Ladataan...

Tämän viikon podcast-jaksossa on vähän vakavampi teema, kun puhumme syömishäiriöistä. Marianna kertoo ensimmäistä kertaa julkisesti anoreksiastaan ja siitä, miten on siitä selvinnyt. Jutellaan myös hiukan minun ja Saran kokemuksista aiheen ympäriltä. Omalla kohdallani tilanne ei koskaan ollut niin vakava, enkä ole koskaan saanut syömishäiriödiagnoosia. Kun kuitenkin miettii, miten rankasti syöminen joskus pyöritti koko maailmaa, ei se kovin tervettäkään ole ollut. 

Siihen aikaan kun me olimme teini-ikäisiä, oli monien ihannevartalo sairaalloisen laiha ja syömisen pakonomainen tarkkailu tuntui normaalilta. Kaikki tuntuivat olevan laihiksilla ja dieeteillä omassa kuplassani. Käytettiiin termiä"thinspiration" kun etsittiin omalle laihdutusmantralleen sitä tukevia kuvia internetin syövereistä. Oli olemassa nettisivuja, joissa jaettiin vinkkejä todella epäterveisiin laihdutuskeinoihin. Se saattoi monilla alkaa ulkonäköasioista, mutta melko nopeasti kyse oli jostain ihan muusta. 

Kun elämässä tapahtuu paljon tai tuntuu ettei pysty pitelemään lankoja käsissään, saattaa syömisen tarkkailusta tulla keino pyrkiä hallitsemaan omaa maailmaansa. Kontrollin tunteeseen ja itsensä tietynlaiseen rankaisuun voi jäädä nopeasti koukkuun. Toki syitä syömishäiriöille on varmasti yhtä monta kuin on sairastuneitakin, mutta itselleni tähän pakonomaiseen laihduttamiseen liittyi vahvasti tuo kontrollin tunne.

Allaolevassa kuvassa olen silloisen lempijuomani Light Colan parissa luultavasti hoikimmillani. Toisessa kuvassa on Voguessa julkaistu viini &kananmuna dieetti, joka tuntuu tähän maailman aikaan ihan järjettömältä. Se kuitenkin ehkä kuvaa hyvin sitä, miten maailma on muuttunut.

Tämä kaikki tuntuu ihan toiselta elämältä nykyään. Kun etsin tilastoja siitä, ovatko syömishäiriöt vähentyneet Suomessa näistä ajoista, yllätyin sillä valitettavasti näin ei ole. Toki kyseessä saattaa olla se, että niitä diagnosoidaan nykyään helpommin sillä ne tunnistetaan ja niistä puhutaan enemmän. On äärimmäisen tärkeää, että syömishäiriöistä puhutaan. Kaikista mielenterveydenhäiriöistä anoreksia on tappavin. 

Siihen liittyy paljon tabuja ja harhaluuloja, joka voi olla yksi syy siihen ettei apua uskalleta tai osata hakea. Lisää syömishäiriöistä ja etenkin anoreksiasta tämän päivän Yksillä- jaksossa, joka löytyy täältä.

Onko teillä kokemuksia jostain syömishäiriöstä? Kamppaileeko joku teistä tällä hetkellä näiden asioiden kanssa? Omia tarinoita saa jakaa kommenttiboksin puolella. 

Ladataan...

Ladataan...

Tiedättekö kun on joitain unelmia, joita miettii vuodesta toiseen? Ennen nukkumaanmenoa maalaa mieleensä kuvaa jostain asiasta ja palaa siihen aina kerta toisensa jälkeen? Jotkut näistä on sellaisia, jotka haluaakin pitää haavemaailmassa, sillä ne vaatisivat esimerkiksi sellaisia uhrauksia, joihin ei ole valmis. Osa puolestaan jää toteuttamatta rohkeuden puutteen tai saamattomuuden takia. 

Eilen olimme illallisella ystävien luona ja puhuimme siitä, kuinka näillä porukkamme pojilla on ollut tapana tuuppia toisiaan toteuttamaan ne ääneen sanotut haaveet ja unelmat. On autettu ottamaan se ensimmäinen askel luomalla toiselle joko kunnon kannustin tai jopa pieni pakko siihen. 

Mielestäni tämä on ihana tapa. Harvat saavutuksemme kuitenkaan on nimittäin itsestämme kiinni, vaikka haluaisimmekin usein niin uskoa. Jo sillä, että joku suhtautuu kannustavasti omaan ideaan, on yleensä paljon eteenpäin vievää voimaa. Saatika sitten se, että joku tarjoutuu auttamaan ihan konkreettisesti unelmasi kanssa. 

Koen saaneeni itse paljon kannustusta elämäni aikana erilaisten tavoitteideni kanssa, jonka takia haluan myös jakaa sitä muille. Unelmien ääneen sanominen on välillä todella pelottavaa, varsinkin silloin kun tavoite on iso ja asia sinulle tärkeä. Sitä asettaa itsensä aika haavoittuvaan asemaan ja avaa itsestään jotain henkilökohtaista toiselle. Toisaalta se on myös siksi pelottavaa, että se on samalla yksi iso askel lähemmäksi sen toteutumista. 

Kun katson taaksepäin elämääni ja mietin toteutuneita unelmiani, on kaikissa merkittävässä roolissa muiden ihmisten apu. Ja nyt en edes paneudu kaikkiin niihin ihmisiin, jotka ovat välillisesti vaikuttaneet siihen, miten oma elämäni on sujunut. Se, että olen elänyt rakastetussa kodissa, en ole kokenut rankkaa koulukiusaamista tai väkivaltaa, minulla on ollut turvallisia aikuisia ja luotettavia ihmisiä elämässäni, että minulla on ollut esimerkkejä ja idoleja, jotka ovat näyttäneet millaista elämä voi parhaimmillaan olla. Kaikella tällä on ihan järkyttävän suuri vaikutus siihen, että niitä unelmia on ylipäätään ollut energiaa miettiä.

Ja sitten on erikseen vielä ne ihmiset, jotka ovat lähteneet konkreettisesti auttamaan niissä omissa unelmissa. Tai ovat ylipäätään olleet kiinnostuneita siitä, millaisia tavoitteita minulla on. Ovat haastaneet minua miettimään, minkälaisia asioita haluaisin elämääni ja mitä voisin niiden eteen tehdä. Kun asioita on uskaltanut sanoa ääneen, on niitä alkanut vetää puoleensa magneetin lailla. Se ystävä, jolle olet uskaltanut avata suusi, saattaa tavata jonkun joka etsii juuri kaltaistasi tyyppiä. Aiemmin ajattelin usein että "onpas suuri sattuma...". Nykyään en enää usko sattumiin. 

Aina auttamiseen ei tarvita edes mitään ihmetekoja. Joskus pelkkä unelman kuunteleminen on se, joka antaa alkusysäyksen toiselle sen toteuttamiseen. Joskus sinulla saattaa olla arvokas kontakti tai ehdotus homman alulle saamiseen. Joku sinulle pieni ja mitättömältä tuntuva apu voi olla jollekin toiselle todella merkityksellinen. Välillä on kyse vain siitä, että kokee ettei ole urakkansa kanssa ihan yksin, vaan toisen ihmisen henkinen tuki on tärkeintä. 

Auttamisen keinoja on monia ja yleensä ne ihmiset, jotka ovat saaneet itse apua unelmissaan, muistavat auttaa vuorollaan myös itse muita. Ja ennen kuin alan kuulostaa ihan täysin Pave Maijasen Pidä huolta- biisiltä, lopetan tämän tähän. Muistakaa välillä kysellä läheisiltänne, mistä he unelmoivat ja miettikää miten juuri te voisitte niitä edistää?

 

Ladataan...

Pages