11 Facts about me

11facts.jpg

Rakastan lukea näitä postauksia oudoista tavoista muiden blogeista ja näitä on myös hauska kirjoittaa. Vähän kevyepää sisältöä siis taas vaihteeksi! 

  • Jos olen pitkän matkan bussissa tai junassa ja kuuntelen musiikkia, aina kun tulee joku dramaattinen kappale, katson ulos ikkunasta surullinen ilme kasvoilla ja kuvittelen että olen elokuvassa ja nyt on menossa joku kohtaus jossa päähenkilö matkustaa kauas huolistaan. Olen tehnyt tätä pienestä pitäen. 
  • Olen katsonut Frendien jokaisen jakson miljoona kertaa läpi, ja nauran yleensä aina vähän ennen vitsiä.
  • Pilaantuneen ruoan tyhjentäminen jääkaapista on minulle ylitsepääsemättömän vaikeaa ja pidän hengitystä koko operaation ajan. Ihan kuin sieltä vapautuisi jotain tappavaa kaasua, jota vastaan täytyy suojautua. 
  • Kävin pienenä pyydystämässä metsästämme etanoita jättikokoiseen suolakurkkupurkkiin ja tein niille sinne metsän. Siitä lähtien minulla on tullut suolakurkun hajusta mieleen etanat. Ehkä kummallisinta, se ei ällötä minua lainkaan vaan suolakurkut ovat edelleen herkkua.
  • Minulla on aina aivan liian suuret luulot omista voimistani. Kuvittelen aina pystyväni paljon suurempiin painoihin tai parempiin suorituksiin, mihin oikeasti kykenen. Sen takia olen monesti jäänyt jumiin esimerkiksi penkkipunnerrustangon alle. Muistan kun näin ensimmäisen kerran jonkun tekevän muscle upin, ja mietin että ”tottakai pystyn tuohon”. 😀
  • Opin lukemaan ja kirjoittamaan 5-vuotiaana ja siitä lähdin kirjoittelin aktiivisesti tarinoita tietokoneellamme, osa on edelleen tallella, kuten tämä ytimekkäästi otsikoitu ”kuolema”. 

kuolema-3.jpg

  • Minulla on nyt sellainen olo, että tulen koko loppuelämäni kaipaavan New Yorkiin ja olen ehkä aina jollain tasolla kaivannutkin, jo ennen kun olin edes vieraillut siellä. Kun ajattelen kaupunkia, niin sydämessä vain muljahtaa jokin. 
  • Siinä missä muut lapset leikkivät pienenä äitiä, minä leikin tutkimusmatkailijaa, joka on löytänyt uusia kasveja ja eläinlajeja reissuiltaan. Meillä oli sellainen jättikokoinen videokamera, mihin meni kokonainen VHS-kasetti sisään ja joka painoi varmaan 10 kiloa. Isäni kuvasi sillä minun ohjelmia, joissa pidin monologeja ja esitelmiä näistä kasveista ja linnuista (siis meidän olohuoneen huonekasveista) joita olin ”matkoiltani” löytänyt. Videoilta löytyy myös esimerkiksi abstrakteja tanssiesityksiä ja sketsisarjoja, joita parhaan ystäväni kanssa  kuvautimme. Täytyy antaa kyllä propsit isälle, kun on jaksanut kuvata meidän hölmöilyjä. 
  • En voi koskaan ottaa vettä kraanasta suoraan lasiin, vaan sitä pitää hetki valuttaa ensin viemäriin.
  • Kuvani on yhden filosofian kirjan kannessa ja kuulin siitä vasta tänä vuonna, kun ystäväni lähetti siitä kuvan ja kysyi että mitäs mitäs..?
  • En tiedä olenko joskus kertonut tätä täällä, mutta salainen ruokapaheeni on kylmä juustomakkara suoraan paketista 😀 jep jep.. 90% ruokavaliosta on terveellistä kasvisruokaa ja loput 10 % ihan mitä sattuu! 

Mielellään lukisin myös teidän oudoista tavoistanne tai kummallisista asioista joita olette tehneet. 

I ove reading these weird things about bloggers, and it’s fun to write them also. I have plenty of weird habits myself. For example, when ever I’m in a train or a bus and some sad song comes from my headphones, I look out from the window with a sad expression on my face and imagine I’m in a movie and there’s a dramatic scene going on. Or when I watch Friends, I always laugh before the joke, because I’ve seen them so many times. 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä

Maidoton herkkuvanukas

DSC_4735.jpg

Tein yhtenä päivänä pitkästä aikaa Chia-vanukasta ja muistin taas, kuinka hyvää se onkaan. Tällä kertaa pyöräytin tuotoksen vielä blenderissä marjojen ja hedelmien kanssa ja tuotos oli niin herkullinen että ajattelin jakaa sen myös täällä. Sen lisäksi, että tämä kutittelee makuhermoja, on se myös ravitsemukseltaan täysi kymppi.

Chian siemeniä taitaa saada nykyään ihan tavallisista kaupoista, ainakin hiukan suuremmista. Niiden tekeminen on todella helppoa. Kaadat vain pienen haluamasi määrän siemeniä esimerkiksi lasiin ja laitat reippaasti vettä päälle. Itse jätän sen yleensä huoneen lämpöön ja käyn välillä sekoittelemassa lusikalla ja tarpeen vaatiessa myös lisään vettä. Siemenet tuppaavat turpoamaan melko nopeasti, joten tunnin liottelu riittää hyvin. 

Chia-vanukas:

  • n. 1dl valmista Chia-vanukasta 
  • 1 Granaattiomenan siemenet
  • 1 dl mustikoita
  • 1 banaani

Laita kaikki ainekset blenderiin, sekoita ja nauti valmiista vanukkaasta. Veikkaan että maistuu hyvin myös lapsille! Itse käytän tätä sellaisena energisoivana välipalana työpaivän keskellä, tai ennen treeniä.

I made this delicious Chia-pudding the other day. The recipe is simple: put the Chia seeds in a glass with water and wait them to turn in to a pudding (about an hour). Then add 1 pomegranate seeds, bluberries and a banana and blend them in a blender. 

DSC_4740.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys