Mental Health Monday: Väkisin hyvälle tuulelle

DSC_4939.jpg

Olen täällä useaan otteeseen todennut, että kaikki tunteet olisi hyvä hyväksyä sellaisina kuin ovat. Joskus kuitenkin alakuloisia päiviä tulee monta putkeen, eikä niille oikein löydy mitään syytä. Tänä kesänä tuntuu että oma tunneskaalani on ollut jotenkin harvinaisen laaja. On oltu vuoristoradan kummassakin päässä ja välillä on siis ollut myös todella kurja mieli. Yhtenä päivänä kyllästyin tähän surullisena oloon, ja päätin yksin hississä alkaa hymyillä. Muistin että olin joskus lukenut jostain tutkimuksesta, jonka mukaan hymyily tuottaa hyvän olon hormoneja. 

Kun siinä sitten tuijottelin peiliin väkinäinen hymy kasvoilla, ei mennyt kovin kauaa, kun alkoi oikeasti naurattaa tämä toiminta. Ja efekti oli kyllä melko suuri. Sen jälkeen olen yrittäyt kiinnittää huomiota enemmän kasvojeni ilmeisiin ja kehon asentoihin kuluneilla viikoilla. Kippurassa kyhjöttäminen ei ainakaan paranna fiilistä, vaikka välillä siinä kurjassakin olossa on tietenkin koukuttavaa velloa. Vaikka mieli olisi kuinka maassa, on sitä mahdollista parantaa ihan vain suoristamalla ryhtiä, pakottamalla hymyn huulille ja hengittämällä muutaman kerran oikein syvään. 

Jos ette usko, niin kokeilkaa piruuttanne hymyillä niin että hampaat näkyvät, seuraavan kerran kun oikein kiukuttaa. Voin luvata että olo paranee viimeistään, kun tajuatte kuinka urpo tilanne on kyseessä. 

DSC_4944.jpg

Pictures: Sara/ Tickle Your Fancy

TallennaTallenna

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli

Sailor style

DSC_4689.jpg

Suomen kesässä viehättää kauniiden yöttömien öiden lisäksi myös sen lyhyys. Kymmenen kuukautta odotellaan lämpimiä päiviä, ja kun ne vihdoin koittavat, osataan niistä nauttia täysin rinnoin. Nyt muutamien päivien aikana kun on kävellyt keskustassa, on vastaantulijoiden kasvoilta nähnyt sellaista pidättelemätöntä iloa, että on alkanut itseäkin hymyilyttämään. Koskaan ei tiedä, milloin koittaa kesän viimeinen päivä, jonka takia näistä päivistä osaa ottaa jotenkin erityisen hyvin kaiken irti. 

Kotiin ei tee mieli jäädä makoilemaan jos aurinko porottaa täydeltä taivaalta. Sen sijaan voi lähteä minigolfaamaan, veneilemään, linnanmäelle, piknikille, melomaan tai vaikka pyöräretkelle.

Ihanaa sunnuntaita!

DSC_4698.jpgDSC_4693.jpg

DSC_4695.jpg

DSC_4706.jpgDSC_4697.jpg

DSC_4714.jpg

DSC_4722.jpg

Shorts – Vintage Levi´s, Knit – Gina Tricot

Photos: Tomi Taskula

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Muoti Päivän tyyli