Kotona jälleen

kotona.jpg

Huh mikä fiilis. Eilen tosiaan saavuimme takaisin kotiin ja Helsinki näytti kyllä kauniimmalta kuin muistinkaan. Iltapäivä meni perheen kesken meidän luona ja sainpahan jopa purettua laukutkin ennen iltaa. Jotenkin tuntui ihan surrealistiselta, kun Helsinki-Vantaalla alkoi kuulla suomenkieltä joka puolelta. En saanut lainkaan nukuttua koneessa, joten olin niin väsynyt että jouduin miettimään välillä, olenko hereillä vai unessa. 

Automatka kotiin meni ihan sumussa, mutta kun vihdoin sain kotioven auki, tuli ihan käsittämättömän hyvä fiilis. Kaverimme, joka oli ollut täällä sen aikaan, oli siivonnut asunnon ihan priimakuntoon, ostanut karkkia, Fzerin sinistä ja tulppaaneita odottamaan olohuoneen pöydälle. Tuli niin lämmin olo, kun pääsi omaan kotiin ja kaikki oli niin kuin pitikin. 

Kävelimme illalla vielä kauppaan hakemaan ruisleipää, Oltermannia ja kahvia. Siinä tuttuja teitä pitkin astellessa oli ihan kummallinen olo. Kaikki oli niinkuin ennenkin, mutta ei kuitenkaan. Olemme itse muuttuneet niin paljon, etteivät tutut kulmat jotenkin enää ole entisellään. 

Jotenkin ihmeen kaupalla saimme valvottua niin myöhään, että tuntuu kuin rytmi olisi kääntynyt kertaheitolla. Heräsin ensimmäisen kerran aamuseitsemältä ihanaan auringonpaisteeseen. Tämä päivä on ollut melkoista säntäilyä paikasta toiseen, sillä kalenteri on uhkaavan täynnä kaikkea heti toukokuussa. Kaikki on kuitenkin kivaa tekemistä ja olen iloinen, että puuhaa riittää, sillä muuten saattaisi olla tällä hetkellä vähän tyhjä olo. 

Nyt pitäisi vielä lähteä hakemaan meidän vaatteita poikaystävän vanhempien luota, joten palataan huomenna asiaan!

Right now I’m feeling so happy to be home. No matter how beautiful places I visit, I always feel the best when I get back home 🙂 I’ve been running around all day, and now we have to get going to my boyfriends parents house to get our clothes! Can’t wait to get all my old clothes back to use. 

DSC_6949.jpg

 

Suhteet Sisustus Oma elämä

Korkokengistä lenkkareihin ja paljaista sääristä villapipoon

DSC_6558.jpg

Onnistuin saamaan uusista kengistäni rakot, joten sen seurauksena jouduin pakon edessä pukemaan Free Runit kaupunkikierrokselle. Säät vaihtelivat melko rankasti New Yorkissa, eikä oikein tiennyt, mitä pukisi päälle. Yhtenä päivänä lähdin aamulla tekoturkissa aamupalalle ja lounasaikaan huitelin jo shortseissa. Mietin, että kumpikohan asu oli ylilyönti? Ehkä kummatkin. Katukuvassa vilisi yhtä aikaa sandaaleja ja untuvatakkeja. Jotenkin huvittavan näköistä. 

Tällä hetkellä kuitenkin Suomessa on lämpimämpi ilma. Kirjoittelen tätä nimittäin omalta kotisohvalta! Aikaeron jäljiltä on pää vähän sekaisin vieläkin, joten tuntuu etten saa mitään järkeviä ajatuksia vielä kasaan. Päällimmäinen olotila on kuitenkin ihan hurjan onnellinen. Yritän palata illalla vielä lisää näihin ajatuksiin. Nyt on kuitenkin saatava RUISLEIPÄÄ ja Juhla Mokkaa. Ihanaa aurinkoista päivää kaikille!

PS. Pakko vielä hehkuttaa tuota toiseksi viimeisessä kuvassa näkyvää ravintolaa nimeltä Taim. Se sijaitsee Mulberryn ja Springin kulmassa ja sieltä saa ihan mielettömän hyvää kasvisruokaa. Kävimme ennen lentoa nappaamassa sieltä pitaleivät ja se oli varmaan paras pita, mitä olen koskaan syönyt. 

 

The weather has been changing a lot in New York. One day I wore shorts, and the next day a fur. Now I am home in Finland, and the weather here is beyond beautiful. So much warmer than in Nyc. I’m still a bit jet lagged, so I don’t have much to say. But it feels super good to be back home, so I’ll try to write something more in the evening. Have a great day everyone! Ps. If you’re in New York, I highly recommend the place called Taim. Really good vegetarian food. Ate a pita there before my flight, and it was the BEST pita I’ve ever eaten. 

DSC_6920.jpg

DSC_6557.jpg

DSC_6921.jpg

pink.jpgDSC_6925.jpg

DSC_6563.jpgDSC_6929.jpg

pink3.jpgDSC_6935.jpg

DSC_6570.jpg

pink2.jpgDSC_6941.jpg

DSC_6554.jpg

 

Muoti Päivän tyyli