Kaupallinen yhteistyö: Aino-jäätelöt 

Kun omaan lähipiiriin on alkanut syntyä ensimmäisiä vauvoja, on tullut mietittyä paljon äitiyden vaatimuksia nykypäivänä. Ne tuntuvat olevan nimittäin melko suuret. Ruoat tehdään tietysti itse, kestovaipat ommellaan, mietitään jatkuvasti lapsen kehityksen kannalta stimuloivimpia leikkejä, samalla tietysti ollaan jatkuvasti läsnä, mutta käydään myös töissä, huolehditaan että koti on aina siisti, unohtamatta kuitenkaan sitä että parisuhteen hoitamisellekin on oma aikansa. 

Olen itse hiukan kauhulla seurannut näitä vaatimuksia ja kokenut, että en tiedä olisiko minusta tuohon. Äitiys on nimittäin sellainen rooli, johon liitetään paljon sellaisia ominaisuuksia joita minulla ei välttämättä ole. En osaa leikkiä lasten kanssa, olen huono antamaan läheisyyttä, en osaa lohduttaa kovin hyvin, koti ei pysy nytkään kovin siistinä, enkä ole koskaan leiponut elämässäni mitään, paitsi sämpylöitä. Niitäkin poikaystävä luuli kekseiksi, kun en osannut laittaa hiivaa oikeaan lämpötilaan, eikä taikina koskaan noussut.

Klassinen pullantuoksuinen äiti – rooli tuntuu siis hyvinkin vieraalta itselleni. Olen miettinyt, mikä siinä on että varsinkin suomalaisilla naisilla tuntuu olevan todella kova tarve tehdä kaikki itse. Näitä vaatimuksia alkaa olla niin paljon, että niiden täyttäminen hengästyttää jo ajatuksen tasolla. Mietin joskus, että haluaisin ottaa meille siivoojan joka kävisi esimerkiksi kerran tai kaksi kuussa sillä nyt tuntuu että siivoaminen lankeaa aina poikaystävälle. Jo pelkkä ajatus nolotti. Eikö minulla ole muka sen verran kodin hengettären geenejä itsessäni, että pystyisin pitämään kodin omalta osaltani siistinä? 

Kun tajuaa, että nämä vaatimukset ovat oman pään sisällä, eikä elämää tarvitse suorittaa, helpottuu aika moni asia. En tule koskaan olemaan pullantuoksuinen äiti, sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen sijaan meillä herkutellaan esimerkiksi pullanmakuisella jäätelöllä, jonka voin vain nostaa pöytään. Eikä se ole yhtään sen huonompaa suoriutumista. Minulla on puolestaan joitain sellaisia ominaisuuksia, mitä joltain muulta ei löydy. Ei tarvitse yrittää täyttää itse sataa erilaista roolia.

Aloin myös pohtia sitä, että en muista että oma äitini olisi leiponut pullaa juuri koskaan. Silti hänestä tulee mieleen ”pullantuoksuinen äiti”. Sillä nimittäin ei ole omassa mielessäni kovinkaan paljoa tekemistä sen kanssa, onko sitä pullaa leivottu tai villasukkia kudottu. Siinä on enemmän kyse sellaisesta tietynlaisesta lämmöstä, luottamuksesta ja läsnäolosta. 

Se antaa itselleenkin armoa. Että äitiyttä on niin monenlaista, eikä siihen täydelliseen muottiin tarvitse aina mahtua. Pullan leipomista tärkeämpiä asioita on nimittäin aika monia. Usein roolit, joihin pyrimme, tulevat oman päämme sisältä. Juttelimme tästä äitini kanssa ja hän sanoi, että jo silloin kun minä olin pieni, näkyi puistoissa sellaista äitiyden suorittamista ja tietynlaista rooleihin uhriutumista. Nykyään sosiaalinen media tuo sen vain niin paljon näkyvämmäksi. Kuitenkin se on jokaisen oma valinta, lähteekö niitä järjettömiä vaatimuksia edes yrittämään täyttää. 

Ja sanottakoon vielä loppuun, että on muuten pirun hyvää tuo Aino Mansikkapulla -jäätelö. Ja maistuu yllättävän paljon pullalle!