Venyttelyn hyödyt vai haitat?

Mukavaa perjantaita kaikille!

Eilen joku kyseli venyttelyohjeita. Nämä ovat varmaan monille ihan perusjuttuja, mutta ajattelin silti kuvata muutamat alakropan venytykset, jotka voi tehdä esimerkiksi juoksulenkin jälkeen. Samat liikkeet toimivat myös yleisesti venyvyyden lisäämiseksi tai jalkapäivän jälkeen illalla kotona.

Pari perusjuttua kuitenkin ensin. Myös ennen venyttelyä tulisi lämmitellä joka kerta kunnolla, jotta vältyt vammoilta. Venytyksen tulee aina tuntua, mutta varsinaista kipua ei saisi olla, esimerkiksi nivelissä. Jos haluaa parantaa liikkuvuuttaan ja notkeutta, kannattaa varata venyttelyille kunnolla aikaa. Mielestäni sellaisista parin sekunnin repimisvenytyksistä ei ole mitään apua notkeuden parantamisessa. Jos haluat esimerkiksi päästä spagaattiin, venytä kutakin lihasta vähintään puoli minuuttia.

Venyttelyssä on todella tärkeässä roolissa oikea hengitystekniikka. Hengitystä ei saa missään nimessä pidättää. Voit aluksi hengittää vaikka korostetusti, jotta huomaat kuinka suuri vaikutus sillä on. Hengitä syvään sisään nenän kautta ja puhalla ilma ulos suun kautta. Uloshengityksen aikana syvennä aina venytystä hiukan.

Ja nyt näihin liikkeisiin. Pohjevenytys jäi kuvaamatta, mutta ne voi venyttää esimerkiksi jotain aitaa/katulamppua vasten helposti.

1. Etureiden venytys. Tämän voi tehdä kotona myös selin makuulla niin, että yläkroppa on korotetttuna kyynerpäiden varassa.

2. Takareisien venytys. Voit ottaa myös pohkeista kiinni ja vetää yläkroppaa lähemmäs jalkoja. Kotona tämän voi tehdä lattiaa vasten niin, että pyytää jonkun makoilemaan selän päälle.  

 3. Vaihtoehtoinen takareiden venytys.

4. Lonkankoukistajan venytys.

5. Spagaatti.

6. Pakaralihaksen venytys.

Olen itse aivan liian laiska venyttelijä. Kuitenkin mielestäni sitä kannattaisi tehdä lähes päivittäin. Se vähentää jänteiden, nivelien ja lihasten loukkaantumisriskiä sekä poistaa lihaskipuja. Nyt pyrin ryhdistäytymään tämän asian suhteen.

Toisaalta, venyttelyn hyödyistä ollaan aina montaa mieltä. Koska haluan kannustaa teitä aina pieneen lähdekritiikkiin, voitte lukaista myös tämän Hesarin atikkelin ja päättää, että venyttely on turhaa.

Mitäs mieltä te olette? Ihan hölynpölyä vai ehdoton pakko urheilevalle ihmiselle?

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

Kesäkurpitsaversio pastasta

Jonkin aikaa sitten kirjoittelin avokadopastasta, mitä olin tehnyt. Tällä kertaa kokeilin nuudelien sijaan kesäkurpitsaraastetta. Siitä tuli hiukan mössöä, koska se ehti olla pannulla melko kauan. Uskon, että maistuisi paremmalta, kun kaiken vaan nopeasti lämmittäisi pannulla ja nauttisi heti sen jälkeen.

Yhden hengen annokseen tuli:

  • 1 isohko kesäkurpitsa
  • 2 valkosipulin kynttä
  • tilkka öljyä
  • Pussillinen katkarapuja
  • 1 avokado
  • 7 basilikan lehteä
  • Ruokalusikallinen chilirouhetta
  • Teelusikallinen suolaa
  • 1 limen mehu puristettuna
  • Ruokalusikallinen jotain juustoa (esim. parmesaania)

 Ja mitään aineksia ei kuulu paistaa, vain käyttää pannulla niin että lämpenevät. Sinänsä tämä on todella nopea ruoka.

 

Aika tällainen ”karppaajien” annoshan tämä oli, mutta piti kyllä todella hyvin nälkää.

Koti Ruoka ja juoma