Miltä syöpä näyttää?

Minulla syöpä ei näytä tällä hetkellä juuri miltään, ja päällepäin sairastamistani ei voisikaan arvata – ainakaan vielä.

Voin fyysisesti hyvin, ja aivan minimaalisia juttuja lukuunottamatta voin aivan samoin kuin ilmankin tätä tautia.

Minulla syöpä näyttäytyy enemmän ajoittaisena väsymyksenä, huonotuulisuutena ja ainaisena stressinä, joita yritän kuitenkin sairasloman turvin hallita.

Jaksan ihan kivasti.

Usein jopa tosi kivasti.

Joskus huomaan pieniä oireita immunologisen lääkityksen johdosta, tai ainakin epäilen kyseisten oireiden johtuvan lääkityksestä. Pieniä hyttysen piston oloisia näppyjä ilmestyy käsivarsiin muutama päivä lääkkeen antamisen jälkeen. Limakaivot ovat kropassa ehkä aavistuken verran kuivuneita. Flunssa ei pääse läpi kunnon vaivaksi asti, mikä on todennäköisesti lääkkeen ansiota.

Toki leikkauksen jäljet ovat läsnä elämässäni koko ajan, ja tarkkasilmäiset voivat huomata reisimittaisen tukisukkani vaatteiden alta tai nilkasta pilkottamasta. Hameita en mielelläni pidä, koska tukisukka näyttää vähän hassulta, ihan kuin olisin unohtanut puolet sukkahousuista kotiin. Jonkin verran jalassa on kipuja poistettujen imusolmukkeiden takia.

Yleensä syövästä ajatellaan huiveja, verkkareita ja nuutuneita ilmeitä, ja sekin vaihe voi olla minulla vielä edessä. Toisaalta, melanooma ei käyttäydy ihan samalla tavalla kuin ne yleisimmät syövät, enkä minäkään oikein osaa sanoa, miltä loppu voisi kohdallani näyttää.

Toivottavasti syöpä näyttää minun kohdallani pitkältä tulevaisuudelta, onnen hetkiltä ja elämiseltä.

Kyllä sen stressin kestää, jos vain saisi elää.

 

 

 

 

 

 

Kommentit (4)
  1. Olen 7 vuotta sitten ollut kengissäsi. Tämä on elämässäni ensimmäinen kerta, kun voin sanoa kulkeneeni toisen ihmisen askeleissa – ja en ole tajunnutkaan kuinka paljon se sattuu. Sinun elämän tarinasi melanooman parissa on hyvin sanoittanut omatkin kokemukseni. Minä olin sairastuessani siinä mielessä ”onnellisessa” (jos näin graavia ilmausta voidaan tässä yhteydessä käyttää) asemassa, että olin 19-vuotias sinkku.
    Siinä missä sinulta alkuperäinen syöpä poistettii sisäsäärestä, minulla poistettiin ulkosäärestä. Imusolmuke-evakuaatio, 4.Asteen melanooma, aivan kuin eläisin seitsemää vuotta uudestaan.

    Ymmärrän, että toivominen saattaa luoda myös pelkoa, mutta toivon että kommenttini tuo uskoa huomiseen. Minä olen yhä edelleen täällä, seitsemän vuotta myöhemmin. En enää sinkkuna, vaan kohta kahden pienen lapsen äitinä ja vaimona.
    Toivon todellakin, koko sydämestäni, että tämä ”kokemus” jää vain elämäsi yhdeksi luvuksi.

    Olet ajatuksissani.

    1. Kiitos tarinastasi!

      Kommentisi lukeminen oli aika pysäyttävää monestakin syystä.

      En ole vielä toistaiseksi törmännyt kehenkään, jonka matka olisi millään tavalla ollut samankaltainen omani kanssa, ja osittain senkin takia aloin kirjoittaa tätä blogia julkisesti.

      Onnea, että olet!

       

      Laittaisitko minulle sähköpostia?

  2. Minun isäni ei näyttänyt diagnoosin jälkeen juuri mitenkään erilaiselta kuin ennen. Diagnoosi tuli kesäkuussa ja vielä syksyllä kävimme yhdessä hirvimetsällä. Tukka lähti jossain vaiheessa, mutta hän oli kuitenkin yli 70-vuotias, eikä ole kummallista, että sen ikäinen mies on kalju. Hiukset kasvoivat myöhemmin takaisin. Helmikuussa hän sai sädehoitoa, jonka jälkeen liikkuminen alkoi olla hankalaa. Kävimme kuitenkin keväällä vielä mökillä ja hän veteli moottorikelkkaa käyntiin aivan kuin ennenkin. Vielä toukokuun alussa kaikki näytti normaalilta, kun kävimme päiväretkellä Kuusamon suurpetokeskuksessa. Hän vaan väsyi silloin tosi nopeasti (niin kai, kun silloin hänellä oli jo keuhkokuume, eikä sellaiset juurakot tunnetusti mene ihan mitättömän hengenahdistuksen takia lääkäriin).

    Isälläni oli eri syöpä kuin sinulla, mutta voin yhtyä tähän näkemykseesi, että syöpää sairastava ei välttämättä näytä ulkoisesti mitenkään erikoiselta. Muutokset näkyvät mielialoissa, jaksamisessa ja esimerkiksi siinä, että ruoka ei maistu enää miltään (sytojen sivuvaikutus), joten ei huvita enää syödäkään ja sehän vaikuttaa taas jaksamiseen.

    1. Välillä tulee itellekin semmonen fiilis, et pitäskö mun muistuttaa ihmisiä tästä mun tilanteesta, että osaisivat laittaa mun elämän ja tekemiset kontekstiin, kun se on kuiteskin itelle iso juttu. Toisaalta on myös älyttömän kivaa, että en oo pelkästään SYÖPÄ.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *