PIENIÄ, PAREMPIA VALINTOJA

 

Kävimme loppiaisena ystävieni kanssa pitkän keskustelun ilmastonmuutoksesta, kuluttamisesta ja ilmastouutisten aiheuttamasta ahdistuksesta.

Yhtä ystävääni ahdisti, sillä hänestä tuntui, että Suomessa kaikesta ilmastonmuutokseen liittyvästä puhutaan negatiiviseen sävyyn. Että esimerkiksi Amerikassa kirjoitetaan paljon ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvistä onnistumisista ja innovaatioista, kun taas Suomessa keskitytään enemmän siihen, mitkä asiat ovat huonosti ja mitä ihmisten pitäisi muuttaa elämässään. Ystäväni koki, ettei hän voi enää avata Helsingin Sanomia ilman, että ahdistuu ja kokee syyllisyyttä omista valinnoistaan.

Itse olen kokenut ilmastonmuutokseen liittyvät uutiset aina mielenkiintoisiksi, ja haluan pysyä kartalla siitä, missä mennään. Totta kai uutiset toisinaan myös ahdistavat, mutta pääasiassa pystyn lukemaan uutiset objektiivisesta näkökulmasta ja olemaan ottamasta niitä liikaa itseeni. Toisinaan media myös revittelee tahallaan otsikoilla – medianlukutaito kannattaa muistaa.

Muistutin ystävääni siitä, että minä ja mieheni olemme parhaillaan rakentamassa omakotitaloa kahdelle hengelle. Totta kai kotimme tulee toivon mukaan täydentymään perheenlisäyksellä jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä meitä on vain kaksi. Omakotitalo on ollut kuitenkin jo pitkään yhteinen unelmamme, josta olemme valmiista maksamaan oman hintamme. Niin, kaikki on tosiaan suhteellista, pohti ystäväni.

Toinen ystäväni kuvaili hienosti suhtautumistaan ilmastonmuutokseen, kuluttamiseen ja päivittäisiin valintoihinsa sanalla kunnioitus. Mitä tahansa ystäväni tekeekin, hän haluaa kunnioittaa eläimiä ja muita ihmisiä valinnoillaan. Jokaisen on toimittava oman arvomaailmansa mukaan, ja ne ovat tietysti jokaisella erilaisia.

Keskustelun myötä aloin pohtia omia arkisia valintojani ja niiden ilmastoystävällisyyttä. 

Aiemmin olin ehdoton siitä, että käytän ihonhoidossani vain luonnonkosmetiikkaa. Nykyisin käytän sekaisin niin luonnonkosmetiikkaa kuin ”normaalia” kosmetiikkaa. Käytän puhelimen Cosmethics-applikaatiota tarkistaakseni, että kosmetiikkatuote on turvallista käyttää eikä sisällä haitallisia ainesosia.

Asun muutaman kilometrin päässä Lumenen tehtaasta, joka sijaitsee Espoon Kauklahdessa. Suurin osa Lumenen tuotteista suunnitellaan, kehitetään, testataan, valmistetaan ja purkitetaan Kauklahden tehtaalla. Esimerkiksi kaikki ihonhoidon tuotteet valmistetaan Kauklahdessa.

Kumpi on parempi valinta: ulkomailta Suomeen tuotu luomu- ja ekosertifioitu kasvovoide vai kotimainen tuote, jolla ei ole sertifikaatteja mutta joka sisältää vain turvallisia ainesosia? Minusta tuntuu mukavalta ajatus, että arkinen valintani kaupanhyllyllä voi tuoda työtä Suomeen. Samaan aikaan pohdin kuitenkin, onko valintani oikea ympäristön kannalta.

Käytän myös kotimaisten Frantsilan ja Flow Cosmeticsin tuotteita, jotka ovat lähituotantoa parhaimmillaan. Flow Cosmeticsilta löytyy ihania kasvojen- ja hiustenhoitotuotteita, Frantsilalta puolestaan mahtavia öljyjä- ja tuoksuja. Molempien brändien useat raaka-aineet ja valmistus täyttävät eurooppalaiset luonnonkosmetiikka- ka luomustandardit.

 

 

Ruoka on haastavampi osa-alue. En haluaisi luopua hedelmistä: rakastan avokadoja (vaikka tiedän, että ne ovat TODELLA pahasta), toisinaan herkuttelen mangolla ja taateleilla. Syömme jo nyt paljon kotimaisia marjoja ja kasviksia, käytämme kotimaista kauramaitoa ja valitsemme kotimaisen tuotteen ylipäätään aina kun se on mahdollista. Arkisin syömme pääosin kasvisruokaa.

Ja sitten on valintoja, joiden kohdalla ei tiedä, miten päin olisi: onko parempi vaihtoehto valita Jalotofun luomutofu, joka on valmistettu Reilun kaupan luomusoijapavuista ja vedestä, vai Fazer Yosa -kaurapala, joka sisältää kookosrasvaa?

Mitä tulee vaatteisiin, en ole löytänyt kovin montaa suomalaista brändiä, joiden luomuksiin olisin ihastunut ja jotka istuisivat täydellisesti minulle. Vaatteen kohdalla koen tärkeimmäksi, että se on 100% omaan makuun sopiva, sillä muutoin se jää käyttämättä – siksi olen päätynyt useammin ostamaan ulkoimaisen kuin kotimaisen valmistajan vaatteita. Suomalaisista brändeistä suosikkejani ovat muun muassa R/H Studio, Marimekko, Nanso ja KN Collection.

 

 

Pari ihanaa suomalaista brändiä

KN Collection – Tyylikkäitä asusteita naisille ja miehille (kotipaikka Helsinki)

Saana ja Olli – Kauniita kodintekstiileitä (kotipaikka Turku)

Lumene – Ihonhoitotuotteita ja kosmetiikkaa (kotipaikka Espoo)

Flow Cosmetics – Suomalaisista kasveista ja villiyrteistä valmistetua kosmetiikkaa (kotipaikka Riihimäki)

Frantsila – Yrtti- ja kasviöljyjä, uutteita, tuoksuja sekä ihonhoitotuotteita (kotipaikka Frantsila)

Foodin – Terveellisiä herkkuja, superfoodeja ja pähkinöitä (kotipaikka Jyväskylä)

 

Jokainen voi tehdä pieniä, parempia valintoja maapallon puolesta arjessaan. Voi valita pienemmän suomalaisen brändin valmistaman saippuan kansainvälisen jenkkimerkin sijaan. Moni meistä olisi varmasti samaa mieltä siitä, että suomalaisen Havin Riihimäellä valmistetut lämpökynttilät ovat parempi valinta kuin Ikean kynttilät, joiden yhteydessä ei edes kerrota, missä ne on tehty. Kun valitsen raakasuklaata kaupassa, valitsen ulkomaisen brändin sijaan mieluummin Foodinin suklaalevyn, sillä tiedän, että samalla tuen suomalaisen perheyrityksen toimintaa.

Teemme valtavasti valintoja joka päivä. Siksi kenenkään ei kannata mielestäni ottaa stressiä joka ikisestä valinnasta. Siinä tulee nimittäin vain hulluksi! Yksi esimerkki hyppäsi silmilleni Hesarista viime viikonloppuna: kun ihminen ei voi matkustaa bussilla, koska hyönteiset saattavat törmätä bussiin ja kuolla, mennään jo aika äärimmäisyyksiin.

Summa summarum: älä ota stressiä, mutta älä myöskään elä täysin välinpitämättömästi. Tee valintoja, joiden takana voit seistä ja jotka tuntuvat sinusta hyviltä. Innostu aina välillä tutkimaan pakkausten selkämyksiä ja sitä, missä ostamasi tuotteet on tehty tai mistä niiden raaka-aineet tulevat. Kuluttamiseen sopii edelleen vanha neuvo: osta vain tarpeeseen, ja käytä harkintaa uutta ostaessasi.

En tehnyt sen suurempia uuden vuoden lupauksia vuoden alussa, mutta tämän lupaan: yritän ostaa yhä enemmän kotimaisia tuotteita. Yleisesti ottaen haluan tällä hetkellä välttää uusien tavaroiden ostamista, sillä loppuvuodesta meillä tulee menemään rahaa, kun sisustamme uutta kotiamme. Myös häät haukkaavat säästöistä tänä vuonna oman osuutensa. Ikuisuuslistallani on muutamia asioita – esimerkiksi klassiset siniset farkut ja kunnolliset talvikävelykengät – mutta käytännössä en tarvitse tällä hetkellä oikeastaan mitään uutta.

Suureksi ilokseni löysin hääpukuni käytettynä. Pari muutosta, ja mekko on minulle täydellinen <3 Monesti tavara, joka on tuonut iloa jo yhdelle, tuo iloa myös uudelle omistajalleen.

 

lue myös:

6 tärkeää dokumenttia, jotka kannattaa katsoa

eettisiä urheiluvaatteita – wear népra

ihanaa arkiruokaa: vegaaninen pinaattikeitto

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Kommentit (2)
  1. vilhelmiina hellstén
    13.1.2020, 11:57

    Puhuit myös minun puolesta tässä tekstissä, äärimmäisen hyvä kirjoitus ja kiitos tästä 🙂
    superkivaa viikkoa sinne <3!

    1. Onpa kivaa kuulla, että samaistuit <3 Välillä oikeiden valintojen tekeminen on vaikeaa, kun erilaista tietoa on saatavilla niin paljon! Mutta pienilläkin valinnoilla on iso merkitys 🙂

      Iloa ja aurinkoa myös sun viikkoon <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *