Nopea aamupala

DSC_5881.jpg

Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa olevani huono aamiaisten tekijä. Haluan, että kaikki aamuaskareet ovat mahdollisimman helppoja. Joku vinkkailikin tuorepuurosta, joka ihastutti minua ajatuksena. Tein oman versioni chia-vanukkaasta, eli laitoin illalla chian siemeniä kookosmaitoon turpoamaan valmiiksi lautaselle. Aamulla heitin päälle marjoja, viinirypäleitä, banaania ja mangoa.

Mangon leikkaaminen on muuten todella helppoa, kun sen leikkaa samalla tavalla kuin avokadon. Ensin leikkaa sen siis sellaiseksi puolipalloksi kiven vierestä, sen jälkeen tekee veitsellä siihen ruudukon, ja lopuksi kääntää sen ympäri. Teen yleensä niin, että kiven viereen jääneet osat viestän vain annoksen päälle. Todella nopeaa ja helppoa, eikä tarvitse käyttää lainkaan aikaa mangon kuorimiseen. 

Myös Acai bowl-aamiainen on alkanut kiinnostaa ja ajattelin lähteä metsästämään jostain Acai-jauhetta. 

I love easy breakfasts and chia pudding is one of them. I do it ready in the refrigerator in the evening, so I just have to add some berries and fruits in the morning. I usually do it with oat milk or coco milk. The easiest way to eat a mango, is to cut it like in the pictures. You save so much time, when you dont have to peel it at all. 

DSC_5886.jpg

DSC_5891.jpg

DSC_5898.jpg

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys

Puerto Lopez Video

dsc_2409.jpg

Hyvää helatorstaita! Luulin jo selvinneeni jetlagista yhden yön nukkumisella, mutta tänään aamulla oli kyllä ihan käsittämättömän vaikea herätä. Kävimme eilen hakemassa kaikki vaatteemme takaisin ja nyt pitäisi tehdä pientä karsimisoperaatiota. Kun elää 7 kuukautta matkalaukusta, huomaa kuinka vähällä tulee toimeen. Ette arvaakaan, kuinka ahdistavaa oli tajuta, kuinka paljon ”turhaa” tavaraa onkaan. Vaikka en ostanut moneen kuukauteen mitään lisää, on sitä vuosien varrella vain kertynyt. 

Päivä meneekin nyt varmaan lajitteluoperaation merkeissä. Sitä ennen halusin kuitenkin tulla jakamaan pienen pätkän Puerto Lopezista, jonka poikaystäväni kuvasi muutamia viikkoja sitten yhtenä sateisena iltana. Toivottavasti saan kovalevyni korjattua, jotta alkupäänkin reissuvideot saa vielä pelastettua. 

Ihanaa vapaapäivää kaikille!

https://youtube.com/watch?v=8Z-2zmBQRqQ%3Frel%3D0%26showinfo%3D0

I´ve been feeling really jet lagged today. We brought all of our stuff back to the apartment yesterday, so today will be all about organizing them. Long day ahead, but I just wanted to share this little video that my boyfriend did a while ago, from Puerto Lopez. 

Kulttuuri Matkat