Parivaljakon paluu

shootday.jpg

Eilen oli vähän erilainen työpäivä, kun pääsin tekemään mainosta parhaan ystäväni kanssa. Olemme tunteneet jo yli 14 vuotta, mikä tuntuu ihan hullulta, sillä kuvittelen edelleen että lukio oli juuri äsken. Pääsimme kuvauksissa muistelemaan ystävyytemme alkutaipalia ja sitähän melkein herkistyi (ja sai myös sellaisia naurukohtauksia ettei puheesta meinannut tulla mitään) kun alkoi käymään läpi kaikkea mitä olemme yhdessä kokeneet. Ystävyytemme alkoi siitä, kun Ninni pamahti yhtenä iltana oveni taakse Sombrero-hattu päässä ja ajattelin saman tien ”I like this one…”. Siitä lähtien olimmekin aikalailla erottamattomat. 

Teimme lukioaikoina paljon töitä yhdessä, sillä olimme kummatkin samojen promo-firmojen listoilla (olen kirjoittanut enemmän siitä täällä). Kummallakin on aina ollut todella korkea työmotivaatio ja siksi varmaankin meistä muodostui nopeasti vakiotiimi eri brändien kanssa. Lopulta olimme niin vakiintunut parivaljakko, että kun Ninni haki avautuvaan yökerhoon baarimikon tehtäviin, kysyivät he häneltä haluaisinko minäkin tulla sinne töihin. Muistan edelleen kuinka hämmentynyt olin kun hän soitti työhaastattelun jälkeen. Pääsin siis lopulta baarimikoksi käymättä edes haastattelussa.

Muistan jo noina aikoina miettineeni, kuinka mieletöntä oli päästä tekemään homia parhaan kaverin kanssa. Varsinkin asiakaspalvelutehtävissä on hirmu paljon hyötyä, jos työkavereiden kanssa on hyvä energia, sillä se näkyy myös palvelussa. Oli todella hauskaa palata nyt niin pitkän ajan jälkeen tekemään yhteinen duuniprojekti. 

Suhteet Ystävät ja perhe Työ

Tarvitsen pimeyttä arvostaakseni valoa

DSC_0618.jpg

Vaikka eletään vasta tammikuuta, tuntuu että päivän pitenemisen voisi jo huomata. Ehkäpä se johtuu poikkeuksellisen aurinkoisista päivistä, tai sitten lisääntyneen valon määrän tosiaan näkee jo. Minulla on tapana verrata joitain tiettyjä hetkiä, kuten esimerkiksi viikottain klo 16 treeniä, jonne tähän asti on saanut lähteä täysin pimeydessä. Tällä viikolla oli kuitenkin vielä ihan valoisaa sinne matkatessa. Pääsi myös nauttimaan kauniista auringonlaskusta matkalla pelipaikoille. 

Asiaan voisi toki suhtautua niinkin, että onhan se ihan kamalaa että aurinko laskee edelleen ennen neljää. Valitsen itse optimismin. Kävin myös katselemassa auringon nousu- ja laskuaikoja kalenterista ja neljän viikon päästä päivä on pidentynyt jo 2 h 22 minuuttia. Se on ihan järkyttävän pitkä aika! Viikossa valoa on siis jo yli 16 tuntia enemmän.  

Tulin heti paremmalle mielelle ja mietin sitä, kuinka paljon iloa saankaan tästä vaiheesta vuodessa. Se tuntuu niin hyvältä juuri sen takia, etä pimeys on vaikeaa. Synkkä aika saa minut voimattomaksi, alakuloiseksi ja energiaa jää paljon vähemmän ylimääräisiin projekteihin tai harrastuksiin. Jos tätä ajanjaksoa ei olisi, ei kevät tuntuisi näin upealta. 

Tätä samaa logiikkaa voi käyttää ihan mihin tahansa elämässä. Jos on esimerkiksi luontaisesti hyvä urheilussa, eikä tarvitse harjoitella päivääkään ollakseen silti parempi kuin kukaan muu, on varmasti ihan kiva voittaa kilpailussa. Kuitenkin silloin, kun on omalla pitkäjänteisellä harjoittelulla ja lukuisilla itsensä ylittämisillä päätynyt ykkössijalle, tuntuu se varmasti monin kerroin paremmalta. 

Jos on syntynyt rikkaaksi, eikä tarvitse taloudellisista syistä päivääkään tehdä töitä, ei rahalla varmaan ole kovin suurta arvoa. Mikäli jokaisen omistamansa roposen eteen on joutunut näkemään vaivaa, on opiskellut, tehnyt pitkää päivää, maksellut oppirahojaan ja pikku hiljaa kerännyt omaisuuttaan, tuntuu taloudellinen riippumattomuus varmasti paljon hienommalta. En ole koskaan ollut lotto-ihminen, ja monet ovat sanoneet että valehtelen väittäessäni etten haluaisi voittaa esimerkiksi miljoonaa euroa. Uskon kuitenkin, että monien asioiden merkityksellisyys vähenisi silloin. 

Jos ikävillä hetkillä ei ole muuta opetusta tai eteenpäin vievää voimaa, voimme aina saada siitä kiitollisuutta niihin hetkiin, kun kaikki alkaa näyttää paremmalta. 

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti pääsemme nauttimaan tällaisista auringonlaskuista. 

DSC_0623 copy.jpg

DSC_0636.jpg

DSC_0626 copy.jpg

DSC_0620.jpg

 

Hyvinvointi Mieli