HELLIVÄ KUIVAN IHON KASVOHOITO

*Kasvohoito saatu TwistBe

 

Käyn aivan liian harvoin kasvohoidossa – yksi tai kaksi kertaa vuodessa – vaikka tiedän, miten hyvää kasvohoito kuivalle iholleni tekee. Jotenkin esimerkiksi kampaajakäynnit ja hieronnat tuntuvat aina tärkeämmiltä kuin kasvohoito (kammottavan juurikasvun kanssa on vaikeaa olla, samoin niska-hartiakipujen), jolloin ne ajavat kasvohoidon edelle. Kampaaja ja hieronta ovat must, kun taas kasvohoito on ihanaa luksusta.

TwistBe hoitolassa aloitti viime vuoden loppupuolella uusi kosmetologi Tanja Rantakangas, joka ystävällisesti kutsui minut testaamaan kuivaa ihoa hellivän 60 minuutin Esse-kasvohoidon. Miten ihana aloitus uudelle vuodelle!

TwistBe on Helsingissä Kampissa sijaitseva kokonaisvaltaiseen ihonhoitoon keskittynyt myymälä ja verkokkauppa, jolla on myös oma hoitolansa Lapinlahdenkadun myymälän yhteydessä. Tanjalta ovat saatavilla personoidut 30 minuutin, 60 minuutin ja 90 minuutin kasvohoidot, jotka tehdään aina luonnonmukaisilla tuotteilla – pääasiassa Esse-sarjan tuotteilla. Esse yrityksenä on hiilineutraali, Beauty Without Cruelty ja Vegan Society -yhdistysten jäsen ja tuotteet ovat Ecocert-luomusertifioituja. Esse on merkittävä kestävän kehityksen ja reilun kaupan tukija kotimaassaan Afrikassa. Probioottisena ihonhoitosarjana Essen koko tuotesarja on luotu vahvistamaan ihon luonnollista mikrobiomia ja tukemaan ihon kuntoa ikääntymisen merkkejä ehkäisten.

Tanjalla on ihana motto, jonka mukaan asiakas ei ikinä ole hoidon aikana ilman kosketusta. Tämä tarkoittaa sitä, että voit luottaa siihen, että saat koko hoidon ajan hemmottelua ja hoitoa hieronnan sekä ihonhoidon merkeissä. <3

Kasvohoito aloitettiin alkupuhdistuksella, joka viimeisteltiin ravinteikkaalla kasvovedellä. Alkupuhdistuksen jälkeen kasvot syväpuhdistettiin kuivalle iholle sopivalla savinaamiolla. Naamion aikana Tanja antoi minuell rentouttavan käsihieronnan.

Syväpuhdistuksen jälkeen laitettavat tehoaineet imeytyvät ihoon paremmin ja hemmottelevan kasvohieronnan ansiosta aktiiviaineet saadaan imeytymään syvemmälle ihoon. Kosteuttavan kasvonaamion aikana tehtiin vielä päänahan- ja niskan hieronta. Kasvohoidon yhteydesä voidaan tehdä myös ripsien ja kulmien värjäys sekä kulmien siistiminen, mutta me keskityimme nyt vain kasvohoitoon.

 

 

Tanjan kasvohoito ei ole vain kasvohoito, vaan kokonaisvaltainen hyvän olon ja mielen kokemus. Tunnin hoito tuntui lopulta paljon pidemmältä ja tunsin, miten ajatukseni vähitelleen hidastuivat ja olin lähellä nukahtamista. Kun nousin sängyltä ja join vettä kasvohoidon jälkeen, oli olo kuitenkin todella virkistynyt ja pirteä. Se vastasikin hoitolupausta, joka kuului, että hoidon jälkeen mielesi on virkeä ja kasvosi kuulaat.

Essen kasvohoito on todella kosteuttava ja ihoa ravitseva. Ihoni oli todella hehkeä ja hyvin kosteutettu koko viikon! Aivan täydellinen kuivan ihon kasvohoito. Tällä kertaa en tarvinnut tuotteita kotiin, mutta TwistBen myymälästä löytyy huikea valikoima laadukasta luonnonkosmetiikkaa. Hoitolasta ovat saatavilla myös muut kiinnostavat palvelut kuten meikkaukset, meikkivalmennukset, ihonhoitorutiinin analysointi sekä ravintoneuvojan konsultaatio.

Jos etsit laadukasta hyvän olon hoitolaa, jossa kasvohoito toteutetaan varmasti turvallisilla ja luonnonmukaisilla tuotteilla, suosittelen testaamaan TwistBe:tä ja Tanjan hoitoja <3 Tässäpä ihana, hyväntuulinen ammattilainen, jonka kasvohoidosta tulee poistuttua varmasti hymy huulilla!

