Alkuvuosi ja syksy. Ne ovat perinteisesti aikaa – ainakin naistenlehtien mielestä – uusille asioille ja muutoksille.

Olen aina osannut arvostaa tasaista arkea. Omasta mielestäni arki on itse asiassa todella ihanaa: tavallisten päivien pienissä ilonhetkissä on jotakin todella kaunista. En kaipaa ilotulituksia ja jatkuvaa jännitystä, vaan yhdessäoloa ja sitä, että saan tehdä asioita, joita rakastan.

Ja silti. Kyllä, tunnustan: olen kaivannut jo jonkin aikaa muutosta, isoakin sellaista. Haaveillut uudesta asunnosta, vaikka kodissamme ei mitään vikaa olekaan. Kaivannut tietoa vakaasta tulevaisuudesta, vaikka työstäni niin kovasti nautinkin. Toivonut salaa, että jotakin tapahtuisi.

Yhdessä rytäkässä haaveista tulikin totta. Kesän alussa myimme avomieheni omistaman asunnon, jossa asuimme yhdessä Espoossa. Melkein samaan syssyyn hain myös (vähän vahingossa) uutta työpaikkaa ja sain sen. Yhtäkkiä edessämme olikin varsinainen muutosten syksy.

Emme tienneet, minne muuttaisimme, kun myimme asunnon. Moni pitäisi (ja varmasti pitikin) meitä vähän tärähtäneinä. Asuimme kauniilla, rauhallisella alueella, jossa parvekkeeltamme näkyi meri ja lenkkipolku alkoi lähes etuovelta. Jokainen kotiimme astuva ihasteli asunnon valoisuutta. Näitä asioita minäkin Espoossa rakastin: luontoa, merta ja valoa. Miksi ihmeessä halusimme eroon näin mahtavasta asuinpaikasta tietämättä, minne olemme menossa?

Sisimmäisin syy piili muutoksenhalussani. Muutto Kalliosta Espooseen kolme vuotta sitten tuntui haikealta, joskin rakkaus toiseen ihmiseen pehmensi iskua. Opin rakastamaan myös Espoota. Ja olen 99% varma, että tulen Espoossa vielä jonakin päivänä asumaan.

Mutta nyt on hyvä väli ottaa aikalisä. Meillä ei ole lapsia, eikä niitä todennäköisesti ole vielä tulossakaan. Miksipä emme nauttisi toisistamme ja elämästä kaupungissa, kun siihen on mahdollisuus!

Miksi kaipaamme muutosta?

Emme välttämättä aina siksi, että saisimme jotakin parempaa – vaan siksi, että saisimme kokea jotakin erilaista. Että näkisimme erilaisia puolia elämästä. Että oppisimme ja ymmärtäisimme myös itsestämme jotakin uutta. Että voisimme tuntea erilaisia tunteita: miten ihanaa, kamalaa, kutkuttavaa, itkettävää, surullista, jännittävää ja hauskaa muutos voikaan olla.

Monesti muutos tuntuu aluksi pelottavalta – mutta kun siihen pääsee sisälle, voi pelko muuttuakin iloksi. Sama pätee toisin päin: sitä voi huomata, että kauan odotettu muutos ei lopulta merkitsekään mitään. Tai sitten se voi tuntua vielä tsiljoona kertaa paremmalta kuin osasi odottaakaan.

Muutimme vuokra-asuntoon Helsinkiin pari viikkoa sitten, ja olemme ihastuneet uuteen asuinseutuumme, joka sijaitsee edellisen tapaan meren läheisyydessä. Katselemme rauhassa ympärillemme, ja pohdimme, mistä haluaisimme ostaa yhdessä asunnon. Uusi työ alkaa puolestaan ensi viikolla, ja vatsanpohjassani kipristelee – aikalailla ilosta, mutta myös jännityksestä. En vielä tiedä, minkälaisia elämänviisauksia tulevat viikot tuovat tullessaan. Mutta sen tiedän, että nyt vain oli sen aika.

Muutoksen aika.

Kuvat: Saranda Dedolli / Tyhjä ajatus

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST