SYYSKUUN LEMPPAREITA

kuva-13.jpgKuva: Päivi Mäkelä

kirppislöydöt10.jpgNURME1.jpg

Nyt kun vetinen ja kylmä lokakuu on iskenyt päälle aivan kunnolla, tuntuu hassulta että aurinkoisesta syyskuusta on vasta niin vähän aikaa. Syyskuu jäi mieleen toisaalta lempeänä kesänjatkeena, mutta toisaalta loppukuu oli melko väsyttävää ja kiireistä aikaa, etten oikeasti kerennyt tehdä yhtään mitään. No mutta kuitenkin, aika koota yhteen muutamia syyskuulta mieleenjääneitä juttuja:

– Syyskuun ensimmäinen päivä matkustin bloggaajaporukan kanssa Viroon tutustumaan Nurme-kosmetiikkabrändin kotipaikkaan ja tehtaalle – niin kiva kokemus ja paljon mukavia uusia tuttavuuksia!

– Syyskuun parhaat ostokset: vaaleanpunainen sadetakki, jättineulepaita kirpparilta ja sinapinkeltainen pipo Bershkasta.

– Paras sarja: Sohvaperunat! Oon niin koukussa Sohviksiin, ja ootan aina innolla perjantai-iltaa jolloin voi itsekin köllähtää makuuasentoon ja hihitellä sohvisten jutuille 😀

– Clipperin appelsiini-kookos tee. Mulle iskee joka syksy villitys hamstrata kaapit täyteen erilaisia teepaketteja, ja aika usein suosikkini löytyy juurikin Clipperiltä.

– Asukuvailut kasvitieteellisessä puutarhassa Ouluuksin Päivin kanssa. Tuosta päivästä jäi niin kivat fiilikset ja tietysti kansiollinen Päivin taidokkaasti ottamia asukuvia!

– Spotifyn Jonnet ei muista-soittolista.. 😀 Soittolista täynnä ysärilasten suosikkeja, ah mitä nostalgiaa!

P9081039.jpgP9070935.jpgP9020832.jpg

Syyskuun postauksia:

Nurme – luonnonkosmetiikkabrändin tehdasvierailulla

Sunnuntaiahdistus: omat keinoni sen päihittämiseen

Tyylipohdintaa & asukuvat puutarhassa

7 x kirppislöydöt

Aamiaislemppari: mustikka-banaanituorepuuro

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Kommentit (2)
  1. LED kasvivalaisin
    11.10.2018, 01:34

    Ihana kani <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *