Syöpälomalaisen ajatuksia, osa 1

Mitäköhän kaikki ajattelee, kun näin hyväkuntoisena täällä heilun ja vien poikaa aamulla hoitoon?

Sairaslomalaisena huono omatunto on päivittäinen vieras.

Yleensä mieheni vie pojan aamuisin hoitoon, mutta tänään oli hänen työkiireidensä vuoksi minun vuoroni, ja aloin paluumatkalla miettiä, miltä tämä kaikki näyttää.

Päiväkodissa syövästäni toki tiedetään, mutta Hesarin artikkelin myötä moni muista vanhemmistakin on saanut tietää asiasta. Yhtäkkiä minulle tuli sellainen olo, että ei kai kukaan ajattele minun vain suurentelevan asioita tai feikkaavan jotenkin.

Olen kuitenkin hyvässä kunnossa tällä hetkellä, ja oikeastaan olen ollut koko ajan pientä säätämistä lukuun ottamatta. Kuten aiemmin kirjoitin, en varsinaisesti näytä siltä, minkälaiseksi syöpäpotilas mielletään, joten tilannetta voi olla vaikeaa uskoa, vaikka faktat olisivat niin sanotusti tiskissä.

En kuitenkaan haluaisi käyttäytyä yhtään sen sairaammin kuin on pakko, vain muiden vuoksi. Jos vointini on hyvä, se on kiva asia, mutta välillä mietityttää väkisinkin, mitä muut ajattelevat.

Tästä nyt vain menen kotiin ”sairastelemaan” pojan jäädessä itkemään perääni.

Huono omatunto on välillä myös ihan vain itseni ja oman toimintani aiheuttamaa.

Tuntuu pahalta jättää poika päiväkotiin, vaikka se onkin meille kaikille parasta. Olen potenut huonoa omaatuntoa sairaslomalla olemisesta, koska en fyysisesti ole kovin huonossa kunnossa, mutta sairasloma on syöpähoitojen keskellä todellakin tarpeen ihan vain pään kasassa pitämiseksi.

Jos voin henkisesti hyvin, hoitoni onnistuvat paremmin jo ihan senkin takia, ettei minun tarvitse arpoa, mitkä oireet johtuvat työkiireistä tai yleisestä tilanteen aiheuttamasta stressistä. Osaan keskittyä kuuntelemaan kroppaani, jotta voin erottaa sinne kuulumattomat reaktiot.

Perusflunssakin voi olla oire jostain lääkitykseen liittyvästä, joten itsensä kunnossa pitäminen on tärkeää.

Tuntuisi kohtuuttomalta suorittaa 100-prosenttista arkea tässä tilanteessa.

Nyt tulin tietysti vainoharhaiseksi, että jos Kela käy lukemassa blogiani ja epää minulta sairauspäivärahan jatkossa.

Sairasloma on ihan paikallaan, mutta sen myöntäminen ei tarkoita sitä, etteikö siitä olisi välillä huono omatunto.

On minulla huono omatunto siitäkin, että olen sairastunut syöpään ja pakotan läheiseni tämän helvetin läpi. Mutta se taas on jo ihan oman postauksensa aihe.

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Aivan todella pöhköjä ja turhia ajatuksia! Olet todellakin sairauslomasi "ansainnut", sen tarpeessa, vaikkei ihan joka hetki siltä tuntuisikaan, ei kannata hetkeäkään miettiä, mitä joku muu ajattelee! Onneksi se on joku muu, joka arvioi sairausloman tarpeesi, sun ei kuulu sitä miettiä yhtään, voit luottaa, että tarve on oikein arvioitu! Keskityt nyt vaan pitämään itsesi niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista!

Torey
Näissä neliöissä

Itse olen muutamaan otteeseen ollut sairaslomalla ahdistuneisuushäiriöni takia. Tiedän itse milloin en kykene töihin. Kun olen ahdistunut, saan psykosomaattisia oireita enkä todellakaan kykene työhön, vaikka selviänkin arjessa kotona. Koti on turvapaikka. Mutta vaikka itse tiedän milloin en työhön kykene, mietin aina muiden mielipiteitä. Ajattelevat minut varmaan vaan laiskaksi ja saamattomaksi. Sitten alan ajatella mihin kaikkeen minun nyt kyllä pitäisikin pystyä ja siitä ahdistuu lisää mikä ei ainakaan auta asiaa.

 

Oikeasti ei edes tiedetä mitä muut ajattelevat! Ehkä se sallivat meidän näyttää hyvävointisilta sairaslomasta huolimatta. Ehkä toivovat meille pelkkää hyvää ja toivovat vointimme pian paranevan entisestään. Ja jos joku onkin toista mieltä, niin muistuttaisin, ettei kukaan koskaan tiedä totuutta siitä, miten toinen oikeasti voi.

 

Eli nyt mars sinne sohvalle aivoja tuulettamaan hyvän sarjan kanssa! Ja viis muiden ajatuksista! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Sukulaiseni on sairastanut syöpää yli 5 vuotta ja välillä menee paremmin, välillä huonommin. Ulkopuolinen ei usein arvaisi hänen tilannettaan. Joten huoli pois, olet ansainnut sairauslomasi ja jos joku sitä ihmettelee niin se ei ole sinun ongelmasi.

Fiksua ja myös rohkeaa kuitenkin purkaa kaikenlaisia ajatuksia tänne blogiin, saa muutkin uusia näkökulmia aiheeseen. Paljon voimia sinulle! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Luulisi, että jos sairastat syöpää, haluaisit olla lapsesi kanssa mahdollisimman paljon vielä kun se on mahdollista, etkä laittaisi häntä hoitoon? Olettaen, että tilanne on niin huono kuin sanot sen olevan, eli ennuste on huono.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ompa joku taas välkkynä. Itse näkisin, että sitä parempi vanhempi toinen voi olla, kun saa kerättyä voimia ja toivuttua. Ja se lepo on äärimmäisen tärkeää paranemisen kannalta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä selventää. Kysymys oli vilpitön, joskin kenties kärkkäästi ilmaistu. Aidosti ihmettelin, eikö kaikki aika kannattaisi laittaa lapsen kanssa oloon, mutta tuo näkökulma selventää.

