Eteenpäin, sano mummo lumessa ja minä syövässä

Elämäni raskain vuosi – tähän asti.

Insta-feedini ja seurattujen blogien listaukseni ovat jo muutaman päivän ajan täyttyneet erilaisista vuosikatsauksista, listauksista ja tykätyimpien kuvien kollaaseista. Tutut ja tuntemattomat niputtavat vuoden aikana tapahtuneet jutut hyviin ja huonoihin, onnistuneisiin ja parannusta vielä kaipaaviin.

Minä olen kateellinen noista omalla tavallaan huolettomista listauksista mutta samalla järjettömän onnellinen, että olen täällä.

Vuosi 2018 on ollut minulle ja läheisilleni äärettömän rankka. Huolta ja murhetta leikkauksesta toipumisesta on riittänyt aivan liikaakin, ja sen rinnalla on koko ajan kulkenut enenevissä määrin myös itse syöpä ja sen liikkeet. Tämän suuremmin en halua mennyttä vuotta muistella nyt, sillä jo viime aikaisissa murheissa on ollut tarpeeksi tekemistä.

Kaiken huolen ja murheen rinnalla kulkee kuitenkin onni siitä, että olen saanut olla täällä koko tämän vuoden, mitä en uskonut suorilta alkuperäisen diagnoosin tai viime kesän levinneisyysuutisen jälkeen.

Olemme viettäneet ihanan ja rennon joululoman, jota omalta osaltaan on värittänyt sekä negatiivinen että positiivinen nostalgia.

Uusi vuosi vaihtuu ihan kotona, miehen flunssaillessa ja pojan mennessä (toivottavasti) aikaisin nukkumaan. Hyvä näin.

 

Hyvää uutta vuotta kaikille! :)