjaamalla nuo mainitsemani asiat, mutta myös sillä että yritän tehdä itsestäni merkityksellisen jollekin toiselle. 

Teen vaikka jonkun ihan pienen palveluksen jollekin muulle. Mielellään sellaisen, mikä ei välttämättä vaadi minulta paljon, mutta on jollekin toiselle iso asia. Kuten nyt vaikka naapurimummon kauppakassien kantaminen yläkertaan. On helpompi tuntea merkityksellisyyttä, kun tekee itsensä tarpeelliseksi. 

Olen miettinyt paljon tuota kutsumusammattia ja sitä, kuinka meidän sukupolvemme vaatii työltä niin paljon. Suhtaudumme siihen todella eri tavalla kuin esimerkiksi vanhempiemme ikäiset. Eikö työ voisi olla vain työtä? Pitääkö sen antaa meille hengenravintoa ja olla elämämme keskiössä? Voisiko merkityksellisyys löytyä joltain ihan eri elämän osa-alueelta? Olen itsekin tuskaillut paljon tämän asian kanssa, varsinkin kun ammattini saa välillä rankkaakin arvostelua osakseen. Pitäisikö minun tehdä jotain yhteiskunnallisesta näkökulmasta hyödyllisempää? 

Olen tullut kuitenkin siihen lopputulokseen, että kun tekee asioita joista nauttii tai joihin suhtautuu intohimolla, huomaavat myös muut sen. Hyvin montaa asiaa voi tehdä niin, että tekee itsestään merkityksellisen muille. Omakin työ tuntuu aina hurjan paljon tärkeämmältä, kun saan jonkun kommentin tai sähköpostin, jossa tajuan vaikuttaneeni johonkin ihmiseen positiivisella tavalla. Saanut heidät uskaltamaan tavoittelemaan omia unelmiaan tai antanut vain toivoa vaikean ajan keskellä. Vaikka lähtökohta työn tekemiseen olisi ollut ”itsekäs”, voi se silti olla muillekin merkityksellinen. Miten sitten löytää se oma juttu?

Löysin internetin syövereistä tällaisen kutsumuskoneen, joka oli ihan hauska ja nopea tapa kartoittaa sitä mikä itselleen voisi tuntua merkitykselliseltä. Oma tulokseni kertoi minun olevan haaveileva hattivatti. Nauroin jo pelkälle otsikolle, sillä se kyllä kolahti ihan täysillä (varsinkin kun katsoo tätä postauksen kuvaa). Tulos kertoi seuraavaa: Sinulle elämäsi on jo taideteos. Pyrit näkemään maailman kauniina ja maalaamaan sen näköiseksesi. Luovuus sykkii kuumana suonissasi ja rakastat uuden löytämistä ja luomista. Unelmiesi työpaikka voi löytyä niin kirjoittajana kuin graafikkonakin, tai miksei kustannustoimittajana tai luovana tutkijana. Vain taivas on rajana!

Jos teette testin, olisi mielenkiintoista kuulla mitä vastauksia teille tuli ja ovatko ne yhtään linjassa teidän tämänhetkisen ammatin kanssa. 

Toinen yksinkertainen tapa on kysyä itseltään, mitä tekisi jos rahalla ei olisi mitään tekemistä ammatin kanssa? Jos sinulla makaisi tilillä vaikkapa 20 miljoonaa euroa. Mihin käyttäisit päiväsi? Tai entäpä jos tietäisit ettet voisi epäonnistua? 

Pinnallisuudesta osaan sanoa oikeastaan vain sen, että muihin ihmisiin ei voi vaikuttaa. Ainoa, mihin voi tehdä muutoksen on omiin ajatuksiin ja siihen miten maailmaa katselee. Ne asiat, joihin kiinnittää huomiota, yleensä lisääntyvät. Jos ympärillä huomioi jotain ikävää, se tuntuu pompahtelevan joka puolelta esiin. Mikäli taas keskittyy niihin asioihin, jotka itselleen on tärkeitä ja aloittaa sellaisia keskusteluja, jotka tuntuvat merkityksellisiä, nekin lisääntyvät.

Lopulta melko banaaleistakin jutuista saa merkityksellisiä, kun suhtautuu ihmetellen vähän kaikkeen. Kuten vaikka siihen, miten internet toimii, kuinka hieno järjestelmä ihmiskeho on, miten lentokoneita on olemassa ja kuinka koirat ovat parasta maailmassa. 

Hyvinvointi Mieli

Haaste: Koti juuri sellaisena kuin se on

DSC_0859.jpg

Julia heitti hauskan haasteen vastaan. Käskynä oli kuvata koti juuri sellaisena kuin se sillä hetkellä sattuu olemaan. Ei siivoamista, asioiden asettelua, paikkojen somistamista tai pois rajaamista. Innostuin heti ajatuksesta.

Meillä on ollut uudessa kämpässä melko siistiä, sillä pidän siitä että koska vain voi kutsua ihmisiä kylään, eikä tarvitse pelätä että koti on pyörremyrskyn jäljiltä. Kuitenkin heti kun tarttui kameraan, teki mieli laittaa vesilasi piiloon, pyyhkiä vähän pöytää ja siivota kengät eteisestä. 

Tässäpä tämä kuitenkin nyt juuri sellaisena, ilman mitään fiksailuja. 

DSC_0860.jpg

 

Isompi tuuletin odottaa korjaajaa (eli poikaystävääni) sillä se irtosi aamulla enkä ole saanut sitä takaisin kiinni. Silti on niin kuuma että sen on oltava päällä. 

DSC_0861.jpg

Pari polaroid-kuvaa, jotka löytyi pikkulaukusta. 

DSC_0862.jpg

Aijaijai nyt on jäänyt rihkamat keittiötasolle. 

DSC_0864.jpg

Eteiseen on vähän kerääntynyt kenkiä levälleen ja tuo pahvilaatikko on ollut tuossa jo muutaman päivän, eikä sitä kuitenkaan muista koskaan ottaa mukaan ulos lähtiessä. 

DSC_0867.jpg

Kotimme häpeällisin nurkka eli vessa, joka on täysi kaaos. Meillä ei ole vielä kunnon säilytysjärjestelmää, joten pesukoneen päällä on kaikki purkit melkoisessa sotkussa. 

DSC_0868.jpg

Jääkaapin sisältö. Hunajameloni, olutta, juustoja, Limoncelloa, suoliksia, hilloa, hummusta, porkkanoita, kedeä ja viinirypäleitä. Eipä ole liikaa tullut laitettua kotona ruokaa viimeaikoina ja se kyllä näkyy. 

DSC_0870.jpg

Kesätoimisto.

DSC_0871.jpg

DSC_0872.jpg

DSC_0877.jpg

Kaikki ikkunat melkein auki jo varmaan neljättä viikkoa putkeen. Kuuma on!

DSC_0882.jpg

DSC_0883.jpg

Näitä olisi super mielenkiintoista lukea enemmänkin, joten haastan kaikki muutkin vilauttamaan arkista kotiaan ja tietysti jääkaapin sisältöä!

Koti Sisustus