Iida H (Ei varmistettu)

Apua mikä kommentti, voi luoja. Tuntuu että meni ilmat pihalle tästä ajattelemattomuudesta ja empatian puutteesta.

Blogin pitäjälle: Et todellakaan ansaitse tällaista kommenttia. Jokainen sydämellä ja järjellä ajatteleva ymmärtää, että tarvitset kaiken mahdollisen levon itsesi ja lapsesi takia. Voidaksesi toipua, voidaksesi jaksaa ne hetket lapsesi kanssa paremmin. Oon niin pahoillani että joudut kohtaamaan tällaista. Ja olen kiitollinen, että kirjoitat tätä blogia.

totinen (Ei varmistettu)

Ilman huonoennusteista syöpäähän vanhemmuus on tunnetusti aika rankka laji, mutta luulis tosiaan että syöpä muuttaa ihmisen olennoksi, joka kykenee täysipainoisesti 24/7 olemaan lapsensa käytettävissä. Uskoisinkin, että erityisesti tällaisessa tilanteessa kenen tahansa olisi helppo ohittaa kaikki omat pelot, surut, vitutukset, epätoivot, vihat ja ahdistukset ja niiden sijaan keskittyä lempeään, läsnäolevaan vanhemmuuteen. Ja nimenomaan vain siihen!
WHAT???

Iida H (Ei varmistettu)

Kirjoitan vielä yhden kommentin, sitten on varmaan aika jättää tämä trolli oman onnensa nojaan. Me ihmisethän luullaan kovin monia asioita, joista meillä ei ole mitään aavistustakaan. Luulemme, että tiedämme miltä syöpä tuntuu, tai että olemme parempia arvioimaan jonkun levontarvetta paremmin kuin lääketieteen ammattilainen. Mutta se, että joku käyttää tällaisen tilaisuuden haavoittaakseen sen sijaan, että pitäisi turpansa kiinni ja kuuntelisi, ylittää mun ymmärryksen. Olen itse ajatellut, että netti on siitä oiva paikka, että voimme oppia monenlaisista elämäntilanteista ja kasvattaa empatiaamme. Haluaisin tietää, mikä saa ihmisen toimimaan noin julmalla tavalla, mutta täältä se ei taida selvitä. Toivottavasti painut täältä kauas.

Eräs1 (Ei varmistettu)

Samaa mieltä, Iida H!

Jotenkin tulkitsen, että tämä totinen-nimimerkin kommentti oli sarkasmia, joka oli suunnattu edelliselle ääliömäiselle kommentoijalle. Tulkitsen, että totinen tässä pyrki karrikoimalla osoittamaan, miten typerä tuo edellisen kommentoijan viesti koskien lapsen päiväkotiin viemistä oli. Jotenkin ymmärrän, että totinen tässä kirjoittaa tosiaan liioitellen, sarkastisesti ja karrikoiden, että "luulisi tosiaan, että jos jokin niin syöpä tekee vanhemmasta yli-ihmisen, joka kykenee ylittämään kaikki inhimilliset tunteensa ja on läsnä kellon ympäri". Näin totisen tarkoitus olisi tosiaan osoittaa, miten kestämätön, julma ja epälooginen oli tuo ajatuskyhäelmä, jonka varassa edellinen kommentoija syyllisti blogistia lapsen päiväkotiin viemisestä.

Torey
Näissä neliöissä

Eiköhän lähtökohtaisesti jokainen halua olla mahdollisimman paljon rakkaittensa kanssa, oli sitä sitten täysin terve, tai sairastaa jotakin. Kuitenkin, ihminen tarvitsee välillä ja etenkin tietyissä tilanteissa omaa aikaa ja lepoa. Ja muistuttaisin myös, että lapsellekin tekee vallan hyvää varmasti olla siellä hoidossa ja leikkiä saman ikäisten kanssa. Sitten voi hoitopäivän jälkeen käpertyä sinne äidin rakkaimpaan kainaloon ja äiti jaksaa siellä pitää omaa muruaan koko illan! <3

TL (Ei varmistettu)

Hei, halusin vain toivottaa sinulle ja läheisillesi voimia vaikeassa tilanteessa. Huomaan, että olet ajatuksissani usein ja toivon sinulle kaikkea hyvää. Ihanaa, että jaksat kirjoittaa blogia, kiitos.

Maria Hakkala

Kiitos kaikille kommenteista!

Eihän tämä ole helppo asia tämäkään, ja ymmärrän kaikenlaiset mielipiteet.

En ole ikinä ollut sitä koulukuntaa, että lapsi olisi kotona, jos äidillä tai isällä on sairaslomaa. Kyllä se pienen kanssa oleminen on parhaimmillaan/pahimmillaan työtä, eikä mielestäni ole kenenkään etu, että siinä yritetään sinnitellä kaikki yhdessä kotona.

Välillä kyllä päässäni on käynyt näitä "pitäisi olla kaikki mahdolliset hetket lapsen ja miehen kanssa yhdessä, kun vielä voi", mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että jaksan olla paremmin perheeni kanssa läsnä, kun sairastan sairaslomani yksin päivisin, kuten lääkärikin selkeästi tarkoitti.

 

Muistammehan silti olla kohteliaita toisillemme eriävistä mielipiteistä huolimatta! :)

Kommentoi