Minkälaista on olla osa tilastoa

”Onko kellään lähisukulaisellasi ollut melanoomaa?”

Hoitoprosessin aikana minulle moneen kertaan esitetty kysymys sai minut jokin aika sitten tajuamaan jotain aika pysäyttävää. Kukaan lähisukulaisistani ei voi enää ikinä vastata samaan kysymykseen kieltävästi.

Melanooma ei varsinaisesti ole suoraan periytyvää, mutta siihen voi olla geneettinen taipumus.

Olen perinyt sekä äitini että isäni puolelta punaiset hiukset ja vaalean ihon, mutta kenellekään sukulaisella ei ole tietojemme mukaan ollut melanoomaa.

Minulle äärimmäisen pysäyttävä ja paljon syyllisyyttä aiheuttava tajuaminen liittyy tilastoihin: minun syöpäni vie lähisukulaiseni tilastollisesti lähemmäksi samaa sairautta.

Tuo on musertava tieto.

Kyllähän minä tiedän, etten ole vastuussa toisten sairastumisesta, enkä aktiivisesti aiheuta toisille ihmisille syöpää, mutta mielestäni logiikkani on aika aukoton.

Yritän suurimmaksi osaksi olla ajattelematta asiaa näin, mutta aina välillä se käy mielessäni.

En edes halua ajatella tilannetta pienen poikani kannalta.

 

 

 

 

 

 

Kommentit (4)
  1. Ja edellisen lisäksi, lapsesi kohdalla riski on nyt tiedossa, joten häntä voidaan suojata auringolta vielä entistäkin paremmin (eikä ole tarkoitus mitenkään syyllistää!).

  2. johannannana
    22.8.2018, 09:38

    Näinhän on siis parempi kaikkien sun lähisukulaisten kannalta, heidät tutkitaan tarkemmin – heihin suhtaudutaan vakavammin. He saavat tarkemmin suunniteltua hoitoa. Isäni vakavan sairauden takia, me lapset ollaan aika tarkassa syynissä, mistä johtuen tuskin meidän kohdalla tilanne pääsisi ikinä liian pitkälle. Suojelet siis omaa poikaasi tällä parhaiten.

    1. En ole kyllä osannut asiaa ajatella näin aiemmin. Kiitos!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *