Tänä syksynä olen maalannut tauluja, oppinut nauttimaan aamuista, juonut liikaa kahvia, kävellyt kirpsakassa syyssäässä ja haaveillut tulevaisuudesta. Kaikki on tuntunut jollain tavalla vähän enemmän mahdolliselta. 

Koen olevani melko herkkä energioille, ja omat fiilikseni voivat muuttua radikaalisti ympärillä olevien ihmisten energiatasoista. Tuntuu, että koska täällä asuu niin paljon erilaisia ihmisiä samalla pienellä saarella, on ilma jotenkin inspiroivampaa. 

On jotenkin kiehtova kävellä samoja katuja, joita Jimi Hendrix, Bob Dylan, Frida Kahlo, Terry Richardson, Frank Sinatra, Edgar Allan Poe, Patti Smith ja Willem de Kooning ovat tallustelleet.  

Veikkaan, että juuri oma tunteeni siitä, että kaikki on mahdollista, johtuu juuri sellaisesta hyvästä energiasta. Tiedättekö, kun on inspiroitunut ja hyvä olo, näkee mahdollisuuksia niissä samoissa paikoissa, joista saattaisi huonommalla fiiliksellä vain kävellä ohi. Saattaa alkaa juttelemaan ihmiselle, jota ei murheissaan edes huomaisi tai saattaa tarttua haasteisiin, joista ei muuten kuvittelisi selviävänsä. 

Kantakahvilani työntekoon on nimeltään Why Not, ja olen pyrkinyt pitämään sen ohjenuorana kaikessa tekemisessäni. Jos jokin hullukin idea julahtaa mieleeni, lähden heti sitä toteuttamaan. Alitajuntamme on niin suuri, jotta luotan mielummin siihen, kuin rajoittuneeseen rationaaliseen mieleeni. Kysyn aina mielummin Why Not? kuin Why?

Yritän muistaa tämän myös sitten jossain vaiheessa Suomeen palatessa, että niitä mahdollisuuksia on kyllä kaikkialla, kun vain pitää oman mielen sen mukaisena. Valituksien täyttämästä sisäisestä maailmasta muodostuu lisää valituksen aiheita tarjoileva todellisuus ja ihmeellisestä mielikuvitusmaailmasta, jossa kaikki on mahdollista, muodostuu sellainen todellisuus, mikä tuntuu melkein unelta. 

Ihanaa viikonloppua kaikille!