Bloggaajien epäreilut tulot

desktop.jpg

Bloggaajien ansiot tuntuvat edelleen kohisuttavan, vaikka ammattinimike ei enää ihan nuori olekaan. Sara kirjoitti loistavan postauksen blogimainonnasta ja sen läpinäkyvyydestä tällä viikolla. Olen myös läpinäkyvyyden kannalla, ja maksetuista mainoksista tulee mielestäni olla merkintä. Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, minkä takia bloggaajat saavat yleensä kaikkein eniten kuraa niskaan yhteistyökuvioista?

Olen ollut muutamien lehtien toimituksissa mukana ja voin kertoa, että aivan samalla tavalla toimittajat ovat saaneet ilmaiseksi esimerkiksi kosmetiikan testiin. Tuntuisi jokseenkin humoristiselta lukea muotilehdestä jokaisen huulipunan kohdalta (*saatu ilmaiseksi toimituksen kautta). Lehdessä on vielä mukana mainostajien rahat, jotka tuovat oman lusikkansa soppaan. 

Faktahan on kuitenkin se, että jos haluamme nauttia asioista kuten naistenlehdistä, urheilutapahtumista, konserteista, televisiosarjoista, festivaaleista, radio-ohjelmista tai laadukkaasti tuotetuista blogeista, ei se ole mahdollista ilman mainostajien rahoja. Ei meidän lipputuotot tuo eturivin musiikkiesiintyjiä Suomeen, eikä lehtien ostamisesta syntyneet tuotot mahdollista niiden toimittamista. Nämä asiat ovat mahdollisia sen takia, että mainostajat haluavat maksaa näkyvyydestä. 

Ketään tuskin häiritsee se, että sponsoreiden kuvat näkyvät festivaalin mainoksissa tai urheiluseuran paidassa näkyy joku logo. Se on suoraa, rehellistä ja kaikille selvää näkyvyyttä. Aivan samanlaista, kuten blogimainontakin parhaimmillaan. Siitä ilmoitetaan postauksen alussa, ja tuote näkyy konseptiin sopivalla tavalla. Kun tätä vertaa esimerkiksi televisiosarjoissa näkyvään tuotesijoitteluun tai tiettyjen brändien suosimiseen vaikkapa muotilehdissä, on blogimainonta mielestäni paljon rehdimpää. 

Mietitäänpä maailma, jossa meillä ei olisi minkäänlaista mainostusta. Aika moni kulttuurin osa jäisi kokonaan pois. Kukapa olisi valmis maksamaan  lukuoikeudesta blogeihin tai triplahintaa festarilipusta? Tuskinpa kamalan moni. Silti tuntuu hiertävän se, että joku tätä toimintaa rahoittaa, jotta kaikilla meillä olisi halvalla tai jopa täysin ilmaiseksi mukavaa tekemistä. Eikö ole parempi, että joku toinen hoitaa maksun puolestasi? 

Joten minua kiinnostaa, mikä siinä blogeissa mainostamisessa edelleen niiiiin paljon ärsyttää? 

Puheenaiheet Raha Työ Ajattelin tänään

Nosta tasoa

DSC_4972.jpg

Kuten olen täälläkin kertonut, olemme koko kesän heitelleet korista lähikentällämme. Maanantaina kuitenkin kaikki korit olivat varattuja ja päätimme mennä odottelun ajaksi pienelle lasten korille pelailemaan. Naureskelimme kentän pienuudelle, sillä kori oli niin matala että minäkin pystyin melkein donkkaamaan siihen. 

Kun vihdoin kunnon kori vapautui, neljän pienellä korilla pelatun Manhattan-erän jälkeen, oli meitä vastassa yllätys. Vaikka olemme koko kesän pelanneet juuri sillä isolla korilla, näytti se yhtäkkiä ihan humoristisen korkealta. Jouduimme menemään katsomaan, onko sitä korotettu sillä aikaa kun olemme olleet poissa. Ensimmäiset heitot olivat ihan katastrofaalista hapuilua, ja välillä pallo ei osunut edes koko levyyn. 

Parissa minikorilla pelatussa erässä olimme onnistuneet laskemaan omaa tasoamme ihan huomaamattamme. Pikku hiljaa toki tuntuma taas löytyi ja kohta kori tuntuikin jo normaalilta. Tämä sai kuitenkin pohtimaan sitä, kuinka nopeasti erilaisiin asioihin tottuu ja saatamme jättää potentiaaliamme käyttämättä sillä emme osaa vaatia itseltämme enempää. 

Kun alamme pärjäämään sillä tasolla, millä toimimme, tulisi nostaa sitä omaa rimaa. On helppoa olla paikassa, jossa kaikki tuntuu helpolta eikä joudu enää hapuilemaan. Todellista kasvua ei siinä paikassa kuitenkaan koskaan tapahdu. Emme saa tilaisuuksia oppia uutta tai kehittyä. Ajattelemme, että olemme jo kyllin hyviä. Uusia temppuja ei tarvitse opetella, pärjääkseen juuri sillä tasolla parhaalla mahdollisella tavalla. 

Tämän takia tulisi itseään aina heitellä vähän vaikeampiin tilanteisiin ja ravistella irti niistä totutuista kuvioista jotka tuntuvat helpoilta. Hakeutua paikkoihin, jotka eivät olekaan enää sitä ominta aluetta. Taitojen pariin, jotka eivät sujukaan luonnostaan. On niin kovin helppoa luovuttaa ensimetreillä ja todeta jonkun asian olevan liian hankalaa.

Palatakseni tähän koripallovertauskuvaan, ajattelin samalla tavalla myös joistain vaikeimmista Manhattan-tempuistakin. Poikaystäväni kuitenkin kyllästyi tähän ja laittoi minut yhtenä päivänä harjoittelemaan viiden pisteen heittoa ja pisteiden varastamista, joita olin pitänyt itselleni täysin mahdottomina. Siinä ei mennyt juuri viittä minuuttia kauempaa, kun opin kummatkin, vaikka koko alkukesän olin pitänyt niitä maailman vaikeimpina asioina. 

Hauskinta tässä tason nostamisessa on se, että kun yhtäkkiä alkaakin pärjätä sellaisen asian parissa, minkä oli aluksi kokenut todella haasteelliseksi, kasvaa nälkä oppia lisää. Oli kyseessä sitten mikä tahansa aihealue, kannattaa välillä kysyä, tuleeko päästettyä itsensä vähän liian helpolla? Voisiko oppimiskäyrän laittaa jyrkempään kasvuun pelkästään vaatimalla hiukan enemmän?

DSC_4975.jpg

DSC_4976.jpg

Dress – Gina Tricot, Shirt – Brandy Melville

Pictures: Sara / Tickle Your Fancy

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään