DRINK THE GOOD WINE NOW!

Onko muita, jotka ovat saaneet esimerkiksi lahjaksi jonkun kalliin samppanjan tai viinin ja laittaneet sen hyllylle odottamaan jotain erityistä hetkeä? Tai ostanut kallista rasvaa, eikä olekaan raaskinut käyttää sitä joka päivä? Ja sitten kun vihdoin hetki on tullut, jolloin viini on avattu, tai rasvapurkki otettu käyttöön, on se jo ehtinyt mennä huonoksi? 

Itselläni on ainakin käynyt näin. Jostain syystä koen tarvetta säästellä jotain asioita johonkin erityiseen tilanteeseen. Leónissa olimme illastamassa sympaattisessa ravintolassa, kun silmiini osui taulu, jossa luki: ”Life’s short. Let’s drink the good wine now.” Tämä kehoitus kolahti jotenkin kovaa sillä hetkellä. 

Mitä sitä turhaan odottelee asioiden tekemistä. Hyvän samppanjapullon voi aukaista vaikka tiistai-iltana mukavassa seurassa, ja tehdä päivästä sillä tavoin spesiaalin. Ei ne erityiset päivät nimittäin tarvitse mitään juhlapulloja ollakseen muistettavia. Samalla tavalla mielestäni muitakaan tekoja ei välttämättä kannata turhaan empiä. 

Jos jokin asia on mielessäsi, voi sen luultavasti yhtä hyvin tehdä nyt, kuin vuodenkin päästä. Ja ehkä, mikäli viinivertaukseen voi tässä tapauksessa viitata, ehkä kannattaakin . Vuoden päästä voi nimittäin olla jo liian myöhäistä. 

Muoti Päivän tyyli

KAUKANA VESIJUMPASTA

Uimapuvuista tuli vielä vähän aikaa sitten lähinnä vesijumppa, eläkeläiset rantakohteissa tai ala-asteen uintitunnit. Ei mitään liian positiivisia mielleyhtymiä. Vaikka lämmöllä muistelenkin sitä omaa ensimmäistä Speedoani, joka kului puhki takapuolesta stadikan vesiliukumäessä liukumisesta, en pukisi sellaista välttämättä rannalle päälleni. 

Tämän mustan yksilön kohdalla kuitenkin mielikuva uimapuvuista muuttui täysin. Klassinen leikkaus pienellä twistillä, joka sopii myös bodyksi korkeavyötäröisten housujen tai shortsien kanssa. Uimapuvut ovat myös käytännöllisempiä esimerkiksi surffauksessa. Niin monta kertaa olen joutunut aaltojen pyöritykseen bikinit päällä ja noussut pintaan niin, että narut ovat avautuneet ja niitä on saanut sukellella kamalalla paniikilla. 

Muokkasin vaihtelun vuoksi kuvat vähän eri tavalla kuin yleensä. Pidän tällaisesta hiukan dramaattisesta tunnelmasta, joka näissä on. Kuvia katsellesani huomasin myös pigmenttihäiriön oikeassa reidessäni ja siitä tuli hauska tarina mieleeni. Pienenä nimittäin parhaalla ystävälläni oli pigmenttihäiriö, ja koska hän oli minua vanhempi ja muutenkin kaikin puolin sairaan makea tyyppi, halusin itsellenikin sellaisen. 

Mielestäni oli nimittäin niin hienoa, että kehossa on jotain poikkeavaa tai erilaista, sillä se teki silmissäni ystävästäni vielä uniikimman. Yhtenä kesänä jalkaani sitten tuli tämä vaaleampi väriläiskä, joka ei siitä enää ole lähtenyt. Sain siis mitä halusin, ja edelleen kannan pigmenttiläiskäni ylpeydellä. 

Minkälainen tuomio teiltä tulee uikkareille? hot or not? 

Kuvat: Sara / Tickle Your Fancy

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit