NO FEAR
Joka kerta, kun kuulen sanaparin ”no fear”, päässäni alkaa soida The Rasmuksen biisi. No fear, destination darkness…
No mutta. En tullut tänne puhumaan The Rasmuksesta, vaan pelosta.
All I want to do is walk with no fear in my heart. Sugar Helsingiltä ostamani t-paidan tarkoitus on inspiroida kantajaansa pelottomuuteen. Rohkaista naisia tekemään asioita, jotka saavat oman sydämen läpättämään, ottamaan riskejä ja pitämään hauskaa elämässä.
Paita sai minut pohtimaan asioita, joita olen pelännyt. Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että vuosi vuodelta sitä oppii ottamaan vähän rennommin. Ja pelkäämään vähemmän.
Asioita, joita en enää pelkää
En pelkää, että nolaan itseni. Nuorena nolatuksi tulemisen pelko liittyi ennen kaikkea tietämättömyyteen ja epäluuloon omista kyvyistä. Koulussa nolatuksi tuleminen liittyi sosiaaliseen paineeseen, työelämässä menestymiseen. Nykyään en enää jaksa stressata nolatuksi tulemista, itseni tai muiden toimesta. Sillä arvaa mitä? Kukaan meistä ei osaa kaikkea, eikä kukaan ole täydellinen. Eikä tarvitsekaan. Oman tietämättömyyden osoittaminen on pikemminkin suotavaa: vain siten voi oppia lisää asioista, jotka ovat itselle vieraita.
En pelkää, ettei toinen rakasta. Teininä hain vastapuolelta rakkautta myötäilemällä ja hiljentämällä omat negatiiviset mielipiteeni. Välttelin konflikteja, koska en halunnut satuttaa toista ja sitä kautta vähentää omia pisteitäni silloisen poikaystäväni silmissä. Nykyään luotan siihen, että poikaystäväni rakastaa minua yhtälailla, vaikka joskus nalkuttaisinkin sohvalle kertyneistä vaatekasoista tai riita karkaisi henkilökohtaisuuksiin. Luotan siihen, että läheiseni rakastavat minua sellaisena kuin olen.
En pelkää kuolemaa. En suhtaudu kuolemaan edelleenkään kevyesti, mutta en enää jaksa pelätäkään sitä – oli kyse sitten läheisten tai omasta kuolemasta. Kaikki me kuolemme joskus. Mitä tulee sen jälkeen jää jokaisen nähtäväksi. Siksi voimme yhtä hyvin nauttia elämästä ja siitä, mitä meillä on nyt.
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että on yhä joitakin asioita, joita pelkään. Esimerkiksi sitä, mitä monille maapallon ihmisistä ja eläimistä tulee tapahtumaan ilmastonmuutoksen myötä. Kuten myös elokuvien omituisia örkkejä ja zombeja (eiväthän ne pääse tunkeutumaan telkkarin ruudun lävitse?). Meni aika monta GOT-jaksoa, ennen kuin todella uskalsin kurkistaa torkkupeittoni takaa, miltä Kuolleiden Kuningas todella näyttää. Aika naurettavalta.