Syöpälomalaisen ajatuksia, osa 1

Mitäköhän kaikki ajattelee, kun näin hyväkuntoisena täällä heilun ja vien poikaa aamulla hoitoon?

Sairaslomalaisena huono omatunto on päivittäinen vieras.

Yleensä mieheni vie pojan aamuisin hoitoon, mutta tänään oli hänen työkiireidensä vuoksi minun vuoroni, ja aloin paluumatkalla miettiä, miltä tämä kaikki näyttää.

Päiväkodissa syövästäni toki tiedetään, mutta Hesarin artikkelin myötä moni muista vanhemmistakin on saanut tietää asiasta. Yhtäkkiä minulle tuli sellainen olo, että ei kai kukaan ajattele minun vain suurentelevan asioita tai feikkaavan jotenkin.

Olen kuitenkin hyvässä kunnossa tällä hetkellä, ja oikeastaan olen ollut koko ajan pientä säätämistä lukuun ottamatta. Kuten aiemmin kirjoitin, en varsinaisesti näytä siltä, minkälaiseksi syöpäpotilas mielletään, joten tilannetta voi olla vaikeaa uskoa, vaikka faktat olisivat niin sanotusti tiskissä.

En kuitenkaan haluaisi käyttäytyä yhtään sen sairaammin kuin on pakko, vain muiden vuoksi. Jos vointini on hyvä, se on kiva asia, mutta välillä mietityttää väkisinkin, mitä muut ajattelevat.

Tästä nyt vain menen kotiin ”sairastelemaan” pojan jäädessä itkemään perääni.

Huono omatunto on välillä myös ihan vain itseni ja oman toimintani aiheuttamaa.

Tuntuu pahalta jättää poika päiväkotiin, vaikka se onkin meille kaikille parasta. Olen potenut huonoa omaatuntoa sairaslomalla olemisesta, koska en fyysisesti ole kovin huonossa kunnossa, mutta sairasloma on syöpähoitojen keskellä todellakin tarpeen ihan vain pään kasassa pitämiseksi.

Jos voin henkisesti hyvin, hoitoni onnistuvat paremmin jo ihan senkin takia, ettei minun tarvitse arpoa, mitkä oireet johtuvat työkiireistä tai yleisestä tilanteen aiheuttamasta stressistä. Osaan keskittyä kuuntelemaan kroppaani, jotta voin erottaa sinne kuulumattomat reaktiot.

Perusflunssakin voi olla oire jostain lääkitykseen liittyvästä, joten itsensä kunnossa pitäminen on tärkeää.

Tuntuisi kohtuuttomalta suorittaa 100-prosenttista arkea tässä tilanteessa.

Nyt tulin tietysti vainoharhaiseksi, että jos Kela käy lukemassa blogiani ja epää minulta sairauspäivärahan jatkossa.

Sairasloma on ihan paikallaan, mutta sen myöntäminen ei tarkoita sitä, etteikö siitä olisi välillä huono omatunto.

On minulla huono omatunto siitäkin, että olen sairastunut syöpään ja pakotan läheiseni tämän helvetin läpi. Mutta se taas on jo ihan oman postauksensa aihe.

 

 

 

 

 

 

Kommentit (13)
  1. Kiitos kaikille kommenteista!

    Eihän tämä ole helppo asia tämäkään, ja ymmärrän kaikenlaiset mielipiteet.

    En ole ikinä ollut sitä koulukuntaa, että lapsi olisi kotona, jos äidillä tai isällä on sairaslomaa. Kyllä se pienen kanssa oleminen on parhaimmillaan/pahimmillaan työtä, eikä mielestäni ole kenenkään etu, että siinä yritetään sinnitellä kaikki yhdessä kotona.

    Välillä kyllä päässäni on käynyt näitä ”pitäisi olla kaikki mahdolliset hetket lapsen ja miehen kanssa yhdessä, kun vielä voi”, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että jaksan olla paremmin perheeni kanssa läsnä, kun sairastan sairaslomani yksin päivisin, kuten lääkärikin selkeästi tarkoitti.

     

    Muistammehan silti olla kohteliaita toisillemme eriävistä mielipiteistä huolimatta! 🙂

  2. Hei, halusin vain toivottaa sinulle ja läheisillesi voimia vaikeassa tilanteessa. Huomaan, että olet ajatuksissani usein ja toivon sinulle kaikkea hyvää. Ihanaa, että jaksat kirjoittaa blogia, kiitos.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *