Mistä on soveliasta kirjoittaa syöpäblogissa?

Vaikka tämä blogi on päiväkirjamaisempi kuin mikään muu, mitä olen ikinä julkisesti kirjoittanut, ja vaikka itsekin toitotan käsitteleväni täällä asioita raa’an rehellisesti, olen monta kertaa jättänyt kokonaan kirjoittamatta tai julkaisematta jo kirjoitetun postauksen jostain herkästä aiheesta.

Tätä syöpäblogiani lukevat monet minulle läheiset ihmiset, ne läheisimmät, ja lisäksi monta muuta tuttua ja puolituttua. En halua loukata tai järkyttää ketään, mutta välillä haluaisin oikeasti avautua niistä vaikeistakin aiheista.

Miltä tuntuu, kun ystävistä ja kavereista ei kuulu mitään.

Miltä tuntuu miettiä, kuka löytää minut kuolleena.

Minkälaista tukea oikeasti kaipaisin ihmisiltä.

Miltä tuntuu puhua omalle miehelle tämän tulevasta vaimosta, että hän löytäisi onnen minun kuoleman jälkeenkin.

Miltä tuntuu googlettaa sanoja ’saattohoito’, ’eutanasia’ tai ’kuoleman kivut’.

Tuntuu aika hurjalta ajatukselta kirjoittaa jostain noin suuresta aiheesta ja sitten tavata läheisiä ihmisiä kasvokkain ja tietää heidän lukeneen tekstini.

Mutta minulle tämä blogi on kuitenkin tärkein terapiamuotoni. Kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia ja vapauttaa ne, jotta niitä ei tarvitse murehtia aktiivisesti aivoissa.

Tunnen tarvetta vapauttaa ajatuksiani, mutta onko minulla oikeutta siihen, jos se tuottaa tuskaa muille?

 

 

 

 

 

Kommentit (22)
  1. Tilanteesi vakavan, etenevän sairauden kanssa ei ole minulle tuttu, mutta omassa perheessä on ollut lapsenlapsen vakava, henkeä uhannut sairaus ja yhden lapsen kuolema, joten tabut ja toisten tunteiden suojeleminen ovat tuttuja teemoja. Nykyään ajattelen niin, että kun paha (kuten syöpä) on tapahtunut, siltä ei voi ketään suojella. Tunteet ja ajatukset joita se itsessä, perheessä ja läheisissä herättää, eivät ole vaarallisia vaikka tekevätkin kipeää – ja toisin kuin se paha, tunteet ovat aina ohimeneviä. Kipeitä tunteita sinunkin lähelläsi kokee varmasti jokainen, mutta usein niitä on helpompi käsitellä, kun niille on sanat eivätkä ne ole vain yleistä ahdistusta. Lähipiirisi voi tosiaan valita milloin postauksesi lukevat, vai lukevatko ollenkaan, mutta ajattelen että sinun aikasi on nyt.

    1. Hyvin kirjoitettu! 🙂

      Usein aina sanotaan, että lapsen kasvatuksessa on tärkeää lapsen tunteiden sanottaminen, kun tämä vasta opettelee asiaa, mutta sanoisinpa, että tunteiden sanottaminen olisi todella tärkeää myös aikuisille. Olen tehnyt monta oivallusta omista tuntemuksistani tätä blogia kirjoittaessa, kun alitajunta tuokin ruudulle ne juuri oikeat sanat.

  2. Kaikki tavat jolla pääsee elämässä päivän eteenpäin, on hyväksi. Toiset valitsevat sairastuessaan linjan pitää asia yksityisenä, ja se on ok. Meillä mieheni sairastui syöpään 2007 ja se oli silloin koko perheelle helpompi kun asiasta puhuttiin julkisesti ja päivästä toiseen mentiin huumoria viljellen. Nyt olen saanut elää samoja tunteita vaimona uudelleen kun sama mies on taas sairaalassa, nyt aivoverenvuodon takia. Tästäkin selviämme yhdessä. Mutta ne tunteet menetyksen pelosta palasivat samanlaisena kuin ennen. Lopullisesti ne lähti vasta eilen kun lopulta ensi kerran viikkoon näin toisen. Mutta siitä julkisuudesta taas tällä kertaa, mies julkaisi itsestään kuvan teholla facebookissa kylämme yhteisessä ryhmässä. Se siitä yksityisyydestä!

    1. Hyvä, että te olette löytäneet teille sopivan tavan olla ja elää! 🙂

      Tottakai on myös ok, jos syövän haluaa pitää esim. vain perheen sisällä, mutta minä koin heti diagnoosin tultua, että en halua piilotella asiaa, sillä mielestäni minulle siitä tulisi vain liikaa stressiä, kun yrittäisin olla kuin mitään järisyttävää ei olisikaan tapahtunut. Koen myös, että tietynlaisesta yksityisyydestä luopuminen avasi omatkin silmät huomaamaan, että kaikilla on omat taakkansa, joita useimmat kantavat yksin, muiden tietämättä. Siinä kokee itsensä tietyllä tavalla pieneksi ja ihan rivityypiksi, vaikka syövän takia itsensä helposti kohottaakin jollekin kummalliselle jalustalle, kun onhan tämä ihan kauhea kohtalo.

      Olen kyllä kasvanut perinteiseen suomalaiseen tyyliin, että perheen asiat pidetään omana tietonaan, mutta sairastuminen sysäsi pintaan muutoksen tässä, joka oli kyllä muhinut pinnan alla jo jonkin aikaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *