START LIVING YOUR BEST LIFE 3 VUOTTA!

Olin merkannut kalenteriini tälle päivälle merkkipäivän, nimittäin blogini 3-vuotissynttärit. Aloin muistelemaan poikaystävälleni blogini ensiaskelia. Blogihan syntyi ihan hetken mielijohteesta, kun olin vähän flunssassa kotona. Olin innostunut kaikista terveellisistä resepteistä ja treenivaihde oli kunnolla silmässä. Kaipasin jotain paikkaa, jonne voin höpöttää juuri näistä asioista, ja kenties saada myös samanhenkisiltä ihmisiltä vuorovaikutusta. 

Blogia aloittaessani minulla ei ollut kameraa, vaan kuvasin kaiken iphone 3:lla (!). Minulla ei ollut myöskään tietokonetta, vaan lainasin aina poikaystäväni konetta postausta rustatessani. Tällöin en voinut kuvitellakaan, että tekisin tätä joku päivä työkseni. Kun menin lukemaan noita alkupään juttuja, hämmästyin ihan, kuinka kököltä sekä teksti että kuvat näyttivät. Täältä pääset katsomaan ensimmäiset postaukseni.

Toisaalta, monet aloittavat nykyään blogin vain dollarin kuvat silmissä ja haluavat tietää, miten saa eniten lukijoita ja seuraajia. Mielestäni paras tapa on juurikin vain olla oma itsensä. Ei kuvien tarvitse olla muotilehtieditorialin kaltaisia tai tekstiä hiottu useita tunteja. Aidoista tunteista ja fiiliksistä ainakin itse haluan lukea. 

Vielä vuosi sitten en oikein osannut sanoa itseäni bloggariksi. Jos joku tuli vetämään hihasta ja kysyi, oletko sinä se bloggari, menin ihan hämilleni– siis kuka bloggari? Nykyään se on jo aika vahva osa omaakin identiteettiäni. Johtuu myös ehkä siitä, että olen tutustunut vuoden sisään niin ihaniin tyyppeihin, (kuten Martina ja Sara!! <3)  jotka ovat myös bloggareita, että on helpompi sanoa kuuluvansa siihen porukkaan. 

Täytyy nimittäin myöntää, että minullakin on ollut vähän ennakkoluuloja bloggaajista. Viimeistään kuluneen vuoden aikana ne on kuitenkin lentäneet romukoppaan ja olen alkanut arvostaa bloggaajia ihan uudella tavalla. Monet kirjoittavat nykypäivänä todella suurelle joukolle arjestaan tai käyttää todella paljon aikaa huikeiden kuvien ottamiseen ja jälkikäsittelyyn, puhumattakaan sitten hauskoista ja oivaltavista teksteistä. 

Välillä aina joku kysyy, että mikä bloggaamisessa on parasta? Onko se pressimatkat tai muut mahtavat yhteistyökuviot, joita pääsee tekemään? Vai onko se verkostoitumismahdollisuudet oman alan ihmisten kanssa? Tavarat joita saa testata ilmaiseksi? Oma vastaukseni on aina ihan helppo: parasta olette te lukijat! Pari kertaa vain on tullut sellaisia vaiheita, ettei bloggaaminen oikein innosta, ja tuntuu että aina tuolloin saan joltain teiltä jonkun ihanan kommentin tai sähköpostin, mikä saa minut ihan kyyneliin. Näinä hetkinä olen niiiiiin iloinen, että olen aloittanut tämän. 

Koska blogi on muuttunut ja kasvanut oman muutoksen ja kasvun myötä, on se aika erilainen kuin alkuaikoinaan. Sen takia haluaisinkin kysyä nyt teiltä lukijoilta: Keitä te olette? Miten olette alunperin löytäneet tänne blogiini vai oletteko ihan uusia lukijoita? Kertokaa jotain itsestänne! <3

Hame – Monki, Paita – Cubus, Takki – Carlings, Kengät – Isabel Marant 

Kommentit (39)
  1. I just happened to stumble upon your blog while looking for Finnish fashion bloggers.
    I am a Finnish-born Asian girl living in the US for the past 4.5 years. I am glad to see that you’re enjoying your life in NYC! You have a fantastic sense of style and I look forward to your updates.
    Keep up the great work!

    1. Thank you Tiina! I just love it here 🙂

  2. Moi Elisa! Olen 28v opiskelija Helsingistä ja olen lukenut blogiasi melkeinpä alusta asti. Silloin noin 3 vuotta sitten elin elämää, johon en ollut tyytyväinen. Olen aina ollut iloinen ja onnellinen ihminen, mutta tuolloin huomasin, että usein vertasin omaa elämääni muiden elämään, huomasin itsessäni katkeruutta ja jatkuvaa alakuloisuutta. Onneksi löysin tuolloin blogisi! Uskon,että sillä on ollut suuri merkitys oman elämänasenteeni muuttumisessa. Olen oppinut sun teksteistä niin paljon uutta ja oppinut katsomaan asioita eri kantilta. Nykyään olen aivan eri tilanteessa kuin 3 vuotta sitten. Uskalsin lähtä muuttamaan elämäni suuntaa välittämättä muiden mielipiteistä ja odotuksista, tavoitella unelmiani, ja mikä parasta, löysin positiivisen ajattelun voiman. Olen tehnyt useamman aarrekartan ja moni unelma on toteutunut. Suurin niistä on ollut se, että uskalsin lopettaa työt alalla, johon alunperin kouluttauduin, ja pääsin opiskelemaan unelma-alaani. Myös muita pienempiä unelmia on toteutunut ihan kuin huomaamatta.
    Elän tällä hetkellä todellakin unelmaani, ja vaikka aina elämä ei siltikään ole juhlaa, niin osaan löytää niistäkin hetkistä jotain hyvää ja se on niin mahtava tunne! Olen huono tuomaan esille kirjoittamalla kaikkea sitä, mistä haluaisin sua kiittää, mutta tässä nyt edes hitusen verran tarinaa siitä, miten oot mun elämään vaikuttanut. Eli suuri kiitos ja paljon onnea blogillesi! Kaikkea hyvää elämään uudessa kaupungissa <3

    1. Kiitos itsellesi Heidi! Et ymmärräkään, kuinka suuri merkitys tällaisilla kommenteilla on! Niin ihana kuulla, että olet löytänyt positiivisen ajattelun ja uskaltanut tehdä rohkeita päätöksiä oman tulevaisuuden suhteen. Ja ihana kuulla aina, kun joku sanoo elävänsä unelmaansa!! <3333 Ihanaa syksyn jatkoa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *