SATC fiiliksissä

DSC_4926.jpg

Astelimme yhtenä iltana Jennin kanssa ulos kämpiltä kummankin korot kopisten, minulle tämä asu ja Jennillä lateksihame ja oranssi karvalaukku kädessä. Totesimme, että nyt on aika Sinkkuelämä -fiilis siinä iltamenoihin kipitellessä. Rakastan sitä, että täällä ei tunnu koskaan siltä että olisi ylipukeutunut vaikka olisi mitä päällä. Syksyn juhlapukeutumisessa tällä hetkellä kiinnostaa juuri tällaiset asut: hulmuavat helmat, löysät siluetit ja vaaleat värit. Juhlallisuutta saa syväänuurretuilla kaula-aukoilla ja korkeilla koroilla.

Näitä housuja on tullut käytettyä ihan yllättävän paljon muutenkin kuin ulkoillessa, sillä ne tuntuvat tekevän kaikista asuista vähän mielenkiintoisempia. Olen yhdistänyt ne t-paitaan ja lenkkareihin, jättisuureen neuleeseen ja nilkkureihin ja bändipaitaan ja nahkatakkiin. Vähän jännempi vaihtoehto esimerkiksi farkuille. Hausinkinta on, että minulla oli pienenä ihan tismalleen samanlaiset housut, johon kuului vielä trumpettihihainen napapaita samasta materiaalista, joka solmittiin keskeltä kiinni. Olen ollut todella nuori kun olen asun saanut, mutta ne ovat olleet ensimmäisiä vaatekappaleita, jotka ovat saaneet minut kiinnostumaan pukeutumisesta. Näköjään maku ei ole muuttunut mihinkään.

Tämän viikon lauantaina on vuorossa Megadethin ja Scorpionsin yhteiskeikka Madison Square Gardenissa, mutta muuten tulee tarpeeseen ihan kunnon löhöily koti-illat. Viime viikolla tuli syötyä ulkona joka päivä ja heiluttua muutenkin myöhään kaupungilla yolottelu-mielessä. Nyt kiinnostaa lähinnä kotiruoka, aikaiset nukkumaanmenot, pyjamahengailut ja leffojen tuijottelu. Tälläkin hetkellä makoillaan sohvalla, katsellaan hömppäkomediaa, kynttilät palaa taustalla ja lautasella on vesimeloni-feta-minttu-salaattia. Juuri nyt en keksisi mitään parempaa. 

DSC_4865 copy.jpg

DSC_4909.jpgDSC_4925.jpg

DSC_4857 copy.jpg

DSC_4940.jpg

Pants – Nelly (here*), Body – Nelly (here*), Bag – Furla

*adlink

Pictures: Jenni Rotonen

Kommentit (5)
  1. Aivan älyttömän hienoja kuvia Elisa!
    Millä kameralla/linssillä nämä kuvat on otettu? Arvostaisin tietoa, kun koitaan metsästää itselleni tän tyyppisiin kuviin sopivaa settiä 🙂

    1. Kiitos! Nää (ja melkein kaikki muutkin asukuvat) on otetgu nikonin d610 rungolla ja 85mm/1.8 linssillä:)

      1. Kiitos paljon tiedosta 🙂

  2. Ihanan chic asukokonaisuus juurikin sitä New Yorkin fiilistä välittyy todella paljon 😀

    https://secondhandlifejohanna.blogspot.fi/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *