JUHANNUS(KATEUDESTA)

Mites teidän juhannus sujui? Meillä ei ollut juhannukselle mitään erikoisempia suunnitelmia, lähinnä siksi että mies vietti juhannuksen töissä ja itse olin siis melkolailla kahdestaan Lydian kanssa. Meidän juhannus kuitenkin sujui paremmin kuin kivasti – varmaan juuri siksi koska päätin ottaa rennosti ja tehdä (tai olla tekemättä) sitä mitä sattuu huvittamaan. Me nähtiin sukulaisia ja vietettiin aikaa perheen kanssa, syötiin jäätelöä ja Lydia pääsi mummulaan testaamaan uutta uima-allastaan.

Yritän yleensä olla välittämättä somen tuomista paineista tai mielikuvista, mutta jostain syystä mulla tuli vähän kaihoisa fiilis muiden postaamista mökkikuvista ja juhannusseppeleistä. Mulla ei ole koskaan ollut mitään juhannusperinteitä – ei isoa kaveriporukkaa kokoontumassa yhteen keskikesän juhlan viettoon tai vakiintunutta mökkireissua. Meidän juhannus oli oikein mukava, mutta ehkä mulle tuli vähän haikea fiilis siksi että olisin kaivannut ympärilleni yhteisöllisyyttä. Tunnetta että olisin tärkeä osa porukkaa.

Tästä postauksesta ei todellakaan pitänyt tulla näin tilitys, mutta ehkä pointtini oli se että hetkittäisistä kateuden tai kaihoisuuden tunteista voi saada loppujen lopuksi jotain tärkeää irti.  Ehkä somen kyttäämisessä ei aina ole järkeä, mutta oon kuitenkin sitä mieltä että sen kautta voi saada aina silloin tällöin saada vähän inspiraatiota omaan elämään, ja voi pohtia sitä mistä some”kateuden” aiheuttamat tunteet kumpuavat.

Summasummarum, päätin että mökille on ihan ehdottomasti tänä kesänä päästävä ja ylipäätään mulle tuli sellainen fiilis että aion ottaa tästä loppukesästä aivan kaiken irti!

Mukavaa viikonloppua!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Muoti Oma elämä Päivän tyyli

KUUKAUDEN VALINTA: NORMAALEJA IHMISIÄ

Kuukauden valinta-postaussarjassa esittelen kuukauden aikaa ilahduttaneita tai  inspiroineita asioita ja ilmiöitä.

Aloitin viime kuussa Kuukauden valinta-postaussarjan, jonka ensimmäisessä osassa kirjoitin mua ilahduttaneesta Pabbahelgar-sarjasta. Mun oli tässä kuussa tarkoitus kirjoittaa jostain aivan muusta, mutta koska ajattelin että haluan vinkata sarjassa tällä viikolla blogissa anyway, niin sisällytän vinkkauksen Kuukauden valinta-postaussarjan alle!

Ihastuin viime viikonloppuna aivan totaalisesti Yle Areenasta löytyvään Sally Rooneyn kirjaan perustuvaan Normaaleja ihmisiä-sarjaan (alkuperäinen nimi Normal People). Irlantilaissarja kertoo kahdesta nuoresta, Mariannesta ja Connellista (ihastuttavat Daisy Edgar-Jones & Paul Mescal), joilla ei ulkoapäin katsottuna ole paljoakaan yhteistä. Connell on yksinhuoltajaäidin kasvattama suosittu jalkapalloilija ja Marianne on varakkaan perheen yksinäinen tytär. Vastoin kaikki odotuksia Marianne ja Connell ihastuvat ja kaksikon välille muodostuu vahva yhteys. Vain toisilleen he pystyvät tunnustamaan epävarmuutensa ja jakamaan todelliset tunteensa.

Sarjassa seurataan Mariannen ja Connellin ja heidän suhteensa kehittymistä lukiosta yliopiston loppupuolella asti. Vuodet kuluvat ja elämäntilanteet muuttuvat, mutta yhteys kaksikon välillä kuitenkin säilyy.

Lupaan että tämä sarja ihastuttaa ja pakahduttaa, saa haaveilemaan otsatukasta ja fiilistelemään yliopistoelämää (jota minä en ole koskaan kokenut, eikä mulla ole koskaan ollut otsatukkaakaan!) ja välillä myös vähän ärsyyntymään päähenkilöiden tyhmiin päätöksiin.

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Kulttuuri Leffat ja sarjat