BLACK & WHITE MOMENTS

Olen aina rakastanut mustavalkoisia valokuvia, varsinkin henkilökuvauksessa. Niissä on jotenkin sellaista erilaista herkkyyttä kuin tavallisissa kuvissa. Asuntomme seinät ovat täynnä erilaisia valokuvia, ja 90 prosenttia niistä on mustavalkoisia. 

Harvoin tulee kuitenkaan itse kuvattua mustavalkoisia kuvia. Varsinkin reissuilla ajattelen aina, että on kivempi että kuvissa näkyy myös värit. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen, ja kuvailin Quitossa vähän mustavalkoisia kuvia, ja olen taas samaa mieltä: onhan näissä jotenkin enemmän fiilistä. 

There something about black & white photos that I have always loved. Somehow they have more character than color pictures. Here’s some black & white moments from Quito.


Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

VUORISTOTAUTI

Olo oli jotenkin ihan kummallinen pari ensimmäistä päivää Quitossa, ja ajattelin sen johtuvan vain koko yön kestäneestä matkustuksesta. Kun kuitenkin päänsärky ja pyörrytys jatkuivat vain, aloin miettiä jonkun olevan hullusti. 

Eilen matkalla lounaalle olin jo diagnosoinut itselleni kaikenlaisia sairauksia aina zika-viruksesta vuoristotautiin. Päätin kuitenkin googlailla, voisiko vuoristotauti oikeasti iskeä näinkin ”matalalla”. Ja kyllähän se on mahdollista, varsinkin kun korkealle noustaan nopeasti (lentämällä). 

Tautiin liittyy pyörrytyksen tunnetta, ruokahaluttomuutta, päänsärkyä ja unetttomuutta, joskus jopa oksentelua. Itselläni olo tuntui todella samanlaiselta kuin ylikunto. Vähän sellainen laskuhumalan kaltainen surrealistinen olo. 

Päätimme lähteä alaspäin, jotta oireet helpottaisivat ja kuulimme hotellimme henkilökunnalta paikasta nimeltä Mindo, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Quitosta. Se olisi kuulemma täydellinen paikka rentoutumiseen ja luonnonhelmassa oleiluun. 

Saimme neuvoteltua taksin 50 dollariin, joten päätimme hurauttaa sillä suoraan tänne. Mindo on onneksi myös paljon lähempänä meren pintaa, joten oireet ovat jo helpottaneet. Nyt pitää lepäillä pari päivää, että olo normalisoituu. 

Kerron pian lisää Mindosta kuvien kera. Ainakin ensituntuma on todella hyvä. Täällä Ecuadorissa on muuten paljon kylmempi, kuin olin kuvitellut. Meillä ei ole kamalan paljon lämpimiä vaatteita mukana, joten saa nähdä tuleeko tässä samassa asussa vedeltyä koko kuukausi. 

 

We had to leave from Quito because of some mountain sickness that we got from the altitude. We decided to go to Mindo, which is just couple of hours outside of the city, but much closer to the sea level. It has been colder than I thought in here, so I’m guessing I’ll be having this same outfit  for the rest of the month 😀

Photos:Tomi Taskula

Instagram: @startlivingyourbestlife

Snapchat: @pikkutyyppi

New Blog (11.3.) : http://www.lily.fi/blogit/start-living-your-best-life

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit