Kaupallinen yhteistyö: Sloggi

En tiedä johtuuko se iästä (tänä vuonna kilahtaa 30 mittariin) vai yleisestä ilmapiirin muutoksesta, mutta lähiaikoina on ollut paljon helpompi olla armollinen itseäni kohtaan. Kaikki lähti siitä, kun puhuin ulkonäkökomplekseista muiden naisten kanssa ja tajusin kuinka älyttömiä juttuja ne usein ovat. Hiukan sen jälkeen olin kuvauksissa, joissa sain valita onnistuneimpia ruutuja kasvokuvistani. Huomasin kiinnittäväni ihan eri asioihin aluksi huomiota kuin muut tuotannon jäsenet. Siinä missä muut ihastuivat johonkin kuvaan, itse näin vain ne ”vikani”. Heti parin kuvan jälkeen käänsin asian päässäni niin, että tässä on nyt luultavasti kyseessä taas sellainen asia, mikä ei kenenkään muun mielestä ole ”vika”. 

Mietin myös, minkä ihmeen takia pidin edes lähtökohtaisesti jotain ulkonäköni piirrettä vikana. Sellainenhan minä nyt satun olemaan. Arvostan muiden ulkonäössä aina hurjan paljon itsevarmuutta joka näkyy ja persoonallisia piirteitä. Minkä ihmeen takia itse haluaisin häivyttää niitä piirteitä, jotka nimenomaan tekevät minusta itseni näköisen? Kun itse hyväksyy itsensä sellaisena kun on, ei validaatiota tarvitse hakea muilta. Jos jonkun mielestä korvani ovat liian isot, kasvot ryppyiset, hiukset liian ohuet ja hampaat liian vinot, mitä sitten?? Keskityn mielummin ihan muihin asioihin, kuin muiden kauneusihanteita täyttämään. 

Sama homma pätee myös vartaloon. Olen nuorempana metsästänyt olematonta vyötäröäni esiin jumppaamalla juossut alusvaateliikkeissä ostaen ties minkälaisia muotoilevia alusvaatteita ja push-up rintaliiveja. Kurveja täytyi saada hinnalla millä hyvänsä ja yleensä ratkaisut olivat todella epämukavia. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, ettei kurvikkuudella ole mitään tekemistä seksikkyyden kanssa, aivan kuten ei millään muullakaan vartalon mallilla. Sen sijaan esimerkiksi älykkyys, itsevarmuus, huumorintaju ja pilke silmässä ovat paljon parempia tavoitteita. 

Haluan että mies jonka kanssa elämäni vietän, on kiinnostuneempi siitä mitä kirjoja luen, mikä saa minut liikuttumaan, mitä ajattelen universumista, mitä haaveita pidän sisälläni ja millainen päivä minulla on ollut, kuin siitä, mikä kuppikokoni tai rasvaprosenttini on. Tällainen minä olen, eikä minun tarvitse olemustani pyydellä anteeksi. 

Olen tuskaillut lukemattomia kertoja alusvaatteiden kanssa ja minut on mitattu useaan otteeseen eri liikkeissä. Oikeankokoiset rintaliivit tuntuvat silti usein todella ahdistavilta. Olen myös miettinyt, minkä ihmeen takia pidän sellaista asiaa päivittäin päälläni, mikä täytyy heti ensimmäisenä kotiin tullessa ottaa pois? Rakastan kauniita alusvaatteita, mutta niiden täytyy olla ensisijaisesti mukavat päällä. En myöskään syty ajatuksesta, että niiden pitäisi piilottaa jotain tai luoda kurveja sinne missä niitä ei ole. 

Sen takia olin todella innoissani, kun kuulin Sloggin uusista Zero feel -liiveistä, jotka eivät käytännössä tunnu lainkaan päällä. Niitä pitää ehdottomasti kokeilla päälle, jotta ymmärtää miten ihanat ne ovat. Värivaihtoehtoja löytyy neutraaleista beigestä ja mustasta aina kirkkaimpiin turkoosiin ja pinkkiin. Ne ovat myös niin ohutta materiaalia, ja saumattomat, joten ne eivät näy kireidenkään vaatteiden alta. Samaan sarjaan kuuluu myös alushousut. Tulen helposti kiukkuiseksi kiristävistä alusvaatteista, ja Sloggi onkin lanseerannut sille ihan oman nimenkin ”branger” (bra + anger). Zero Feel vapauttaa tästä tuskasta. Sloggin zero feel -liivien myötä olen monesti unohtanut ne päälle kotiin tullessa. Siinä missä tavalliset rintaliivit muistuttavat olemassaolostaan heti kotikynnyksen ylitettyäni, Sloggeja ei muista lainkaan.

https://www.youtube.com/embed/1cfWkZj90nk

Kuvat ja video: Tomi Taskula