Syöpä 10 – Maria 0

Aiemmat huolet tuntuvat nyt niin pieniltä.

Perjantaina sain tulokset TT-kuvista eli seurantakuvauksista.

Maksan kasvaimet kasvavat jälleen, eli immunologinen lääke ei enää toimi, enkä sitä enää jatkossa saa.

Selkävaivat selittyivät samassa yhteydessä kertaheitolla, sillä rintarangan yhdessä nikamassa on luuston etäpesäke eli kasvain, joka on painanut nikamaa kasaan ja aiheuttanut kompressiomurtuman.

”Koska olet niin nuori ja vahva, voitaisiin vielä kokeilla noita sytostaatteja.”

Samalla yritetään saada minulle paikkaa lääketutkimukseen.

Enkö nyt vain voisi jo mennä kuolemaan?

 

Viikonloppu oli aika rankka.

Mies oli lähtenyt ulkomaan reissuun isäni ja veljieni kanssa, ja uutiset olivat odottamassa heitä menolennon laskeuduttua. Minulla oli onneksi viikonlopun ajan äitini minun ja poikani seurana.

Heti maanantaille sovittiin eka sytostaattihoito, ja mies tuli reissusta kotiin samana iltana.

Jo lauantaina aloitin uudet vahvoiksi huumausaineiksi luokiteltavat kipulääkkeet, jotka laittoivat minut niin heikkoon kuntoon, että lopetin ne saman tien, jotta maanantain hoitoon olisin voimissani. Huomenna ne pitäisi aloittaa taas uudestaan, jotta selkäkivut pysyisivät kurissa.

 

Lääkkeitä, lääkkeitä, lääkkeitä. Sivuoireita, ongelmia, vahtimista.

Sitä se minun elämäni nyt on, ainakin vielä vähän aikaa.

Sytostaattihoidoilla voidaan hyvällä tuurilla saada hiukan lisäaikaa, mutta nyt ei enää puhuta vuosista, ihan vaan kuukausista. Oikeasti.

 

Kyllähän näitä tällaisia uutisia on tässä matkan varrella tullut jo aikaisemminkin, mutta matkan pidetessä sen lopullisuuden tajuaa paremmin.

Voi, kunpa olisimme viime kesänä uskaltaneet luottaa lääkkeen tehoon, vaikka sitäkään ei kukaan olisi pystynyt varmaksi ennustamaan.

On tässä onneksi ollut paljon hyviä hetkiä hoitojenkin aikana, mutta olisi kivaa, jos hyviä päiviä olisi vielä tiedossa lisää.

 

Nyt siirryn siihen perinteisen syöpäpotilaan moodiin. Lääkkeet tekevät todennäköisesti väsymystä, pahoinvointia ja huonoa yleisoloa. Hiukset lähtevät, voimat vähenee.

 

Vähän kyllä kävi mielessä, että onko tämä viimeinen hoitoyritys enää sen arvoista.

 

 

 

Kommentit (20)
  1. Voimia Maria viimeisiin kuukausiin, toivon todella paljon että saatte nauttia vielä kivuttomista, sivuoireettomista ja mukavista hetkistä roppakaupalla. Olet ajatuksissa usein vaikka ei oikeasti tunnetakaan <3

  2. Löysin vahingossa tämän julkaisun. Olen syvästi pahoillani. <3
    Äitini nukkui hetki sitten pois parantumattoman syövän uuvuttamana.
    Nyt on hetki, jolloin voit pysähtyä ja miettiä, että miten haluat loppuajan viettää. Kuinka voit kaikesta huolimatta olla mahdollisimman onnellinen. Omaisen näkökulmasta voin sanoa, että ne muistot auttavat myöhemmin niitä, jotka joutuvat rakkaastaan luopumaan. Mikä on olennaista. Yrittäkää unohtaa riitely tai negatiivinen häly.
    Avoimuus, rakkaus, kaikki ääneen lausutut asiat, toiveet, suru tai kenties suru..
    Olen ikuisesti kiitollinen, että sain tehdä hyvästejä hitaasti. Mutta minua harmittaa suuresti, että perheen sisällä oli luopumisen tuskaa, joka aiheutti turhaa riitelyä loppuvaiheen hoitopäätöksissä kun äiti ei enää kyennyt itse loogisesti kommunikoimaan. Suosittelen asian vaikeudesta huolimatta käymään myös keskustelua yhdessä miten perhe toimii kun sinä ehkä et pysty kertomaan.
    Voimia sinulle ja perheellesi.

    1. *tai kenties viha

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *