Sain eiliseen tekstiin kommentin, jossa pyydettiin että kirjoittaisin hiukan enemmän kulutuskriittisyydestä ja siitä miten se vaikuttaa hyvinvointiin. Kommentoija oli huomannut omalla kohdallaan olevansa onnellisempi ja stressittömämpi, kun oli alkanut ostolakkoon. Itse en ole missään ostolakossa, mutta olen muuttanut kulutustottumuksiani melko radikaalisti lähivuosina. Ja uskon, että tällainen kulutustottumuksien uudelleenarviointi voisi olla yhteiskunnassamme useammallakin tie onnellisuuteen.

Kaikki taisi alkaa siitä, kun päätimme ystäväni kanssa mennä kirpputorille myymään vaatteitamme. Pakkasimme illalla auton täyteen ja vaatteita oli niin paljon, että ovet eivät meinanneet mennä kiinni! Kun katselimme vaatevuoria, joista monia vaatteita oli käytetty vain muutaman kerran, tuli minulle melkein fyysisesti huono olo. Kun vaatteista oli päästy eroon, tuntui kun kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Vaikka vaatteet olivat vähenttyneet, oli yhtäkkiä paljon enemmän päälle pantavaa. Kuitenkin takaraivossa jyskytti ajatus, että vaatejätettä syntyy aivan liikaa, enkä halua jatkossa olla kasvattamassa jätevuoria. 

Kuten joku ihanasti sanoi, tämä on hyvänmielen blogi, joten en halua keskittyä liikaa siihen kuluttamisen negatiiviseen puoleen. En ole myöskään mikään moraalin äänitorvi, vaan puhun hyvinvoinnista yksilötasolla. Voisimme kuitenkin miettiä mitä hyvää voisi syntyä, kun jättää turhat ostokset ostamatta. Ensin tulee mieleen tietysti suorat hyödyt kuten se, että raha riittää paremmin muihin asioihin. En ole missään nimessä itse kuluttamista vastaan. Kulutan enemmän kuin mielelläni rahaa esimerkiksi aktiviteetteihin, matkailuun, ruokaan ja palveluihin. Sen lisäksi olo on kevyempi, kun kotona on vähän tavaraa. Energia kiertää vapaammin ja paikat on helppo pitää siistinä. 

Parasta kuitenkin mielestäni on se, että saa täyden vastuun itselleen omasta onnellisuudestaan. Materialismi ja markkinat pyörivät pitkälti tyytymättömyydestä syntyvällä ostovoimalla. Monet ihmiset shoppailevat ollessaan allapäin, nostattaakseen mielialaansa, samalla tavalla kuin toiset syövät suruunsa. Silloin tulee sellainen olo, että tarvitsee jotakin, voidakseen olla eheä ja tyytyväinen. Jos tunnistit itsesi tästä, kokeile seuraavalla kerralla toista lähestymistapaa. Mieti asioita, joista olet kiitollinen. Tämä saattaa kuulostaa turhalta, mutta toivon että kokeilet sitä. Kun olen itse pahalla tuulella, alan miettiä kaikkia asioita, mistä olen kiitollinen ja yhtäkkiä tulee niin pakahduttavan onnekas ja hyvä fiilis, etten edes muista mikä minua aiemmin harmitti.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia?