MEIDÄN PERHEEN KESÄSUUNNITELMIA

Moi kesäkuu! Tuntuu hurjalta sanoa, että meille tulee ensi kuussa vauva.

Olen joka vuosi yhtä innoissani kesän saapumisesta, mutta tänä vuonna ehkä normaaliakin enemmän. Kulunut talvi oli monilta osin haastava. Vuoden pimeimpään aikaan iskenyt alkuraskauden pahoinvointi ja väsymys vei voimat, ja kevät taas meni remonttitouhuissa. Toisaalta ripeä remonttitahti mahdollistaa sen, että pääsemme ihan pian nauttimaan uudesta terassista ja omasta pihasta.

Se miltä tuleva kesä näyttää, riippuu aika paljon vauvasta ja siitä milloin hän syntyy, ja miten arki kahden lapsen kanssa lähtee sujumaan. Raskausdiabeteksen ja korkeiden verensokeriarvojeni vuoksi raskautta seurataan tiiviisti (lue edellinen postaukseni: 33. RASKAUSVIIKKO – VÄSYMYSTÄ JA RASKAUSDIABETES-LÄÄKITYS) ja voi hyvinkin olla että vauva syntyy jo hieman ennen laskettua päivää. Oma kroppa alkaa olla jo melko kovilla, joten myös sen puolesta on kiva että pystymme viettämään aikaa oman pihan hiekkalaatikolla eikä aina tarvitse lähteä esimerkiksi leikkipuistoon.

Kotielämän ja arjesta nauttimisen lisäksi mulla/meillä on muutamia suunnitelmia, joita pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan ennen vauvan syntymää ja sitten vauvan kanssa. Alkukesästä olisi ainakin suunnitelmissa käydä taaperon kanssa kotieläinpuistossa! Viime kesänä käytiin parissakin eri kotieläinpuistossa mutta luulen että nyt 2-vuotiaana lapsi ymmärtää eläimistä jo huomattavasti enemmän. Haaveilen myös pikaisesta asuntoautoreissusta miehen kanssa kahdestaan vielä ennen vauvan syntymää. Miten hyvää se tekisikään!

Mikäli koronatilanne sallii, toivon että pystyttäisiin loppukesästä juhlimaan edes pienimuotoisesti meidän kolmikymppisiä. Mies täytti toukokuussa 30 ja mulla tulee samat lukemat täyteen elokuun loppupuolella, ja olisi aivan huippua päästä järjestämään rennot juhlat perheelle ja kavereille.

Myös kotimaan matkailu kiinnostaisi (Tampere, Kuopio, Jyväskylä..), tosin sen suhteen ei varmaan tehdä vielä tarkempia suunnitelmia ennen kuin vauva on täällä ja nähdään minkälainen tyyppi hän on. Mutta onhan sitä suunnitelmia jo tässäkin – ja suurin toiveeni tälle kesälle on tottakai se että saadaan (viimeistään) ensi kuussa terve pienokainen syliimme.

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? 🙂

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

perhe lapset vanhemmuus oma-elama

33. RASKAUSVIIKKO – VÄSYMYSTÄ JA RASKAUSDIABETES-LÄÄKITYS

Hellurei pitkästä aikaa! En voi muuta kuin aloittaa postauksen taas toteamalla miten nopeasti aika menee. Mulla alkaa huomenna jo 33. raskausviikko! Meidän arki on huhti- ja toukokuussa ollut melko hektistä. Mieheni piti reilun kuukauden verran isyysvapaita ennen kuin esikoinen täytti kaksi vuotta, mutta hän on ollut vapaan ajan melko kiinni kodin remontissa. Viime viikot ovat olleet tosi väsyttäviä, sillä oma jaksaminen alkaa olla jo aika kortilla. Lisäksi olen tehnyt kevään ajan sivutoimisesti yhtä työprojektia, jonka onneksi sain juuri pakettiin.

Liitoskivut, alaselkäkivut ja ylipäätään jo melko kookas vatsa tekee päivästä riippuen jo pelkän olemisen epämukavaksi. Mulle on alkanut myös tulla harjoitussupistuksia esimerkiksi kauppareissun tai lyhyenkin kävelyn seurauksena, jonka vuoksi on täytynyt levähdellä entistäkin enemmän. Mutta päivistä ja unen määrästä riippuen mulla on kuitenkin ollut välillä melko pirteitäkin päiviä jolloin oon saanut aikaiseksi vaikka mitä. Toisinaan taas käsittämätön väsymys vie kaikki voimat ja vetää mielen matalaksi.

Pettymyksekseni jouduin myös aloittamaan lääkityksen raskausdiabetekseen. Pettymys se oli siksi, että esikoisen raskausaikana verensokeriarvot pysyivät hyvinä pelkällä ruokavaliohoidolla, ja toivoin että näin olisi tälläkin kertaa. Huhtikuun alussa ollessani suurinpiirtein viikolla 26, aamun paastoverensokeri-arvot sekä aamiaisen jälkeiset arvot alkoivat yhtäkkiä nousta, ja kolmisen viikkoa sitten aloitin metformiini-nimisen tablettilääkityksen. Metformiinin tarkoituksena on alentaa verensokeritasoja, mutta vielä lääkkeellä ei ole ollut toivottuja vaikutuksia. Annostusta lisättiin pari päivää sitten, joten nyt vaan toivotaan että se alkaa viimein vaikuttamaan. Lääkkeen aloittaminen ja annostuksen lisääminen voi tuoda mukanaan ikäviä sivuoireita kuten aamupahoinvointia ja etovaa oloa, joista minäkin olen joutunut muutamina päivinä kärsimään.

Kävin pari viikkoa sitten lääkärissä ja ultraäänessä, jossa selvisi että vauva on jo nyt melko isokokoinen. Nyt vauvan kokoa seurataankin siis tiiviisti, ja todella toivon että verensokerini saadaan lääkkeillä aisoihin, etteivät korkeat verensokeritasot vaikuta vauvan kasvuun liikaa :/

Kieltämättä mulla alkaa olla jo kisaväsymystä ilmassa koko raskausdiabeteksen kanssa ja nyt vauvan koko on alkanut stressaamaan toden teolla… Mutta onneksi tilannetta tosiaan seurataan, ja koetan nyt itse keskittyä pitämään mielen positiivisena ja levätä niin paljon kuin mahdollista.

Samalla kun vauvan koko ja monet muut asiat stressaavat, mieleen on alkanut pikkuhiljaa iskostua se että raskaus tosiaan on ihan loppusuoralla. Ei ole enää kauaa niin tapaamme meidän pikkuisen <3

Mitä teille kuuluu? 🙂

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

perhe vanhemmuus lapset oma-elama