Koti-ikävässäni kieriskellessäni muistin erään reissuidolini ja pitkäaikaisen girl crushin, jonka ihania tekstejä lukiessani kaukokaipuuni nousee aina kattoon. Päätinkin klikata itseni Roosan blogiin herättelemään sammunutta intoa reissujuttuja kohtaan. Roosa osaa pukea niin kauniisti sanoiksi pitkillä matkoillaan kokemiaan tunteita, että monesti ihan liikutun vieraillessani hänen blogissaan. Odotin tarinoita matkustuksen ihanuudesta, uusien ihmisten tapaamisista ja kauniita kuvauksia hetkistä Etelä-Amerikassa. 

Mutta mitä vielä, Roosa olikin palannut kotiin aiemmin kuin oli tarkoitus! Hän pohti juuri niitä samoja ajatuksia, joista omakin pää on lähipäivinä täyttynyt. 

”Niin on laajemminkin: arkea saa parjata, reissuja ei. Loskassa tarpoessa ajatus rannoista ja bikineistä on niin kultainen, että tietenkin ärsyttää, jos jollekin se ei kelpaa. Mutta sama pätee myös toisin päin. Kaukana muistaa selkeästi, millaisessa yltäkylläisyydessä kotona saamme elää.

Puhdas vesi ja ilma, ystävien ja perheen muodostama tukiverkko, turvalliset kadut ja liikenne, modernit kodit, toimivat lait ja vapaus rakentaa about juuri sellainen elämä kuin haluaa – ne ovat niin harvinaislaatuisia asioita, että tuntuu käsittämättömältä, miten niiden keskellä ihmiset kehtaavat valittaa pomoista ja pimeästä.” -roosamurto.com

Tämä viimeistään toimi jonain kohtalon johdatukselta alkaa tosissaan miettiä kotiinpäin tuloa. Ja niinpä laitoin ystävälleni New Yorkiin viestiä ”voidaanko tulla sun luo?”  ja bookkasin lennot sinne ensi kuun lopussa. Tuntuu ihan käsittämättömän ihanalta, kun tietää että pian pääsee kotiin ja sitä ennen vielä näkemään yhtä parhaista ystävistä. Tuntuu, että nyt osaa jotenkin paremmin nauttia tästä viimeisestä kuukaudesta. 

PS. Tänään tulossa vielä treenihaasteen ensimmäinen osa!