 

Twistbe hoitola
Lapinlahdenkatu 7
Löydät Twistbe-hoitolan ajanvarauksen täältä!

 

lue myös:

opi puhumaan ihosi kieltä

3 x paras luonnonkosmetiikan ihonhoitosarja

hyvän olon smoothiekulho

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Hyvinvointi Hyvä olo Iho Testit

AIKUISTEN YSTÄVÄKIRJA

 

Muistatteko vielä ystäväkirjat, jotka kiersivät ystäväpiirissä ja luokassa lapsuudessa? Miten suurella hartaudella niitä kirjoja täytettiinkään!  Oli elintärkeää, että jokainen vastaus kuvastaisi täydellisesti kirjoittajaa. Jotenkin kuitenkin muistelen, että vastaukset vaihtelivat aika paljon vuodesta riippuen…

Ystäväni Saranda julkaisi joulukuussa hauskan aikuisten  ystäväkirja -kirjoituksen blogissaan. Se oli niin hauskaa luettavaa, että Sarandasta inspiroituneena halusin tehdä myös oman ystäväkirjamerkintäni!

 

Perusjutut

Siviilisäätyni: Kihloissa

Asumismuotoni: Asun kerrostalossa Espoossa (loppuvuodesta omakotitalossa!!!)

Ammatti: Press Officer (suomeksi: olen PR-alalla ja teen viestintää erilaisille brändeille)

Kiinalainen horoskooppini: Ei mitään hajua! Oli pakko turvautua Googleen: olen lammas. ”Lampaan vuonna syntyneet ihmiset ovat hienostuneita ja erityisen taiteellisia. He näyttävät, ainakin ensi silmäyksellä, paremmin toimeentulevilta kuin eläinradan muut merkit. Lammas-ihmiset ovat usein ujoja, pessimistisiä ja maailmasta ymmällään. Monet lampaat ovat myös usein valittajia ja sangen päättämättömiä.”Tämä kuvaus ei vastaa mielestäni persoonaani lainkaan 😀 No, tuon päättämättömyyden voin allekirjoittaa, muut jutut menevät aivan ohi!

Harrastukset: Lukeminen, kuntosali, juokseminen, kirjoittaminen, valokuvaaminen, pianonsoitto (sekä tietysti Netflix, hehe)

 

Syvällistä

Periaatteet: Elää tässä hetkessä, muistaen tuntea kiitollisuutta joka päivä kaikesta siitä hyvästä, mitä on elämäänsä saanut

Maailmankatsomukseni: Paras hetki on juuri tässä ja nyt

Pohdin: Miksi meidän ihmisten on niin vaikeaa olla suunnittelematta tulevaisuuttamme. Vaikka koen osaavani elää hyvin hetkessä, toisinaan mieleni haluaa karata jo tuleviin asioihin. Mutta tämä liittyy varmasti osittain siihen, että haluan asioiden olevan järjestyksessä ja kontrollissa

Vihaan: Itsekeskeisyyttä

Halveksin: Itsekeskeisyyttä (= ihmisiä, jotka ajavat aina vain omaa etuaan muiden kustannuksella eivätkä ole kiinnostuneita muiden elämistä)

Pyrin: Kohtelemaan kaikkia ihmisiä kuin haluaisin itseänikin kohdeltavan – siis olemaan lempeä

Rakastan: Miestäni, perhettäni, ystäviäni, merta, pehmeitä metsäpolkuja lenkkitossun alla, paksuun kirjaan uppoutumista viltin alla, pienten arkisten asioiden tarkkailua, jäätelöä, pitkiä illallisia perheen ja ystävien kanssa

Haaveilen eniten: Että saisin elää tasaista elämää, jossa olisi paljon ilon ja onnen hetkiä ja tietysti myös surunhetkiä, mutta ennen kaikkea iloa ja aikaa minulle rakkaiden ihmisten kanssa

Tarvitsen: Arkeeni hiljaisia hetkiä vain olla ja ajatella omia asioitani

Pelkään: Puolisoni sanoisi, että vähän kaikkea (mikä on kyllä jossain määrin totta), mutta vastataan nyt, että pimeää

Kaipaan: Toisinaan sitä huolettomuutta, joka voi olla vain ihmisellä, joka ei tiedä tulevaisuuden vastuista ja velvollisuuksista vielä mitään (siis lapsella)

Murehdin: Aina välillä sitä, että entä jos koko talonrakennusprojekti meneekin päin mäntyä – mutta ei se mene! Murehdin myös sitä, miten jaksan odottaa Workin’ Momsin neljättä tuotantokautta…….

Kerään: Itseäni inspiroivia lauseita ja mietteitä kirjoista, lehdistä, laulujen sanoista, mistä tahansa

 

 

Lempi

Värini: En tiedä… Sisustuksessa viehättää juuri nyt greige, mielenmaisemassa laventeli, pukeutumisessa tykkään klassisista väreistä (musta, sininen, valkoinen, beige, harmaa)

Vuodenaika: Kesä! Olen parhaimmillani (ja onnellisimmillani) kesällä, kun ulkona saa kulkea paljain säärin

Eläin: Koira, tarkemmin sanottuna labradorinnoutaja, koska labbikset nyt vain ovat maailman lempeimpiä otuksia ( – toinen suosikkini on dodo, ihan vain siksi, että se on niin hassu)

Kirja: On mahdotonta mainita vain yksi… Ainakin Haruki Murakamin Komtuurin surma ja Siri Hustvedtin What I loved.

Elokuva: La grande bellezza

Musiikkilaji: Indie rock, rnb, jazz – mahdotonta sanoa yhtä

Numero: Ei lempinumeroa!

Asia minussa: Että osaan kuunnella muita + osaan pysähtyä ja katsella maailmaa uteliain silmin ja nähdä kauneutta rumuudessakin

Ruoka: Pasta, pizza… kaikki italialainen

Juoma: Vihreä tee <3

Lomakohde: Etelä-Ranska – rannat, suloiset pikkuravintolat, ruokakulttuuri, tyylikkäät ihmiset, lämpö, viinitilat… Tunnen oloni kotoisaksi!

Tuoksu: Laventeli, japanilainen vihreä tee, piparit

Kasvi: Alppiruusu

Säätila: Lempeä kesäpäivä, kun on lämmintä mutta auringonsäteet paistavat pilviverhon läpi // Kirpeä talvipäivä, kun on muutama aste pakkasta ja lumi narskuu kenkien alla // Alkusyksyn/-kevään kuulaan raikkaat aamut

Tapa viettää vapaailta: Sauna + lempisarja // lukeminen // afterit tyttökavereiden kanssa

 

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista?: Miehistä

Onko sinulla salaisuuksia?: Ei juurikaan!

Onko sinulla valkolakkia?: Kyllä vain – ja vieläpä omani. Penkkareiden yhteydessä lakki vaihtui, mutta sain lopulta omani takaisin

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys?: This is lame but reiät korvalehdissä, jotka sain muistaakseni ala-asteen lopulla. Tatuoinnit ja lävistykset eivät ole olleet koskaan ”minun juttuni”

Mitä tilaat baarissa?: Kesällä Aperol Spritzin, talvella lasin viiniä

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä?: On, usealla upealla ystävällä <3

Mitä muuttaisit itsessäsi?: Haluaisin olla itsevarmempi ja sitä myöten varmempi omista valinnoistani. Olen kammottava arpoja enkä luota siihen, että teen oikean valinnan!

 

 

Kerro jotain siitä

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi: Olin 18-vuotias ja valmistumassa lukiosta. Penkkarit kutkuttelivat jo mielessä – tuntui hirveän hyvältä idealta pukeutua Marilyn Monroeksi helmikuun paukkupakkasilla. En tiennyt tulevaisuudestani vielä yhtään mitään, mutta en oikeastaan osannut murehtia koko asiaa. Olihan edessä monta viikkoa vapaata (=lukulomaa)!

Viimeksi koit romanttisen hetken: Niitä on joka päivä <3 Esimerkiksi se, kun suukotamme toisiamme sängyssä joka ilta ennen nukkumaanmenoa <3

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla?: Nauroimme viime viikolla töissä yhtä kommellusta kippurassa työkavereideni kanssa. Jouluna nauroimme anoppini kanssa vedet silmissä, kun katselimme mieheni vanhoja perhe- ja lapsuudenkuvia!

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Luen parhaillaan Ian McEwanin kirjaa Kaltaiseni koneet, joka kertoo roboteista. Kirja on fiktiivinen, mutta herättää paljon ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia aiheesta.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: My Feminine Ways, jota islantilaistaiteilija Ragna Kjartansson ja hänen ystävänsä soittavat ja laulavat videoinstallaatiossa, jota kävimme katsomassa Kiasmassa. Biisi oli aivan ihana ja soi päässäni vielä pitkään museokokemuksen jälkeen! Tunnelma vanhassa kartanossa oli suorastaan maaginen.

ps. Kuvissa yksi tämän hetken lemppareistani: suomalaisen KN Collectionin ylellisen pehmeä merinovilla/kasmirpipo, joka lämmittää ihanasti talven tuiverruksessa <3 Kaunis ja käytännöllinen! (*pipo saatu blogin kautta)

Kuvat: Ani Frei / Naked Truth

 

lue myös:

mistä unelmoin?

parhaat vegaaniset kuppikakut

helsingin keskustan parhaat lounaspaikat

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Hyvinvointi Oma elämä Ajattelin tänään Päivän tyyli