Heti, kun raskaustesti näytti positiivista, luin kaikki raskausviikko-postaukset jotka löysin. Haluisn tietää, mitä olisi luvassa ja mihin aikaan. Siitä lähtien myös rustailin omia fiiliksiä ylös, joten mikäli joku on samassa tilanteessa kuin minä silloin, tässäpä olisi koottuna fiiliksiä ensimmäiseltä kolmannekselta.

RV 4+ 0-6

Unohdan kultakalamaisesti aina olevani raskaana ja sitten taas muistan. Ruokasuositukset tuottavat ongelmia. Ohjeita tuntuu olevan jotenkin erityisen vaikea sisäistää. En voi syödä juuri mitään himoitsemiani ruokia, joten teen joka päivä uunifetapastan ja syön yksin koko vuoallisen.

Väsymys ja kova nälkä vaivaa pitkin viikkoa, sekä satunnaiset alavatsakivut. Olen kuitenkin iloinen suuresta ruokahalusta ja syönkin enemmän kuin varmasti koskaan aiemmin. Luen muiden raskausviikkopostauksia, ja mietin että mikäli huonovointisuus vielä iskee, kannattaa nyt tankata senkin edestä.

Olen sopinut tälle viikolle ensimmäisen hääpuvun sovitusajan suunnittelijan kanssa, sillä olimme puhuneet että hän tekee sen valmiiksi nyt, vaikka emme pidäkään vielä häitä. Alan kuitenkin stressaamaan sitä, miten vartalo mahdollisesti muuttuu vuoden aikana, eikä mittojen mukaan tehty korsettiyläosa kuulosta kauhean hyvältä idealta. Saan peruttua sovitusajan ja sovittua, että jatkamme puvun parissa vasta, kun hääpäivä on tiedossa.

Tällä viikolla kerromme uutiset myös perheenjäsenille. Vaikka monet odottavat kertomisen kanssa varmemmille viikoille, totesimme, että olemme niin läheisiä perheidemme kanssa, että haluaisimme heidän tietävän joka tapauksessa. On ihana jakaa uutisia ja tuntui, että raskaudesta tulee hiukan todellisempi.

Olen tilannut perjantaiksi ennen raskautta meille illallisen kotiin, jonka mukana tulee myös drinkkitarvikkeet. Drinksut jää juomatta ja Tomi joutuu syömään suuremman osan ruuasta (kuten raa’at kalat ja juustot joiden pastöroinnista ei ollut mitään tietoa).

RV 5

Kuudennella viikolla ja tarkemmin 5 + 1 alkaa hiukan tulla huonovointisuuden merkkejä. Kaikki ruoka ei enää maistukaan ja välillä tulee todella pahoja heikotuksia. Pystyn syömään lähinnä melko mautonta ja hiilaripitoista ruokaa. Kiitän luojaa porkkanasämpylöistä, joita olin tehnyt ison määrän pakkaseen, sillä ne maistuvat todella hyvin. Sen lisäksi syön lähinnä viinirypäleitä, cashew-pähkinöitä ja pastaa voilla ja ketsupilla.

Tekee mieli kailottaa kaikille, että olen raskaana. Onneksi ketään ei voi nähdä, jonka takia salailu luonnistuu todella helposti. Ei tarvitse jännittää alkoholista kieltäytymistä tai muita tapahtumia, kun niitä ei voi järjestää.

Näen lähes joka yö jotain todella omituista ja elävän oloista unta, jotka muistan aamulla. Alan myös heräillä todella aikaisin kamalaan nälkään. Silti ruoka ei juuri maistu. Monet ovat sanoneet, etteivät raskaana ollessaan kyenneet juomaan kahvia lainkaan. Tässä vaiheessa vielä kahvi maistuu. Loppuviikosta ei. Sillon myös oksentelu alkaa.

Kävelyillä hengästyn pienestäkin ylämäestä ja kävelyvauhti on todella verkkaista.

RV 6

Olemme varanneet varhaisultraan ajan loppuviikolle, mutta olo huononee niin etten koskaan selviä sinne. Viikko on kokonaisuudessaan ihan kamala. Oksennan joka päivä. Keskiviikkona en muuta teekään. Joudumme menemään yksityiselle Aavaan ja saan lähetteen tiputukseen. Aavassa tehdään myös ultraus, jotta esimerkiksi kohdunulkoinen raskaus tai monikkoraskaus saataisiin selville. Kaikki on onneksi hyvin ja näemme kun pieni sydän pumppaa hirveää tahtia näytöllä. Itken tutkimuspöydällä, enkä tiedä johtuuko itku helpotuksesta, huonosta olosta vai ihanan empaattisesta lääkäristä joka tuntuu todella ymmärtävän oloani. Saan myös kaksi reseptiä pahoinvointiin ja niiden, sekä sen tiedon, että kaikki on kunnossa, turvin seuraava päivä oli jo parempi. Sunnuntaina taas oksennan koko päivän. Myymme asuntoa ja joudun yhdessä asuntonäytössä istumaan meidän tuuletusparvekkeella muovipussin kanssa.

RV 7

Oksennan edelleen joka päivä, hyvinä päivinä vain kerran tai kaksi, mutta huonoina iltaan asti. Joukossa alkaa kuitenkin olla jo parempiakin hetkiä, jotka antavat lohtua kurjuuden keskelle. En tiedä tässä vaiheessa, mitä tekisin ilman Tomia. Hän tekee kaiken kotona, kaiken asuntomme myyntiin liittyvät asiat, käy minulle kaupassa, apteekissa, tekee tunnin välein minulle jotain suupalaa mitä voisin kuvitella syöväni ja jopa harjaa hiukseni kun en siihen itse pysty. Yritän hoitaa työjuttuja viimeisillä voimilla ja oksennan videopalaverien aikaan sängyssä maatessani ja stressaan siitä onko kamera ja mikrofoni varmasti poissa päältä. Otan ensimmäistä kertaa käyttöön Primperan pahoinvointilääkkeen, joka minulle määrättiin jo edellisellä viikolla ja se tuntuu vähän auttavan.

RV 8

Minun on pakko kertoa töissä pomoilleni, sillä en kykene suoriutumaan pienistäkään työtehtävistä ja tuntuu että pelkkä niistä stressaaminen vaikeuttaa oloa todella paljon. He ottavat sen maailman parhaiten vastaan ja lupaavat hoitaa ne työjutut, joista minä olen vastuussa. Optimistisena sovin, että katsoisimme viikon päästä tilannetta uudelleen, jos olo olisi alkanut helpottaa.

Loppuviikosta istun ulkona auringonpaisteessa, kuuntelen Juulian mul oli ikävä mua biisiä ja itken. Toivon, että jossain vaiheessa tuntisin itseni taas itsekseni. Ajatukset on aika lohduttomia kun huonon olon lopusta ei ole tietoakaan. Elän lähinnä nesteillä ja Siripirillä. Loppuviikosta menemme poikaystävän vanhemmille ja vietämme koko päivän ulkona. Raitis ilma auttaa ja on ihanaa ettei tarvitse olla sisällä kun ruokaa laitetaan. Uskallan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kokeilla kunnon ruoan syömistä. Ensimmäiset haukut spagetti bolognesea saa kyynelkanavat virtaamaan. Olen niin iloinen, kun ruoka maistuu ja pysyy sisällä.

RV 9

Olo alkaa vähitellen helpottaa. Toisaalta hyvää päivää seuraa usein kamala ilta, tai kokonaista hyvää päivää kahta kamalampi. Innostun aina hyvästä olosta, ja romahdan kun huono olo palaa. Oksennan edelleen joka aamu. Olen kuitenkin onnellinen jo pienistäkin hyvän olon pilkahduksista. Pystyn hyvin selektiivisesti jo syömään ja pääsääntöisesti ruoka pysyy myös alhaalla. Pystyn syömään edamameja, kasvissusheja ja Hesburgerin kanahampurilaisia. Niitä meneekin sitten melkeinpä joka päivä. Parhaiten ruoka menee alas ulkona, joten yleensä istun lähipuistossa syömässä ja toivon, etten törmää tuttuihin.

RV 10

Olo on hyvin samanlainen kuin edelliselläkin viikolla. Työtehtävistä suoriutuminen on suorastaan helvetillistä, mutta alan jo ottamaan vastaan projekteja seuraaville viikoille. Usko parempaan huomiseen on jo kova. Joudun perumaan isolla porukalla suunnitellun illanvieton vedoten flunssaan, sillä en pysty nousemaan sängystä lainkaan huonon oloni takia. Huomaan, että niinä päivinä kun on hyvä ilma ja pystyn olemaan ulkona miltei koko päivän, on olo jo melko normaali. Vietämme mieheni vanhempien kotitalon pihalla yleensä sunnuntait ja siellä voin aina hyvin. Pystyn syömään ulkona eikä tarvitse kärsiä ruoanlaitosta aiheutuneista hajuhaitoista.

RV 11

Edelleen jatkuu olo hyvin samanlaisena kuin aiemmat kaksi viikkoa, eli jotkut päivät ovat jo melko hyviä. Huomaan myös, että niinä päivinä kun on jotain sovittua ja on ns. pakko skarpata, onkin jotenkin maagisesti parempi olo. Perjantaina olemme ystäviemme luona illallisella ja jään saman tien kiinni raskaudesta kieltäytyessäni alkuskumpasta. Kukaan ei tosin kohteliaasti mainitse asiasta mitään ( jälkikäteen sanoivat homman olleen selvä siinä vaiheessa), vaikka kyseessä on luultavasti ensimmäinen kerta historiassa, kun kieltäydyn kuohuvasta. Kerromme kuitenkin illallisella uutiset ja tuntuu kivalta, että ei tarvitse enää salailla asiaa.

RV12

Nyt alkaa jo tosissaan helpottaa, vaikka sellaista maagista ”heräsin yhtenä päivänä ja kaikki huono olo oli tiessään” hetkeä en kokenut missään vaiheessa. Niin moni oli kertonut, että huono olo lähtee kuin salamaniskusta, joten odottelin sellaista selkeää hetkeä. Kuitenkin alan jo luottaa siihen, ettei tarvinnut joka paikkaan pakata oksennuspusseja mukaan. Maha on jo todella näkyvä tässä vaiheessa, varsinkin bikineissä. Hellekelit eivät auta asian piilottelussa ja annankin mahan pullottaa. Tunnen myös ensimmäiset liikkeet, vaikka epäröin alkuun, voiko ne tosiaan tuntea niin ajoissa. Ensimmäinen ultra on tällä viikolla ja siellä kuulen, että voin hyvin tuntea jo liikkeet kun kohtu on niin edessä ja rasvaa hyvin vähän päällä. Tekee mieli salaatteja ja kaikkea terveellistä. Liha ei maistu lainkaan, mutta uudet perunat ovat suurin piirtein parasta mitä tiedän, enkä normaalisti edes välitä juuri perunasta.

RV13

Toisen neuvolan aika. Vaaka kertoo, että paino on tippunut ajasta ennen raskautta 5 kiloa. Olen huolissani, mutta neuvolassa vakuuttelevat ettei ole mitään syytä huoleen. Maha on niin pinkeänä, eikä mitkään housut mahdu jalkaan, etten mahda uskoa ettei kiloja ole tullut yhtään lisää. Teemme muuttoa ja huomaan, että lihakset kipeytyy pelkästä kävelystä. En ole kahteen kuukauteen liikkunut lainkaan, joten pienikin ”urheilu” tuntuu. En uskalla rasittaa itseäni liikaa helteessä, joten kantelen kevyimpiä juttuja ja toimin organisoijana. Välillä iltaisin on jo melko tukala olo mahan kanssa, ja hiukan kauhulla odotan tulevia viikkoja ja sitä minkälainen megamaha minulle on tulossa. Kuitenkin huonon olon helpottaminen saa kaikki muut vaivat tuntumaan todella mitättömiltä.