KEVÄTVÄSYMYSTÄ ILMASSA

En ole koskaan ennen ajatellut, että minulle voisi iskeä kevätväsymys, mutta sitä tämä jatkuva uneliaisuus taitaa olla.

Nyt on nukuttanut jo pari viikkoa ihan älyttömästi – aamulla tekisi mieli jäädä sänkyyn, iltapäivällä silmäluomet alkavat painua raskaina kiinni, illalla uni tulisi jo kahdeksalta. On sinänsä saavutus, että jaksoin vielä avata läppärin auki tämän postauksen kirjoittaakseni!

Samaan aikaan lisääntyvä valon määrä tuntuu ihanan energisoivalta ja piristävältä. Kevätmasennusta tämä ei missään nimessä ole, sillä minulla on hyvä fiilis kaikesta ja rakastan pidentyviä, valoisia päiviä. Jotkuthan meistä voivat taasen kokea kirkkaan, kaiken läpäisen kevätvalon ahdistavaksi ja haluaisivat karata valonsäteitä peittojen alle. Itselleni kevät on ollut aina ihana vuodenaika, lupaus kesän tulevista seikkailuista – nyt vain tuntuu nukuttavan armottomasti valosta huolimatta!

Minulla on ollut aina alhainen hemoglobiini jota tsekkautan säännöllisesti, joten siitä tuskin on kyse. Useat muutkin ystäväni ja työkaverini sanovat olleensa todella väsyneitä. Eipä väsähtäneisyydestä suurta haittaa ole – olen siitä huolimatta herännyt aikaisin aamusalille ja nähnyt ystäviä. Pää kuhisee ideoita ja inspistä erilaisten asioiden toteuttamiseen, mutta iltaisin kroppa vetää magneetin lailla sohvalle viltin alle makoilemaan. Kehoni taitaa käsittää vasta vähän jälkijunassa, että kevät on saapumassa.

Luotan siihen, että se tunnistaa tarpeensa ja on ehtinyt herätellä itsensä uudelleen henkiin, kun kevät toden teolla alkaa (eli kun saan heittää nahkarotsin päälle ja tennarit jalkaan). Muistutan myös itseäni monesti siitä, että minun kokemani väsymys ei ole mitään verrattuna siihen, mitä pienten lasten kanssa elävät ystäväni joutuvat kokemaan.

Ps. Yksi asia, joka kiinnostelee tällä hetkellä kovasti, on uusien valokuvien ottaminen ja otattaminen. Pääsin joulukuussa malleilemaan ikisuosikkini R/H:n somekuvauksiin – vitsit, miten hauskaa oli päästä pukemaan päälle toisten koostamia asukokonaisuuksia ja heittäytyä hetken vietäväksi! Tällaisia lisää tälle keväälle, kiitos! Kuvan mekko on tämä kaunis Zip Dress.

Kuva: Sanna / R/H

hyvinvointi ajattelin-tanaan terveys hyva-olo

ASIOITA, JOTKA ÄRSYTTÄVÄT

Olen yleisesti ottaen positiviinen tyyppi, ja haluan keskittyä asioiden valoisiin puoliin. Mutta on myös asioita, jotka joskus vain pännivät. Usein ne ovat myös täysin turhanpäiväisiä asioita, joihin ei kannata uhrata muutamaa sekuntia pidempään ajatuksiaan.

Toisinaan tekee hyvää päästää mieltä nakertavat ajatukset ulos, jotta voi taas antaa tilaa valoisammille ajatuksille. Väsyneen maanantain kunniaksi – jona tein lopulta olotilaan nähden tehokkaasti töitä ja imin energiaa ihanista tyttökavereista – kirjoitin listan asioista, jotka ovat viime aikoina pännineet (toim. huom. tiukkapipoille: näihin kannattaa suhtautua huumorilla):

 

…ihmiset, jotka laittavat banaanit pussiin. Miksi??? Niissä on kuoret! Joku kerta ärsytän pussittajaa menemällä motkottamaan hänelle asiasta

…kun teet eksperimentaalisen kokeen siitä, huomaako puolisosi jättävänsä mukinsa päiväkausiksi lojumaan ja tulos on: nope

…kun lähdet ulos juoksemaan, astut heti vahingossa vesilätäkköön ja sukat kastuvat etkä jaksa enää lähteä vaihtamaan niitä

…kun käärit hihat, jotta ne eivät kastuisi kasvoja pestessä – mutta hihat rullaantuvat takaisin alas ja kastuvat

…kun puoliso tunkee kylppärin peilikaapille samalla kun itse levität ripsiväriä (kriittisellä hetkellä)

…kun joku notkuu salilla laitteesi vierellä ja vilkuilee sinua jatkuvasti, muttei tohdi kysyä, koska olet lopettamassa tai pääsisikö hän tekemään välissä

…ihmiset, jotka laahustavat – vaikka minulla ei olisikaan kiire, tykkään kävellä reippaasti

…ihmiset, jotka tukkivat rullaportaat

…kun äiti on ylihuolehtivainen ja tuputtaa jotakin asiaa (joka lopulta ilmenee todella hyväksi)

…liian täydet ja epäjärjestyksessä olevat kaapit. Meillä on vähän kehnonlaisesti säilytystilaa nykyisessä asunnossamme, ja vaikka luopuisin turhasta, ovat kaapit täydet. Marie Kondo voisi tulla meille visiitille

…kun inhoat ihmisiä, jotka ovat myöhässä, ja huomaat itse olevasi myöhässä jostakin

…kun huomaat unohtaneesi hikiset ja märät salikamat töihin koko viikonlopuksi

…kun torkahdat illalla sohvalle, havahdut, käyt pesemässä hampaat, menet sänkyyn ja oletkin aivan pirteä (note to self: pese aina hampaat ennen kuin pesiydyt sohvannurkkaan)

…kun jumitut pyörittelemään samoja keloja mielessäsi päivästä toiseen, esimerkiksi asuntoja tai yleisesti sitä, mitä sinun pitäisi elämälläsi tehdä (nämä kelat nimittäin harvoin johtavat mihinkään)

…ihmiset, jotka tulevat hyvälle mielelle toisten epäonnesta

…ihmiset, jotka eivät sano takaisin hyvää huomenta

…ihmiset, jotka ovat hirvittävän fanaatisia jostakin asiasta ja joiden ajattelu on muuttunut huomaamatta kovin mustavalkoiseksi

…ihmiset, jotka syyllistävät toisia ihmisiä (esimerkiksi ilmastoasioissa)

…kun huomaat omassa tekstissäsi useita kirjoitusvirheitä

…kaikki elektroniset laitteet, jotka eivät toimi niin kuin niiden pitäisi

…kun huomaat toisessa ihmisessä jonkin ärsyttävän piirteen, ja tajuat, että olet itse aivan samanlainen

 

Se siitä, eiköhän tämä maanantai ole taputeltu! Zeniä viikkoa tyypit <3

lue myös:

mukava elämä

10 random faktaa minusta

miksi kaipaamme muutosta?

 

Kuvat: Saranda Dedolli / Tyhjä ajatus

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

hyvinvointi ajattelin-tanaan hyva-olo hopsoa