Minulla on syöpä, ja ennuste on huono

Tuntuu hankalalta aloittaa asiasta kirjoittaminen noin suoraan.

Syöpä.

Se on asia, joka tapahtuu joillekin muille. Ihmisille lehtijutuissa ja klikkiotsikoissa, serkun kummin kaimalle, ala-asteen opettajalle, hahmolle televisiosarjassa. Ei minulle, joka olen 33-vuotias ihan tavallinen nainen, jolla on kaksivuotias poika ja aviomies ja vielä koko elämä edessä.

Melanooma.

Kesäilmojen tavoittaessa Suomen ilmestyy iltapäivälehtiin pakolliset artikkelit. ”Näin tunnistat melanooman.” ”10 luomea, jotka paljastavat syövän.” Olen aina tunnollisesti vilkaissut kyseiset artikkelit läpi, sillä punatukkaisena ja vaaleaihoisena olen aina tiedostanut riskit. Ei sitä silti oleta, että rutiininomaisessa luomen poistossa löytyy ihosyöpä.

Konsultaatio. Leikkaus. Toipuminen. Kontrollit. Kuvaukset. Lääkäreitä, fysioterapeutteja, hoitajia.

Viime vuoden lokakuussa sain tiedon, että poistetusta luomesta on löytynyt pahanlaatuinen kasvain. Marraskuun alussa poistetun luomen ympäriltä pohkeesta tehtiin lisäpoisto, ja samalla poistettiin saman jalan nivusista kaikki imusolmukkeet. Marraskuu meni terveyskeskuksessa rampatessa haavojen parantuessa ja imusolmukkeiden poiston aiheuttaessa haasteita. Joulukuussakin oli jännitystä kerrakseen, mutta juuri ennen vuodenvaihdetta hoito julistettiin onnistuneeksi ja siirryttiin kontrollivaiheeseen.

Leikkauksesta jäänyt jalan turvotus huoletti päivittäin alkuvuodesta, ja sain jalkaan kokoaikaisen tukisukan. Tulehduksista stressattiin, kunnes tuli maaliskuussa ensimmäiset kontrollikuvaukset. Maksasta löytyi pieni läntti, joka todettiin jatkotutkimuksissa epäselväksi ja seurattavaksi.

Kesäkuun kontrollikuvauksiin mentiin hiukan pessimistisesti, ja heinäkuun alussa lääkärikäynnillä sainkin ne huonot uutiset. Syöpä on tullut takaisin ja levinnyt aggressiivisesti laajalle. Maksa, perna, luusto. Täynnä isoja ja pieniä pisteitä.

Tilanne on huono.

Hoidot aloitettiin heti viikon päästä uutisista, ja olen nyt ehtinyt käydä ottamassa kaksi annosta. Kolmen viikon välein tiputuksessa suoneen lääkettä, joka vielä muutamia vuosia sitten oli syöpäpotilaiden märkä uni. Ei kipuja, mutta sivuoireita pelätään koko ajan.

Toivotaan lääkkeiden ehtivän väliin, mutta ennuste on todella huono, jos hitaasti vaikuttava lääke ei ehdi estää leviävän syövän vauhtia.

Kuukausia, ei vuosia.

Miten tuollaiseen ajatukseen sopeutuu?

Sitä ja monia muita asioita pohdin ääneen täällä blogissa.

 

Kevyempää linjaa vedän pääblogissani The Variety Show.