Yksinäisyys sairastutti minut

Yksinäisyys sairastutti minut

Edellisessä postauksessani kirjoitin työuupumuksesta. Tänään voin paremmin. En tietenkään voi sanoa olevani täysin toipunut, mutta olo on jälleen toiveikas. Elämässä on värejä ja tulevaisuus. Muutaman päivän olen kuitenkin makoillut kotona flunssan kourissa. Flunssaisena ei tietenkään voi lähteä edes kauppaan, joten aika on kulunut kevyttä ulkoilua lukuunottamatta neljän seinän sisällä. Pitkästä aikaa tunsin oloni yksinäiseksi. Olen […]

Voihan ferritiini!

Voihan ferritiini!

Olen jo pitkään tuntenut oloni uupuneeksi ja nukun paljon.Viime syksynä hiuksia alkoi lähteä tupoittain ja pelkäsin jo kaljuuntuvani kokonaan. Lisäksi sydän muljahteli ikävästi. Kävin talvella 2020 työterveyslääkärin pakeilla ja asiaa selviteltiin. Hän sanoi, että mitataan myös ferritiini, koska näytän silmin nähden kalpealta. Verikokeiden lisäksi kävin sydänfilmissä, koska leposyke oli nopea. Sain pitkän listan verikokeiden tuloksia […]

Olenko alkoholista riippuvainen?

Olenko alkoholista riippuvainen?

Kuka on alkoholisti? Sellainen ihminen, joka on menettänyt juomisen hallinnan ja käyttää alkoholia valtavia määriä? Jos määrittelisin itseni alkoholistiksi, kuka tahansa minut tunteva varmasti nauraisi väitteelle. ”Ethän sä juo paljoa ja sähän juot vain harvoin”. Ymmärrän kyllä, että ero rappiolle joutuneen, elämänhallintansa menettäneen ja ”normaalikäyttäjän” välillä vaikuttaa olevan suuri. Mutta onko se lopulta? Missä kulkee […]