Syöpälomalaisen ajatuksia, osa 2

Eräänä päivänä tällä viikolla nukuin onnistuneesti päiväunet, enkä muista, koska viimeksi olisin ollut niin simppelin onnellinen.

Usein yritän suorittaa myös sairaslomalaisen arkea, eikä se silloin luonnollisestikaan toimi tarkoitetulla tavalla.

Fyysinen vointini on useimmiten hyvä, mutta viime viikkoina leikattu jalkani on ollut enemmän kipeä, ja olen sitä lääkärin neuvosta lepuuttanut ja hautonut kylmällä. Fyysisen levon tarve on pakottanut tauottamaan kotona puuhastelun tai ainakin rauhoittamaan sitä reippaasti, ja olen huomannut sen olevan aivan erinomainen asia.

Tässä syksyn aikana olen kolunnut läpi kaappeja ja jaotellut tavaraa niin hyväntekeväisyyteen, kavereille kiertoon kuin myytäväksikin. Olen tehnyt todella monet myyntitreffit kotitaloni eteen, ja kyytiä ovat saaneet niin tarpeettomat astiat kuin pojan vauvatavaratkin. Vielä, kun kirjoja saisi kaupaksi.

Olen myös suunnitellut parin huoneen uudelleenorganisointia, pessyt paljon pyykkiä, virkannut niin vauvanpeittoja kuin tiskirättejäkin, kirjoittanut blogipostauksia, pyörinyt kaupungilla asioita hoitamassa ja hoitanut kotia.

Monesti on tuntunut, että ’rentoutuminen’ ja ’itsestä huolehtiminen’ ovat vain asioita muiden ohella tehtävälistalla, vaikka niiden pitäisi olla sairaslomalaisen ja varsinkin syöpälomalaisen tärkein juttu.

Omasta olosta huolehtimisen tärkeys on muistunut taas mieleen, kun mieli on vetänyt hiukan masentuneisuuden puolelle.

Tottakai olen onnellinen, koska lääkitys pelaa ja vielä elän niin normaalia arkea kuin se minulle on mahdollista, mutta jostain syystä masentaa.

Ehkä se on se epätietoisuus.

Kun ei tiedä, kauanko tätä hyvää oloa jatkuu. Ei tiedä, koska huonoja uutisia tulee taas. Ei tiedä, koska täytyy taas alkaa tsempata.

En halua joutua jaksamaan.

Onhan se nyt ihan hemmetin nurinkurista, että hyvän olon aikana ajattelee vain edellistä tai tulevaa huonoa oloa, mutta kun ei vain uskalla luottaa hyvään ja ihan hyvästä syystä.

Toisaalta olen välillä yksikseni syvissä vesissä, ja välillä koen huikeita onnen hetkiä.

Eilen poikamme halusi meidät molemmat nukuttamaan häntä, ja makasimme kolmistaan sylikkäin rauhallisesti tuhisten.

Se oli aivan parasta.

 

 

Syöpälomalaisen ajatuksia, osa 1

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *