Olin väärässä rakkausromaaneista (ja kuuma kirjatärppi)
Suosikkikirja: Red, White and Royal Blue
Tämä on käsi ylös virheen merkiksi -hetki. Olen ollut siinä uskossa, että en pidä rakkausromaaneista. Siis tiedättehän, Harlekiini-romaaneista, romanttisista kirjoista, mitä ne nyt ovat. Romance novels, puhun niistä. Rakkausromaani lienee oikea suomenkielinen termi.
En siis ole nyrpistellyt nenääni niille ja pitänyt roskana (never!), olen vain kuvitellut että minä, Maisa, en pidä niistä. Olenhan tunnettu silmien pyörittelijä, joka tässäkin blogissa dokumentoidusti ei pidä yltiöromanttisesta lässytyksestä. Eikä seksikohtauksista. Ja siis yltiöromanttisuus ja seksikohtaukset nyt vähän niinku on se juttu rakkausromaaneissa.
Okei, on mulla ollut hieman negatiivinen kuva rakkausromaaneista. Mun päässä ovat välkkyneet Harlekiinien kasarille jumahtaneet rumat kannet, joissa avoimeen paitaan pukeutunut pitkätukkainen Fabio suutelee jotain näpsäkkää hovineitiä takkatulen äärellä. Ja se Frendien jakso, jossa Joey löytää eroottista kirjallisuutta Rachelin tyynyn alta ja kiusaa Rachelia siitä (terve suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen, Frendit!)
Mutta! Luin Casey McQuistonin oikein hauskan, oikein koukuttavan, oikein nokkelan, oikein kuuman ja romanttisen Red, White & Royal Bluen, ja nyt olen rakkausromaanikäännynnäinen. Tajusin, että parhaimmillaan rakkausromaanit ovat hauskoja ja leppoisia hyvän mielen rom comeja — parilla ekstra seksikohtauksella ja lisäannoksella romanttista sälää. Minähän — kaikesta silmien pyörittelystäni huolimatta — rakastan rom comeja! Ja luettuna seksikohtauksetkaan eivät häiritse minua. Mun ei tarvitse pohtia, että kuinkahan kiusallista tuo on näyttelijöille. Yltiöromanttista lässytystäkin kestän huomattavasti paremmin sivuilla kuin ruuduilla.
Ennen RWRB-valaistumistani olin lukenut kaksi rakkausromaaniksi luokiteltavaa kirjaa, kaksi Bridgerton-sarjan osaa. Huutelin taannoin Netflixin Bridgertonista kirjoittaessani, että kirjat lukeneiden mielestä kakkoskausi ei vertautunut mitenkään mairittelevasti sen pohjalla olevaan Viscount Who Loved Me’hen. Pitihän mun selvittää, ovatko oikeassa, joten lainasin sen kirjastosta. Kukaan ei voi väittää, ettenkö ottaisi blogihuuteluitani vakavasti! Toki en kirjan luettuani muistanut kertoa, mihin lopputulokseen olin tullut.
Noh, parempi myöhään… lopputulos taisi olla se, että en mitenkään erityisemmin pitänyt kirjasta. Että sarjasta sentään on yritetty silotella pois lähdemateriaalin ankeita puolia. Että 1800-luvulle sijoittuva, ikävän epätasa-arvoinen romantiikka ei vetoa minuun. Että miksi nuo miehet (Anthonyn Viscount Who Loved Me’n lisäksi olen lukenut Benedictin tarinan An Offer from a Gentleman) kohtelevat naisia noin, miksi tämän pitää olla niin takapajuista ja ankeaa? Sarjassa ikävyydet ja epätasa-arvon unohtaa helpommin, kun uppoutuu väreihin ja musiikkiin ja kauniisiin ihmisiin ja hulppeisiin lavasteisiin. Ja Jonathan Baileyyn.
Kyllähän minä tajuan, että Bridgertonit ovat rakkausromaanien alagenreä, historiallista romantiikkaa, että ”apua, mies ja nainen ovat kahdestaan huoneessa, nyt heidän on mentävä naimisiin” on osa sitä maailmaa ja ajanjaksoa, joita kirjoissa maalataan. En vain pidä siitä.
Kävi ilmi, että fabioiden ja bridgertoneiden sijaan minä pidän moderneista, nykyaikaan sijoittuvista, popkulttuuriviittauksia viljelevistä, hauskoista ja fiksuista hyvän mielen rom com -rakkausromaaneista, jotka kertovat höttöisiä, sydämellisiä, romanttisia, tasa-arvoisia rakkaustarinoita. Tai siis ainakin pidän Red, White & Royal Bluesta. Otokseni ei ole kauhean edustava, myönnetään.
Mutta anteeksi vaan, kuka rom com -fani voisi vastustaa juonta, jossa Yhdysvaltojen presidentin poika Alex rakastuu Walesin prinssi Henryyn? Yhdistettynä parhaaseen rom com -tropeen, enemies to loversiin. Plus salasuhteeseen ja siihen, että miten käy presidentinvaaleille tai iik, monarkialle, jos suhde paljastuu? Diplomaattinen katastrofi uhkaa! Täydellistä. Täydellisen hauska lukukokemus, täydellisen hauska, fiksu ja romanttinen rakkaustarina.
Käännytettynä rakkausromaanifanina aion seuraavaksi lukea Bolu Babalolan Honey & Spicen. Seuraan Bolua Twitterissä (huipputyyppi, twiittaa popkulttuurista ja muusta hauskasta), ja olen vakuuttunut, että rakastan Honey & Spicea. Siinäkin on enemies to loversia. Ja feikkisuhde. Ja ilmeisesti kaikkea muutakin hauskaa ja kuumaa säätöä.
PS. Ken tietää hauskoja, moderneja rakkausromaaneja, saa vinkata!
PPS. Red, White and Royal Bluesta on tekeillä Amazon Primen leffa. Julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta kuvaukset on jo paketissa. Kirja on superpidetty, joten valtaisalla fanijoukolla on taatusti sanottavaa, jos menee pieleen. Näyttelijävalinnoistakin syntyi jo pientä polemiikkia, luonnollisesti. Minä olen vain iloinen, että nyt olen valmiiksi lukenut lähdeteoksen ja voin sitten valittaa kirjafanin auktoriteetilla.”Kirja oli paljon parempi, mitä hittoa!!?” 😀
LUE MYÖS:
- Bridgertonin kakkoskausi (eli kuinka someraivo muutti mieleni)
- Analysoiminen pilaa romanttiset komediat
- Hyvän romanttisen komedian tunnuspiirteet
SEURAA BLOGIA:
