NÄIN POIKAYSTÄVÄNI KOSI

Viime perjantaina se tapahtui – kosinta, jota en kesäisellä Ranskan matkallamme ollut osannut odottaa. (Spoiler alert: tämä postaus on rikastettu siirapilla, joten jos olet allerginen, suosittelen jatkamaan seuraavaan postaukseen.)

Olimme käyneet uimassa pienessä Saint-Jean-De-Luzin kaupungissa ja jatkaneet sen jälkeen matkaamme autolla Biarritzin suuntaan. Pysähdyimme Ilbarritzin kaupunginosaan, kävimme jäätelöllä ja lähdimme sen jälkeen vielä kävelemään merenrantaan. Matkallamme näimme upean merelle ulottuvan kalliotien, ja ajattelimme, että olisi hauskaa käydä katsomassa merta sekä rantaa sieltä käsin.

Minä en tietenkään tiennyt, mitä mieheni tuona hetkenä ajatteli. Nyt jos ei koskaan – tässä on timanttinen paikka! Hän oli jo useamman päivän ajan etsinyt katseellaan sopivia kosintapaikkoja meren läheisyydestä vieraillessamme rantakaupungeissa, mutta turisteja tuntui parveilevan joka puolella. Myöhemmin Henri sanoikin, että hän pelkäsi, että alkaisin kaivaa kangaskassiamme uimarannalla ja löytäisin vahingossa korurasian, jolloin hän joutuisi heittäytymään polvilleen meluisassa ympäristössä. Se sitten siitä kahdenkeskisestä hetkestä ja romantiikasta, haha!

Mutta tuo edessämme avautuva kalliotie oli täydellisen rauhallinen, siellä olivat vain me ja ympärillämme kimalteleva meri. Olimme molemmat paljain jaloin, vesi kutitteli varpaitamme, hiuksemme olivat takussa suolaisesta merivedestä. Sää oli täydellinen, aurinko paistoi, taivas oli kirkkaan sininen.

Kun hän polvistui, en kuullut enää mitään – en edes sitä, mitä hän sanoi. Vastaukseni maailman kauneimpaan kysymykseen oli yksinkertainen: kyllä <3

Nyt ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun he sanovat, etteivät muista kosinnastaan oikein mitään. En minäkään! Jotenkin tilanne itsessään on niin häkellyttävä, ettei pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, että siinä se mies nyt on polvillaan edessäni. Tuntui, kuin korvani olisivat menneet lukkoon, enkä kuullut mitään siitä, mitä hän sanoi. En ole koskaan sen ihmeemmin ajatellut, missä tai milloin haluaisin kosinnan tapahtuvan, mutta tuo hetki oli täydellinen. Itkin kuin vesiputous, mutta jotenkin sain soperrettua suustani myöntävän vastauksen.

Myöhemmin kysyin uudelleen, mitä sanoit tuona hetkenä, ja näinhän se meni: ”Me molemmat tykätään merestä, ja yksi meren hienoimmista puolista on se, että se tuntuu jatkuvan äärettömiin. Toivoisin, että mekin jatkaisimme yhdessä äärettömiin.” <3

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Kommentit (12)
  1. Onnea <3 Ihana tarina!

    1. Kiitos ihanainen <3 <3 Oli kyllä niin spessu hetki! <3

  2. Ihanaaaaa! Onnittelut myös täältä <3

    1. Kiitos ihanainen <3 <3 <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *