Mistä on soveliasta kirjoittaa syöpäblogissa?

Vaikka tämä blogi on päiväkirjamaisempi kuin mikään muu, mitä olen ikinä julkisesti kirjoittanut, ja vaikka itsekin toitotan käsitteleväni täällä asioita raa’an rehellisesti, olen monta kertaa jättänyt kokonaan kirjoittamatta tai julkaisematta jo kirjoitetun postauksen jostain herkästä aiheesta.

Tätä syöpäblogiani lukevat monet minulle läheiset ihmiset, ne läheisimmät, ja lisäksi monta muuta tuttua ja puolituttua. En halua loukata tai järkyttää ketään, mutta välillä haluaisin oikeasti avautua niistä vaikeistakin aiheista.

Miltä tuntuu, kun ystävistä ja kavereista ei kuulu mitään.

Miltä tuntuu miettiä, kuka löytää minut kuolleena.

Minkälaista tukea oikeasti kaipaisin ihmisiltä.

Miltä tuntuu puhua omalle miehelle tämän tulevasta vaimosta, että hän löytäisi onnen minun kuoleman jälkeenkin.

Miltä tuntuu googlettaa sanoja ’saattohoito’, ’eutanasia’ tai ’kuoleman kivut’.

Tuntuu aika hurjalta ajatukselta kirjoittaa jostain noin suuresta aiheesta ja sitten tavata läheisiä ihmisiä kasvokkain ja tietää heidän lukeneen tekstini.

Mutta minulle tämä blogi on kuitenkin tärkein terapiamuotoni. Kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia ja vapauttaa ne, jotta niitä ei tarvitse murehtia aktiivisesti aivoissa.

Tunnen tarvetta vapauttaa ajatuksiani, mutta onko minulla oikeutta siihen, jos se tuottaa tuskaa muille?