MÖKKIELÄMÄÄ MINDOSSA

Lähdimme Quitosta tosiaan Mindoon vuoristotaudin takia, tavoitteena parantua ja viettää muutama päivä luonnossa. Mindo on pieni vuoristokylä Andien rinteillä n. 1500 metrin korkeudessa. Matka taksilla vuorten läpi oli yksi huikeimmista, ja kilpailee reittinä ykköspaikasta Kalifornian pacific highwayn kanssa. Toinen toistaan upeampia näköaloja levittäytyi vieressä, ja jossain vaiheessa oli pakko pyytää, voisiko kuski mahdollisesti pysähtyä parin sekunnin kuvaustauolle. 

 

Kun pääsimme Mindoon, tuli kummallekin heti hyvä fiilis hotellistamme Casa De Piedrasta. Herttainen nainen oli vastassa, ja toivotti iloisesti tervetulleeksi. Ilma oli todella kostea, sillä olimme pilvimetsässä. Piha oli täynnä erilaisia puita ja kasveja ja respassa tuoksui suomalaiselle kesämökille. 

 

Saimme pienen puron toiselta puolelta mökin, joka muistutti myös monella tapaa kesämökkiä. Kostea puun tuoksu, suuri valkoinen ruokapöytä ja yläkerta, jossa oli makuuhuone parvekkeella, oli kaikki mitä tarvitsimme täydelliseen rentoutumiseen. Teki mieli kaivaa mökkivaatteet esiin ja etsiä jostain vanhoja Aku-Ankkoja. Lähistöllä ei ollut yhtään muuta mökkiä, joten sai kunnolla rauhoituttua. 

 

Ulkona on satanut paljon, mikä on ilmeisesti yleistä tähän aikaan vuodesta. Vuoristotaudin oireiden jälkeen se ei ole kuitenkaan haitannut, vaan on ollut ihana vain ottaa iisisti ja hengitellä ilmaa, joka on täynnä happea. Yhtenä iltana satoi todella kovaa, ja luultavasti siitä syystä myös sähköt meni. Oli niin tunnelmallista hautautua vällyjen väliin lyhdyn valossa ja kuunnella sateen ropisevan kattoa vasten. En muista milloin olisin nukkunut näin hyvin, kuin muutamat viime yötä sateen ja viidakon ääniin nukahtaessa. 

 

We came to Mindo couple of days ago. This is a little village in the  western slopes of the Andes, and just 2 hours from Quito. We drove here with a taxi and the route was amazing! We had to ask the driver to stop for a minute so we could take a few photos. When we got to our hotel Casa De Piedra, we instantly fell in love with it. It was just what we needed after the city life in Quito.

 

We got this beautiful cottage, that was a little further from the main cabin and it was really peaceful. It reminded me of a Finnish summer house. There was a big terrace, and the main bedroom was upstairs and had it’s own balcony as well. There were a lot of different trees and plants everywhere, and you could really feel the nature around you.  The air was filled with oxygen, and you could hear the sound of different birds all the time. It’s the ideal place to disconnect from the city and to connect with nature. I’ve been sleeping like a baby every night.

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

MITÄ SINÄ KERTOISIT?

Istun hotellimme ravintolassa, ulkona sataa ja tuoksuu ihan Suomen kesälle. Radiosta soi instrumental-versio ”Olen suomalainen”-kappaleesta. On vähän ikävä Suomeen. Olen täällä paljon miettinyt sitä, mitä suomalaiset kertovat ulkomailla ollessaan kotimaastaan. 

Puhe on nimittäin melko negatiivista aina. Olen itsekin sortunut tähän aiemmin. ”Siellä on todella kylmä nyt… Aurinko ei nouse talvella juuri ollenkaan…Lama on nyt Suomessakin, kyllä vain… On levottomuuksia…Kansa on ihan jakautunut kahtia… Eipä siellä kamalasti ole mitään näkemisen arvoista…” .Tällaiset asiat nousevat esiin, kun ulkomaalainen kysyy, millaista Suomessa on. Melko ikävän kuuloinen paikka ja aika huonoa Suomi-brändin edustamista. 

Kun juttelee lähes minkä tahansa muun maan kansalaisen kanssa, ja pyytää heitä kertomaan kotimaastaan, alkaa puhe usein ylistyssanoilla ”Oooh, it’s BEAUTIFUL…You should definitely visit..”. Eivät he kerro huonoista puolista, köyhyydestä, levottomuuksista, korruptiosta tai luonnonkatastrofeista. Sellainen mahtava kansalaisylpeys paistaa heidän silmistään, kun on kyse heidän kodistaan. Ihan kuin suurelta osalta suomalaisia puuttuisi tällainen täysin. Niin paljon kuulee syitä, miksi Suomi on paska maa, että kuulostamme kansana melko kiittämättömältä. 

Olen huomannut itse muuttaneeni sitä tarinaa, jota Suomesta kerron vasta täällä ollessani. Nykyään kerron revontulista, ilmaisesta koulutuksesta, yöttömästä yöstä, sosiaaliturvasta, sinisestä vedestä, valkosista hangista, tuhansista järvistä, puhtaasta ilmasta, ja trendikkäästä Helsingistä, jolla on vaikka mitä tarjottavaa. Niinkuin kaikessa, on tässäkin kyse siitä, mihin haluaa ajatuksensa keskittää. On se Suomi aika hieno maa, vaikka lähiaikoina ovat uutiset melko hurjia olleetkin. 

It’s funny how Finnish people talk about Finland. When foreigner asks what is Finland like, we tend to tell all the worst things there are. We talk about depression, cold weather, darkness and tell that there’s not much to see in Finland. And that is absolutely not the truth. Finland is amazing with it’s blue waters, thousands of lakes, northern lights and midnight sun during the summer. And yes, you SHOULD definitely visit!

Kuvat: Sara / Tickle Your Fancy

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit