PARASTA HELSINGISSÄ JUST NYT: HARJU 8

harju8-kallio-sundayblondie-1.jpg

Rakastan kirpeitä tammi-helmikuun päiviä – en niinkään siksi, että talvi alkaa tuolloin vasta kunnolla, vaan siksi, että aurinkoisia päiviä tuntuu olevan enemmän kuin ennen joulua.

Vaikka vilukissa olenkin, on pakkasessa yksi hyvä puoli: ulkona tarpomisen jälkeen sisätiloissa oleskelu tuntuu entistäkin mukavammalta. Pakkaspäivät ja Helsingin ravintoloiden sekä kahviloiden lämmin hehku muodostavat ihanan kontrastin keskenään.

Yksi suosikkiravintoloistani juuri nyt on Kallion Harjutorilla sijaitseva Harju 8. Rennossa bistroravintolassa on kaikkea, mitä onnistuneelta kortteliolohuoneelta voi toivoa: edullista mutta herkullista ruokaa ja juomaa sekä kodikas tunnelma. Tänne on mukavaa tulla viettämään aikaa niin yksin kuin yhdessä, läppärin, perheen tai ystävien kanssa.

Tapasimme ravintolassa eräänä lauantaina ystävieni kanssa. Silloinkin oli kylmä, joten kaipasin lämmintä ruokaa. Valitsin listalta lehtikaalipestopastan, joka oli kuorrutettu paahdetuilla lehtikaalinlehdillä. Ja pelkkä ajatuskin tästä annoksesta saa veden herahtamaan kielelle – ja odotukset myös suureksi iloksi palkittiin, sillä pasta oli kertakaikkisen herkullista.

harju8-kallio-sundayblondie-2.jpgharju8-kallio-sundayblondie-3.jpgharju8-kallio-sundayblondie-4.jpgharju8-kallio-sundayblondie-5.jpgharju8-kallio-sundayblondie-6.jpg

Olen italialaistyylisen, simppelin pastan ystävä: kaikki ainesosat pääsevät oikeuksiinsa, kun niitä on sopivassa suhteessa (eli vähän). Yksi suosikkipasta-annoksistani on napolilainen spaghetti aglio e olio, eli spagetti valkosipulilla ja oliiviöljyllä. Harju 8:n lehtikaalipestopasta toi mieleen tämän simppelin pasta-annoksen, joskin se oli kuorrutettu reilulla kerroksella rapeaa lehtikaalia, ah. Annos oli valtava, ja syömään ryhtyessäni ajattelin, etten varmasti jaksa syödä koko annosta loppuun – mutta kas kummaa, tunnin päästä lautaseni oli putipuhdas. Myös vierustovereiden vegaaninen lasagne ja päivän kala osuivat ja upposivat.

Harju 8:n ruokalista on hauska yhdistelmä perinteitä ja modernia keittiötä. Perinteisempää valikoimaa edustavat muun muassa lohi hollandaisekastikkeessa, kaalikääryleet, punajuuripihvit ja pannukakku, modernimpaa palsternakkaranet, zucchinipasta ja harissalammas. Tarjolla on siis vähän jokaiselle jotakin. Annokset ovat konstailettoman tavanomaisia, mikä tuntuu tänä ruokahifistelyaikana jotenkin raikkaalta.

Pluspisteet ravintola saa sympaattisesta kasvinurkkauksesta, josta voi ostaa persoonallisen viherkasvin kotiinviemisiksi. <3

Harju 8

Harjutori 8

Auki joka päivä 11–02, keittiö 11–23 ja lounas 11–15

lue myös:

parasta helsingissä just nyt: way bakery and wine bar

parasta helsingissä just nyt: ravintola tanner

parasta helsingissä just nyt: ravintola yes yes yes 

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Kommentit (2)
  1. Moi ️
    Täältä myös harju8:lle peukku, etenkin tykkään siitä, miten he hyödyntävät koko tilaa. Ala kerran kabinetissa on mm huomenna aamusta klo 10 joogaa!

    yst. Pinja Mitrovitch // http://www.pinaycoco.fi

    1. Oi vitsit, en tiennytkään, että heillä on myös tällainen joogatila! Kiitos tiedosta! <3 Helsingissä ei voi olla koskaan liikaa mukavia ravintoloita :–)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *