Blogini täyttää kohta vuoden! Katselin ensimmäisiä kirjoituksiani ja totesin, että tämä on muuttunut matkan aikana melko paljon. Olen tuskaillut aiheessa pysymisen kanssa jonkin aikaa ja yrittänyt määritellä blogiani. Onko tämä urheilublogi, ruokablogi vai hyvinvointiblogi? Vai sittenkään mitään näistä? Voinko kirjoittaa joistain asioista, vai rönsyileekö aihepiirit liikaa?

En osannut kuitenkaan rajata aihepiiriä miksikään ja ajattelin, onko se edes tarpeellista? 

Yritämme mielestäni muutenkin liikaa määritellä ihmisiä ja asioita. Kirjoitin joskus stereotypioista ja Erika kommentoi näin: ”Itse oon pienikokoinen blondi, joka meikkaa paljon, pukeutuu naisellisesti jne, joten ihmiset ei meinaa millään uskoa mua kun kerron harrastavani moottoripyöräilyä… Ja luonnollisesti varsinkin miesten on vaikea hyväksyä sitä, että moottoripyöristä keskustellessa myöskin tiedän aiheesta usein enemmän kuin he  Yllättyneitä reaktioita oon saanut osakseni myös silloin, kun kerron opiskelevani yliopistossa elektroniikkaa ja sähkötekniikkaa, koska näytän kuulemma enemmän parturikampaajalta tai kosmetologilta tms, ja tämmöinen blondityttöhän ei voi olla tarpeeksi fiksu teknilliseen yliopistoon kun ei ole niitä silmälasejakaan 8)” . 

Tämä on klassinen esimerkki ihmisten ennakko-oletuksista. Itsekin sorrun niihin vielä välillä. Pahintahan se on silloin, kun lokeroi itse itsensä mielessään johonkin kapeaan lokeroon. Ajattelee että koska on tietynlainen, ei voi tehdä joitain juttuja. Siispä ajattelinkin olla lokeroimatta ja määrittelemättä tätäkään sen kummemmin. Blogi elää kirjoittajansa mukana. Välillä treenataan, välillä kokkaillaan ja joskus taas pohditaan syntyjä syviä. Postaustoiveita sekä parannusehdotuksia saa aina ehdottaa ja toteutan toiveita oikein mielelläni!

Välillä Liian usein blogien kommenteissa on armotonta arvostelua kirjoittajan ulkomuodosta. Säännöllisin väliajoin joku täälläkin kokee aiheelliseksi kommentoida vartaloani. Olen tosiaan hoikka ja kurveja minussa on samanverran kuin lyhtypylväässä. Sen kertominen minulle on hiukan sama, kuin osoittaisi punaisen paidan olevan punainen. Viihdyn vartalossani vallan mainiosti ja urheilen pitääkseni siitä huolta. En kuntoile mahtuakseni yhteiskunnan asettamiin ulkonäköstandardeihin ja toivon ettei se ole teidänkään syy terveelliseen elämäntyyliin. 

Minulle tulee silti kurja mieli näitä kommentteja lukiessani. Ei sen takia, että kommentti loukkaisi minua. Kurvittomuus ei ole minulle mikään ongelma. Olen ollut jossain vaiheessa elämääni muodokkaampi, eikä se ollut minun juttuni. Satun vain viihtymään parhaiten tällaisessa vartalossa. Pahoitan mieleni sen takia, että se tuntuu olevan jollekin muulle ongelma. Aivan kuin se koettaisiin nyt uhaksi, että kirjoitan hyvinvointiblogia, mutta minulla ei ole mitään fitnessmallin vartaloa. Tai, että joku kirjoittaa muotiblogia, muttei ole mallin mitoissa.

En usko että kyse on kateudesta, vaikka se tuntuu yleisin puolustuspuheenvuoro olevan. Näen sen niin, että näillä ihmisillä on oma kapea käsityksensä siitä, miltä täydellinen naisvartalo näyttää. Jos joku ei hänen lokeroonsa mahdu, on siitä ehdottomasti huomautettava asianomaiselle. Haluan, että tällainen arvostelu loppuu. Se aiheuttaa hallaa vain arvostelijalle itselleen, eikä siitä hyödy kukaan. Arvostelu ajaa vertailuun ja negatiivisten ajatusten kierteeseen.  

Kaikkien ei kuulu olla saman näköisiä. Ei lietsota siis sellaista käytöstä. Tavallisilla naisilla on luultavimmin selluliittia, rinnat eriparia, naamassa näppyjä ja hiuksissa kaksihaaraisia- mitä sitten? Itsevarmuus, älykkyys ja hymy painavat näitä asioita enemmän vaakakupissa jos punnitaan henkilön viehätysvoimaa. Ainakin omalla mittapuullani.

Jos keskittyisimme itsessämme ja muissa ulkonäön sijaan näihin muihin asioihin, maailma olisi vähän mukavampi paikka. Media yrittää tunkea meitä naisia samaan muottiin, mutta herranjestas ei nyt itse lähdetä siihen mukaan. Täydellisyys on ainakin omasta mielestäni hirveän tylsää. Iloitaan siitä, että meissä on jotain mikä tekee meidät ainutlaatuisiksi ja persoonallisen näköisiksi, eikä edes yritetä näyttää samalta kuin muut. Kehutaan muita naisia ja yritetään löytää muista ihmisistä vikojen sijaan positiivisia asioita.

Tässä voisimme ottaa mallia miehiltä. Kuinka monessa poikaporukassa puhutaan muiden miesten ulkonäöistä arvostelevaan sävyyn? Niinpä.

Haastan kaikki bloggaajakollegani kirjoittamaan aiheesta omasta näkövinkkelistä. Miltä tuntuu asettaa oma ulkonäkö kritiikin kohteeksi? Mitä sanottavaa teillä on arvostelijoille? Lopetetaan tämä ”nainen on naiselle susi”-juttu porukalla.

Kuva